Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Isä Jumala ei ollut voinut ilmoittautuakseen valita kyyhkystä, koska nuo linnut eivät osaa puhua, vaan jonkun Lulun esivanhemmista. Ja Félicité rukoili katsellen kuvaa, mutta kääntyi silloin tällöin puoleksi lintuun päin. Hänessä heräsi halu ruveta Neitsyt Marian luostarikunnan nunnaksi. Mutta rouva Aubain kehoitti häntä luopumaan tästä aikeesta.
Mériméen muista tämän aikuisista kaunokirjallisista tuotteista mainittakoon kertomukset "L'abbé Aubain", joka ilmestyi yhdessä Carmenin ja Arsène Guillot'n kanssa v. 1847, ja "Il viccolo di madama Lucrezia", joka tekijän oman ilmoituksen mukaan valmistui jo huhtikuussa (27 p.) v. 1846, vaikka en ole saanut selville, missä ja jos se ylipäänsä tuli julkaistuksi ennen kuin hänen kuolemansa jälkeen. Edellinen on tapakuvaus kirjeiden muodossa ja kerrotaan siinä, kuinka eräs köyhtynyt pariisilainen ylimysperhe joutuu syrjäiseen maaseutukylään, missä pääkaupungin huvituksia ikävöivä rouva tulee vain huvin vuoksi antauneeksi pieneen rakkausseikkailuun seurakunnan nuoren papin kanssa, jolle hän vihdoin hankkii hyvän paikan.
Aluksi hän siellä eli vavisten pelosta; se aiheutui "talon tavoista" ja "herra-vainajan muistosta", joka liiteli yli kaiken. Paul ja Virginie, edellinen seitsenvuotias, jälkimäinen tuskin nelivuotias, tuntuivat hänestä vallan erikoisolennoilta; hän kantoi heitä selässään kuin hevonen, ja loukkaantui pahasti, kun rouva Aubain alinomaa kielsi häntä heitä suutelemasta.
Félicité otti esille koristaan kylmiä lihaviipaleita, ja aamiaista syötiin meijerin viereisessä huoneustossa. Se oli nykyään rappeutuneen kesäasunnon viimeinen jäännös. Repaleiset seinäpaperit liehuivat tuulahduksista. Rouva Aubain kallisti päänsä muistojensa painamana; lapset eivät enää rohjenneet puhua. Leikkikää toki! hän sanoi. He livistivät tiehensä.
Silloin rouva Aubain pyörtyi; ja illalla kaikki hänen ystävänsä, Lormeaun perhe, rouva Lechaptois, neidit Rochefeuille, herrat de Houppeville ja Bourais tulivat häntä lohduttamaan. Tyttären poissaolo tuotti hänelle alussa paljon surua. Mutta kolmasti viikossa hän sai tältä kirjeen, muina päivinä hän itse hänelle kirjoitti, käveli puutarhassaan, luki hiukan, näin täyttäen ajan tyhjyyden.
Jo huoneen kynnyksellä hän näki Virginien lepäävän selällään, kädet ristissä, suu auki, pää takakumarassa mustan ristin alapuolella ja liikkumattomien vuodeuudinten välillä, jotka eivät olleet niin valkeat kuin hänen kasvonsa. Polvistuneena vuoteen juurelle, josta piteli kiinni käsillään, nyyhkytti rouva Aubain epätoivoisesti. Luostarin johtajatar seisoi oikealla.
Rouva Aubain oli mennyt vaimoksi varattomalle kauniille nuorelle miehelle, joka kuoli vuoden 1809:n alussa, jättäen hänelle kaksi aivan pientä lasta ja joukon velkoja.
Kaksi viikkoa myöhemmin Liébard, torimyynnin aikana kuten tavallisesti, astui sisälle keittiöön ja jätti Félicitélle kirjeen hänen langoltaan. Kun ei kumpikaan heistä osannut lukea, turvautui Félicité emäntäänsä. Rouva Aubain, joka paraikaa laski sukankutimen silmukoita, asetti sen syrjään, avasi kirjekuoren, säpsähti ja virkkoi matalalla äänellä ja syvin katsein: Teille ilmoitetaan onnettomuus.
Mutta ratasvaja oli tuiki rappeutunut ja luhistumaisillaan. Rouva Aubain lupasi miettiä korjauskeinoja ja käski satuloida ratsut matkaa varten.
Virginie oli koko hänen huomionsa esineenä; sillä pelästyksestään tyttö sai hermosairauden, ja lääkäri Poupart neuvoi parannuskeinona Trouvillen merikylpyjä. Siihen aikaan siellä ei käynyt paljon väkeä. Rouva Aubain otti selvän oloista, kysyi neuvoa Bouraisilta ja ryhtyi valmistuksiin aivan kuin pitkää matkaa varten. Hänen matkalaukkunsa vietiin lähtöpäivän aattona Liébardin rattailla.
Päivän Sana
Muut Etsivät