Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. lokakuuta 2025
Koska mielessäni olin jo tervehtynyt, pyysin vaatteeni ja tavarani. Tuotiinkin minulle kohta sen kaapin avain, joka oli vuoteeni vieressä, ja siellä oli aivan oikein tallessa kaikki kaluni.
"Minä tiedän", sanoi tämä hymyillen, "ettet sinä mielelläsi suvainnut pappeja vuoteeni ääressä. Sinä olet oikeassa. He eivät voineet minua auttaa." "Mutta nyt kuka on sinua auttanut?" "Jumala ja minä itse. Kuule! "Ja nämä sanat olkoot jäähyväisemme. Kiitokseksi nelikymmenvuotisesta uskollisuudestasi kerron vain sinulle yksin, en tyttärelleni enkä Cassiodorukselle, mikä minua on vaivannut.
Kääntelen saalista kädessäni, haistelen ja pistän pienen mureneen suuhunikin. Kaikesta päättäen se on hyvää ruisleipää, jota kyllä voi syödä, jos on siihen lisäksi voita ja muita särpimiä. No pianpahan näen, mitä talon puolesta vielä aamiaisen lisäksi annetaan. Lasken siis leivän kimpaleen pöydälle ja istahdan vuoteeni reunalle.
Menin ulkoilmaan ja ryhdyin lukemaan. Kirjoitus sisälsi samanlaisen kertomuksen sfinksin synnystä, jommoisen tornista löydetty laatta sisälsi temppelin rakennuksesta. Kivenkuljetuksesta ei ollut sanaakaan. Pettymykseni oli liian suuri. Heitin laatan kädestäni ja kaaduin pyörtyneenä maahan. Kun tulin takaisin tajuntaani, olin leirissä. Akmed istui vuoteeni vieressä.
Toisten mielestä on alku todellakin jo ollut; ensimmäistä ilveilynäytöstä emme toivo enää palaavaksi, vaikka silti olemme muka hyvillään että olemme sitä nähneet kumminkin. Muuten tuntuu minusta siltä kuin tätä nykyä sillä vanhalla ystävällämme olisi parempi olla kuin siihen aikaan." "Niin minunkin luullakseni", se kaunis leskirouva vastasi ja samassa menivät vuoteeni sivu.
Se oli kova kamppaus, lausui hän, pyyhkien tuskan hikeä otsaltansa, kova kamppaus ... minä lankesin syvään ... minä luulin, että satutin itseni kuoliaaksi ... mutta minä elän. Rukoilkaa enempi, isä... Minä muistan, että te minun piennä ollessani rukoilitte vuoteeni ääressä, kun minä kuolemisillani olin, mutta minä pelastuin ... rukoilkaa nytkin!
"Tässä, ajattelematon lapsi, ovat uudet kenkäsi," lausui hän osoittaen sormellaan vuoteeni vieressä olevan tuolin alle. "Ell'ei Heintziä olisi ollut, olisivat ne vielä ulkona ja sade veisi ne yöllä jokeen." Minä tunsin, kuinka poskeni punehtuivat nähdessäni rautanaulaiset, rumat kumppanini.
Alan seisoi vuoteeni yli kumartuneena ja hänen kasvonsa olivat aivan silmieni edessä. Kuumeen rasittama kun olin, näyttivät ne minusta kamalan suurilta. Hän pyysi minulta rahojani lainaksi. »Mitä varten?» kysyin. »Lainaksi vain», vastasi hän. »Mutta minkä vuoksi?» toistin. »Minä en käsitä.» »Joutavia, David», vastasi Alan, »sinäkö et uskoisi minulle lainaa?»
Oliko kentiesi jalkani astunut samalle paikalle, jossa tämä mies makasi veressään, pää muserrettuna?.. Kuinka usein oli Heintz vavisten vakuuttanut, miten itsemurhaajien sielut öisin "vaelsivat ympäri saamatta lepoa ja rauhaa"... Kentiesi tämäkin haamu todellakin keski-yönä hiipii suljettuin salien läpi, astuu alas kapeita portaita ja äänettömästi lykkää vuoteeni syrjälle?
Voi, kenties ovat kaikki kolme jo aikoja sitte kuolleet, koko talo hävitetty, ja kaupunki suurena hautausmaana, rauniona! ja nuo vanhat tuttavani viittaavat ja huutavat minulle vaan sen vuoksi niin ystävällisesti, että he todellakin seisoivat aivan lähellä, tässä vuoteeni vieressä, kuolleitten haamut!
Päivän Sana
Muut Etsivät