Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
MIKKO. Istuit vuoteeni ääressä ja itkit etkä tahtonut jättää uskollista puhemiestäs. ESKO. Se vale ei auta meitä kauvas, ja toiseksi, tiedäthän lupaukseni pyhän, etten koskaan valheen kengillä kuljeskele. Totta puhukaamme ja olkaamme sitten valmiit ottamaan vastaan mitä annetaan. MIKKO. Ota sinä; minä en ole äitisi pampun alaa. ESKO. Et siis aio tulla kanssani kotia? MIKKO. En selkääni saamaan.
Keräytyi siihen muitakin akkoja, rupesivat veisata killittämään vuoteeni ääressä ja opitulla tavallaan saarnaamaan parhaastapäästä pahasta hengestä ja ijäisestä kuolemasta. Kun oli taudin tuskaa kestää asti, niin olivat jo enemmän kuin liiaksi mokomat soittajat itkuineen ja huokauksineen. Useinkin koetin rukoilla jättämään minua rauhaan, vaan siitä ei ollut kuin kiihotusta.
Kun hän puoli tuntia myöhemmin palasi luokseni ja huomasi minun toipuneen, istui hän ystävällisenä ja lempeänä vuoteeni ääreen ja alkoi vilpittömällä tavallaan puhua minulle, kuten hän sanoi, suoraan mitä hänellä oli sydämellään.
Sisään astuessaan hän tekeytyi erittäin kohteliaaksi, mutta käyttäytyi kuin itseänsä alempiarvoisten seurassa. Mrs Maclarenia tervehtiessään hän otti bonnetin päästään, mutta kääntyessään Duncanin puoleen painoi sen takaisin päähänsä. Saatettuaan siten itsensä mielestään oikeaan valoon, hän tuli vuoteeni ääreen ja kumarsi. »Olen kuullut, sir, että teidän nimenne on Balfour.»
Se vaikutti minuun samalla tavoin kuin viimeisten päivien hirmukuvatkin, se teki minut tiedottomaksi. Minut täytyi kantaa pois vaunuista ja laskea sänkyyn, missä lepäsin useita tunteja tajutonna. Kun jälleen heräsin, luulin että kaikki oli ollut unta ja etten lainkaan ollut käynyt poissa Grumitzista. Katsoin ylös. Vuoteeni vieressä seisoi kamarineiti Netti. Onko kylpyni kunnossa? kysyin minä.
Jos se huone, johon vuoteeni oli siirretty, olisi elävä ja tunteva olento, joka kelpaisi todistajaksi, vetoisin siihen tänään kuka siinä nyt makaa, olisi hauska tietää! että se kertoisi minun puolestani, kuinka raskaalla sydämellä minä siihen astuin.
Muutamia päiviä ennen joulua ilmoitti minulle rouva Brown, jonka luona asuin, naimisessa olevan tyttärensä tulevan lapsineen hänen luokseen asumaan, jolloin hän tarvitsisi sekä minun että oman huoneensa. Fede arveli hänen keksineen tämän tempun päästäkseen minusta. Sillä muutamien viikkojen vuokran olin hänelle maksava, vaan sen korvaukseksi tarjosin pienen vuoteeni.
Kun nyt oikein mukavasti makasin vuoteella, katsellen takassa palavaa tulta, ja pieni Nelly oli pitkällään takan edessä, niin tuli ystäväni vuoteeni viereen, istui tuolille ja aikoi ruveta kertomaan miten minä olin Tête Noiren ravintolasta pelastunut. Nyt oli minun vuoroni kieltää häntä puhumasta, niinkuin hän vähää ennen oli evännyt puhua.
Olin kerran jo puolikihloissakin, ja hamaan kolmanteen kymmenenteen vuoteeni saakka olin sitäpaitsi rakastuneena säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa, syksystä ja keväästä, vaikken niistä viitsinyt puhua kenellekään. Mutta tämä kirjeen kirjoittaminen oli sentään eri juttu. Tietysti minä olin nuori ja ylioppilas.
"Aina vaan kuin ennenkin", vastasi Saveljitsh huoaten; "tunnotonna vaan nyt jo viidettä vuorokautta". Yritin kääntyä, mutten jaksanut. "Missä olen? ketä täällä on?" sain töin tuskin kysyneeksi. Maria Ivanovna tuli vuoteeni ääreen ja kumartui ylitseni. "Kuinka jaksatte?" kysyi hän. "Kiitoksia", vastasin heikolla äänellä. "Tekö siinä, Maria Ivanovna? Sanokaas..." En jaksanut muuta.
Päivän Sana
Muut Etsivät