United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Myöhään iltapäivällä, lypsyajan lähestyessä, Kirsti heräsi. Hän nousi hätkähtäen istumaan vuoteessaan, joka oli tuvan nurkassa. Akkunasta paistoi länteytyvän auringon säde. Hän oli levoton, kun oli niin kauan nukkunut. Ja missä ihmeessä Miranda oli? Hän nousi seisomaan, horjui hetken, mutta tunsi itsensä tuota pikaa varmaksi; ja nyt hän huomasi, että unensa oli ollut taudin puuskaus.
Vain aavistus eräästä äänestä merestä, joka huokaa. Hän käänsi katseensa pikku Mariaan lapseen, joka makasi hänen vuoteessaan turvallisena, kuin lepäisi meren sylissä. Hänen luonaan se nyt on. Onko hän meri? Kuka ja mikä hän on? Mitä lienee aamulla tulossa, mitä tuo mukanaan päivä? Kuinka hän koskaan voisi täältä päästä? Kuinka voisi kuvitella tänne jäävänsä?
Juhani itse oli varma isänsä viattomuudesta ja koetti saada Hannankin uskomaan. Mutta vuoteessaan Hanna mietiskeli vielä, ja silloin hänelle äkkiä muistui mieleen eräs tapaus, joka oli aivan unohtunut, mutta nyt sukelsi esiin selvänä kuin eilinen päivä. Saman päivän iltapäivänä, jona Niilo Iisakki hukkui, he olivat kosken alla ruumiita naaraamassa.
Sitten meni hän kotiinsa kuin raskaasta taakasta vapautuneena. »Nyt on kummitus haihtunut», sanoi hän, astuessaan eteiseen syvään henkeään vetäen, mutta käsi vapisi vielä ovenripaan tarttuessaan kuten kuumeessa. Nopealla, aralla katseella tähysteli hän ympäri huonetta. Aamuruskon kajastuksessa näki hän Reginan istua kyyröttävän vuoteessaan, kädet ristissä polvien ympäri.
Hän kyll' tekee tuhmuuksia, mut ei niit' aina tekemään tu'. Sitt' hän menee naimisiinki ja häll' tulee lapsii olemaan ja niit' kasvattaakse pitää häll' olla rahaa. Kuulkaas ny' sitt'. Teidän pitää myydä Peuples! Jeanne hypähti istualleen vuoteessaan: Myydäkö Peuples? Mitä sinä ajattelet? En, sitä en ikinä tee.
Muutaman päivän perästä osotti harmaaksi maalattu, puinen risti kummun, jonka alla Paavolan Ruusu rauhallisesti lepäsi äitivainajansa rinnalla. Katajan rusthollissa M n pitäjäässä makasi nuorukainen vuoteessaan. Hän oli äsken palannut kylästä, ihmisten huhun mukaan kosiomatkalta ja sitten heti vaipunut sairaaksi. Hän näytti kuitenkin enemmän hengellisesti, kuin ruumiillisesti sairaalta.
Kun vertaan häntä kaikkiin niihin naisiin, joiden kanssa siellä ulkona maailmassa huh! Hän kai jo aikoja sitten nukkuu. Haluaisin maalata hänet myöskin levolla ollen, vuoteessaan, uupuneena päivän puuhien jälkeen, toinen käsi peitteen päällä, toinen pään alla kaaressa. Ehkä kerran vielä sen saankin niin, ehkä en.
Mutta mitä minä näin, mitä minä näin ... oi, minä olen niin onneton, viekää minut luostariin, viekää minut luostariin!" Hän heittäytyi taas pitkälleen vuoteessaan, veti peitteen kasvojensakin eteen, aivankuin olisi tahtonut hautautua sen sisään, kääntyi seinään päin eikä tahtonut kuulla eikä nähdä mitään enään.
Sairas nousi hitaasti vuoteessaan, katsoi Helenaan ja hymyili lempeää, kaunista hymyä.
Olihan hänellä nimi! Olihan hänellä koko Helsinki täynnä vaikutusvaltaisia tuttavuuksia. Toista se oli siihen aikaan... Ovikello helähti. Piika kuului menevän avaamaan ja ilmoittavan, ettei herraa vielä voinut tavata, mutta ehkä tuntia myöhemmin. Nukkuuko hän? kysyttiin. Ei, mutta hän on vielä vuoteessaan. Se ei mitään tee! Minä menen sisälle.