Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Puheen tullessa ampumisesta sanoi isäntä joka kerta: sehän oli ennen niin perin hyväluontoinen, ei usuttamallakaan ihmisten päälle käynyt, mistä ihmeestä se nyt vanhoilla päivillään on noin ärtynyt. Virkku paha! Ja lykkäsi ampumisen taaskin tuonnemmaksi. Sekä isäntä että koko talonväki kuitenkin tiesivät ihan hyvin miten tämä Virkun pilaantunut elämä oli alkunsa saanut. Tiesivät mitä se ulvoi.
Ja säälle ei Liina rouva pannut koskaan mitään arvoa, vaan oli alituiseen, aivan kuin tuon virkun luonteensa pakottamana liikkeessä, niinpä hän tämmöisenäkin koleana päivänä oli mitä parhaimmalla tuulella astuessaan yhdistyksen suureen kokoussaliin.
Semmoinen ihminen vain olisi ollut Virkun todellinen ystävä ja jo pelkällä olemisellaan lämmittänyt hänen sydäntään. Mutta semmoista ei ollut. Ajan kuluessa ei Virkun mielentila parantunut, vaan päinvastoin pahenemistaan paheni. Ensiksi hän kadotti kaiken unirauhansa.
Luultavasti äänet sen korvissa yhä selvenivät tarkkakuuloisinkaan ei olisi vielä mitään kuullut ja hänestä näytti joka hetki että nyt-nyt-nyt ne tulevat. Mutta Virkun kärsimättömyydellä oli pitkä tilaisuus kasvaa. Sillä puolen tunnin aika meni ennenkuin airojen loiske oli niin selvä, että todella sopi ruveta arvoittelemaan, millä hetkellä vene tulee niemen takaa.
Se sujahti sieltä esille vinhassa vauhdissa; koko sarja valkohihaisia soutajia veteli yhtaikaa, niin että airot rytkyi, ja kaartaen ympäri niemen kärjen vene kääntyi suoraan kohti kotorantaa. Virkun rajaton ilo puhkesi siihen, että se lähti kuin nuoli pitkin rantaa kiitämään ja ajoi lentoon varislauman.
Nähdäänhän!" "Lähtekäämme vaan. Ehkä tässä vielä kauppa syntyy". "No, sittenhän nähdään". Ravintolan isäntä meni antamaan rengillensä käskyn valjastaa Virkun. "Ja illemmalla kai sallitte minun ottaa korvauksen tappioistani", sanoi Hovilainen. "Heillä ei ole parempia pyrintöjä kuin hevoishuijausta, juominkia ja korttipeliä", virkkoi Pyrell, kohauttaen olkapäitänsä.
Mutta pianhan se jälleen kukisti allensa vanhan Virkun, ja tällä kertaa se sitä repi paljon julmemmin kuin olisi tarviskaan ollut, niin että Virkku jäi vihdoin makaamaan liikkumattomaksi nurmikolle, Vahdin kävellessä läähättäen ylös taloon. Miehet katselivat Virkkua säälien, nostelivat mikä jalasta, mikä päästä ja tutkivat sen haavoja.
Niin, se on kauheata, sanoi suutari. Mutta on siitä ilokin koituva, kun saa nähdä paholaisen apurit polttoroviolla. Kuinka se on, lautamies? Eikö laissa sanota, että ne on elävältä poltettava? Ei, ne mestataan ensin ja sitten vasta poltetaan roviolla, vastasi puhuteltu, lihavahko äijä, joka ratsasti pienen, pörrökarvaisen virkun selässä.
Tämä ihminen oli ottavinaan Virkun syliinsä ja puristavinaan sitä hellästi rintaansa vasten. Sitten vei Virkun sylissään Vahdin luo, silitteli sitä Vahdin nähden, laski maahan ja yhä silitteli. Hän tahtoi tällä osottaa, että oikeus hänen mielestään oli Virkun puolella. Vahti tulikin lähemmäksi, painautui maahan ja heilutti häntäänsä, leikkien pentua niinkuin ennen muinoin.
Päivän Sana
Muut Etsivät