Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. marraskuuta 2025
Valosta valkeimmasta tanhupiirin pienemmän kuulin silloin äänen kauniin kuin Enkelin, mi Maarialle haastoi. Se vastasi: »Niin kauan säteilevä on rakkautemme, joka meitä verhoo, kuin kestää riemu paratiisin tämän. Oleva verho on kuin rakkautemme, rakkaus kuin kyky nähdä Luojaa, kyky taas tää kuin armo ylivuotavainen.
Ja aloin: »Oi, sa heelmä, yksin luotu tuotteena kypsänä, oi Alku-Taatto, min tyttäriä kaikk' on morsiamet! Niin hartaasti kuin voin ma pyydän, että haastaisit; tiedät tahtoni, ja että nopeemmin täyttyis se, en virka tuota.» Useinkin turkis-eläin tuntee siten, ett' tuntehensa ilmi vavahtelee sen seurana mi ruumiinsa on verho;
En usko peiliin, että vanha lien, Niin kauan kuin on nuoruus seuranasi; Mut kun sun poskiis kurtut löytää tien, Niin multa tyhjiin juoskoon tiimalasi. Tuo kaikki kauneus, mi peittää sun, On verho myös mun sydämmeni, jolla Povessas maja on, kuin sulia mun; Siis kuinka voisin sua vanhemp' olla?
Minä olen usein ajatellut, että vaikka toinenkin meistä kuolisi, joutuisimme askelta likemmäksi toinen toistamme, verho meidän välillämme katkeisi. Kuitenkin nyt, kun se näyttää niin mahdolliselta kun se ehkä jo on tapahtunut tunnen minä, että oli niin sanomattoman suloista, kun vaan saimme olla saman maan päällä yhdessä, kun saimme astua samaa pilgrimitietä.
Verho oli poistunut hänen silmistään. Hän huomasi, mikä mittaamaton juopa erotti hänet itsensä tovereistaan, joita huvituksien pettävä verkko oli tähän asti verhonnut; häntä innostutti oma rohkeutensa kun hän uskalsi tavotella Ionea. Hän tunsi, että hänen tästä lähin täytyy pyrkiä korkeampiin päämääriin.
Ja heidän lähestyessään verhoa kajahti sen takaa heidän korviinsa raju väkevä iloinen sävel. Samassa verho ratkesi kahtia ja näytti ilmaan häipyvän, ja näky, jommoista sybariittikin olisi kadehtinut, avautui nuoren papin sokaistuneiden katseiden eteen. Heidän edessään oli suuri juhlasali lukemattomien valojen meressä.
Illan verho peittää maan, Janne saattaa armastaan, Portille he päästyänsä Syleilevät yhtenänsä. "Helga, aina omani, Tavarani, kaikkeni! Usko, miten puhtahasti Sua lemmin hautaan asti!" Riemusoitelmana, oi Helga tuota kuulla voi; Varjoin läpi hymyy, luulet Enkelien lempihuulet. Vuoteessaankin Helga niin Puhkee näihin lauselmiin: "Kuin hän onkin uskollinen, Palava ja intohinen!"
Ja hän istuutui kivelleen tyynen veden partaalla. Maisema, joka lepäsi kesäyön-unelmissaan, silmillä hieno verho kesäistä auerta, oli nyt niin onnellinen ja tyytyväinen.
Patsas, joka näytti mahdottomalta liikutella, kääntyi syrjään, kun Galatea painoi erästä jousta, ja sen takana seinässä oli kapea aukko, jonka patsas tavallisissa oloissa täydellisesti peitti ja jonka edessä oli tumma verho. Galatea nosti verhon syrjään ja Aleksandros, nuori lähettiläs, riensi sisään.
Vähitellen nuoret menivät puutarhaan, jossa paremmin tutustuivat keskenään; mutta illempana Lilli, Iiri, Helvi ja Ahto menivät lopullisesti panemaan toimeen kuvaelmaa Pohjan immestä. Sitte kutsuttiin vieraat rannalle, johon oli puitten väliin tuotu istuimia. Monivärisiä lyhtyjä riippui puitten oksista, ja kahden suuren koivun väliin oli asetettu verho, joka nyt vedettiin syrjään.
Päivän Sana
Muut Etsivät