Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. marraskuuta 2025
Bård ei ollut niinkuin muut talonpojat; heidän seassaan hän oli aivan kuin herra, mutta mitä se auttoi: talonpoika hän oli kuitenkin. Ja voudin suussa tuo sana sai semmoisen soinnun, että Gunhild lensi punaiseksi häpeästä. Talonpoika! Talonpoikaa hän siis oli rakastanut, rakastanut aivan rajattomasti... Gunhild kätki kasvonsa ja tunsi itsensä turvattomaksi.
Voudin palvelijat kertoivat hänen tehneen semmoisia, joita ei juuri uskaltanut kertoa, ja hänen kuoltuaan puhuttiin paholaisen itsensä käyneen sairashuoneessa samana yönä, kun hän henkensä heitti, ja silloin kaikki ymmärsivät, että tuo synkkä, ankara Margareta oli myönyt itsensä pirulle.
"Pysähtykää tuolla vuoriston puolella", neuvoivat he, "niin me pimeän tullessa tulemme teidän luoksenne ja pidämme huolta siitä, että saatte, mitä tarvitsette." Voudin käsky oli suomalaisille aivan uutta, minkä vuoksi he epäilemättä noudattivat taalalaisten toivomusta.
Sitten se kuoli auringon laskun aikaan. Voudin naiset lakanan alle panivat. En tiedä, mikä lienee tapahtunut... Minä tiedän! kuului ääni ulkoa ikkunan alta. Se oli Rampa-Riitan äiti.
Vaan herra Vanderstraten ei laskenut häntä pois, ja hänen täytyi istuutua pöydän ääreen, vaikka se oli hänelle hyvin vastenmielistä. Näytti melkein siltä, kuin herra Vanderstraten tahallaan olisi asettanut voudin ja veljensä pojan yhteen, vaikuttaaksensa sovintoa taikka ainakin lähenemistä heidän välillänsä.
Poika lähti juoksemaan, mutta Sascha läksi hänen perässään ja antoi hänelle aimo sysäyksen selkään, jotta hän kaatui. Puutarhuri juoksi taas meteliin ja otti poikaa vyöstä kiini. Anna sormus! kiljui Sascha. Odota, herra, me viemme hänet voudin kuritettavaksi, sanoi Stepan. Puutarhuri vei vankinsa talolle, ja Sascha seurasi perässä katsellen pelolla revityitä ja tahraantuneita housujaan.
Taistelu tuolla alhaalla kävi yhä kiihkeämmäksi, ja vähän väliä kuului ylisten luukusta väkipyssyn jymäkkä pamahdus; peläten omia miehiään ampuvansa ei vouti enää uskaltanut kohti laukaista, vaan ampui kuitenkin ilmaan siten kutsuakseen apua linnasta. Päivä valkeni vähitellen. Talonpojat olivat nähtävästi erehtyneet, toivoessaan saavansa huomaamatta polttaa voudin taloineen.
Mutta kun koko matka enimmiten oli myötämaata, täytyi hevosten joskus penikulman perästä levätä ja puhaltaa. Kello puoli yksi ei heillä enää ollut kuin lautalla mentävä joen yli ja siitä vaan rannan töyräs noustavana voudin pihaan. Lautalla vähä jo järjestettiin pukuja, ja kapteeni otti vaunujen kirstusta uuden virkatakkinsa ja pani sen päällensä.
Vaikka he kyllä saattoivat todistaa, etteivät olleet kulkurisuomalaisia, eivät he kuitenkaan tahtoneet vaivautua kuljetettavaksi voudin luo, vaan lähtivät, mihin heidän ystävänsä olivat neuvoneet. Heidän lepoaikansa oli tullut, ja olihan oikeastaan samantekevä, missä he lepäilivät. Illalla tulivat sekä isä että poika heidän luokseen mukanaan yhtä, toista syötävää. Ja sitten jouduttiin pakinoihin.
Hän otti hattunsa ja lähti kaupungille voudin luo kahville ja asianajaja Dahlille teelle ja sinne illaksikin lyömään korttia naisten kanssa. Maata pannessaan hän tunsi jonkinlaista lievää katumusta siitä, että säännöllinen työjärjestys, johon hän nyt oli päässyt, oli tullut keskeytetyksi, ja hänen unisessa mielessään pyöri hämäriä aikomuksia huomispäivän varalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät