United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Kuninkaita maanpaossa» kirjoitin siinä pienessä, unhottuneessa ja tuoreiden viiniköynnösten siimestämässä paviljongissa, joka on Vosgesin torin varrella sijaitsevan Richelieun palatsin suuren pihan perällä, missä vihreä, töyhtöpäinen nurmikko jakaa epätasaisen kivityksen omituisiin neliöihin.
Piti ummistaa silmät ja ajatelia kaasuvaloa ja ylioppilassalin pilareita. Silloin se tuli kaikki takaisin: Snellman, isänmaa, toverit, tulevaisuus. Mutta tuli vain erillisenä kuvana, jonka saattoi kuin kouraansa ottaa. Koko entinen olemus aatteineen päivineen, se liikkui ja oli sijoiltaan irti. Mutta se uusi, vihreä, kotoinen maailma se oli laajempi ja syvempi kuin Heikki olisi voinut aavistaa.
Muona-Maijan mökissä oli ikkunalasit pienet ja niin viheriäiset, että maailma näytti niiden läpi surullisen toivottomalta. Mutta se kuvasi Helenan suhdetta työväkeen yleensä. Niin kuin hän rakastikin oleskella Muona-Maijan luona, tuntui tämä himmeästi vihreä alakuloisuus aina seuraavan kaikkia muitakin hovin ulkotyöläisiä.
Sen ruumis oli vihreä, siivenpäät vaaleanpunaiset, otsa sininen ja rinta kullankarvainen. Mutta sillä oli väsyttävä tapa pureskella yöpuutaan, se raastoi irti höyheniään, siroitteli ympärilleen ulostuksiaan, pirskoitti kylpykuppinsa vettä; rouva Aubain, joka oli kyllästynyt siihen, lahjoitti sen ikipäiviksi Félicitélle. Hän ryhtyi sitä opettamaan; pian se toisteli: Kelpo poika!
»Niin kyllä, poikaseni», vastasi talonpoika, »ja kenties vielä lisännet, että sillä oli vihreä takki ja tällä harmaa. Mutta kyllähän tämä korkea herra provossi hyvin tietää, että he osaavat muotonsakin muutella yhtä helposti kuin takkinsa, ja siksi uskon sittenkin tämän siksi samaksi.»
»Niin minäkin muistelen», sanoi Frits. »Mutta tämä ovihan on sininen ja hänen ovensa on vihreä.» »Eikö sinulla ole silmiä päässäsi?» huudahti Kalle. »Ovi on sininen», sanoi Frits. »Ei, se on vihreä», sanoi Kalle. »Se on sininen!» vakuutti Frits. »Eipäs, kun vihreä! Lempo sinut vieköön sinisine ovinesi!» ärjäsi Kalle. Nyt tuli palovartija paikalle. »Mitäs meteliä täällä pidetään?
Portaitten yläpään verhosi aloepuun vihreä ja valtainen lehvistö ja etelän palmut loivat pitkien ja liikkumattomien oksiensa varjon astinten marmoripintaan.
Ei mikään maisema ole itsessään kaunis, kaunis on se vain sikäli, kuin siinä on karaktääriä, leimaa. Onhan niitä meillä metsiä, on järviä, on välistä aivan ikäväksi asti tuota synkän sinistä ja sitä ruskean harmaata, josta siellä täällä pilkoittaa joku vihreä tai kellahtava ruispelto.
On *kirjoitettu* tuolla tähdissä, että minun on taitettava yksi vihreä oksa toisensa jälkeen, kunnes koko puu on paljas ja lehdetön. Antaa mennä; menköön! Nyt saan takaisin poikani. Muita, tyttäriäni, en tahdo muistella. Tilille? Käydä tilille? Ah, se on viimeisenä päivänä vasta. On pitkä aika ennenkuin se tulee. Hei, murtakaa portti! Kreivi Sturen ääni ! Terveeksi jälleen, Inger Gyldenlöve!
Suruisesti katseli vanhus ajelehtivia pilviä ja pakenevia muuttolintuja ja sanoi kohtaloonsa tyytyväisesti: Minä olen kiitollinen siitä, että saan kuolla syksyllä. Keväällä, jolloin Haapakoski on rikas ja vihreä, jolloin kaikki kehoittaa elämään ja työhön, olisi minun ollut raskas jättää tämä kaunis maa. Ainoastaan yksi asia piti häntä levottomana.