United States or Honduras ? Vote for the TOP Country of the Week !
Silloin veti Grönberg Vennun pitkäkseen lattialle ja alkoi antaa kasakanpampulla poikki selän sellaisella vauhdilla, että Vennu lopulta rupesi parkumaan ja pyytämään armoa. Ja armo annettiin. Silloin oli huoneessa niin hiljaista, ettei pienintäkään rautain heläystä kuulunut. Kaikkien, ja etupäässä vankien kasvoilla oli kauhun ilme. Vennu makasi lattiassa yhä suullansa ja ähki vaikerrellen hiljaa.
»Seh!» Vennun käsi kohosi taas uhkaavasti ja toveri nauroi niin että metsä kajahteli. »Naapuries kanssa koirailet, sika!» Mikko ei enää tiennyt mitkä sanat olisivat oikein sopivia tässä käytettäväksi, joten katsoi parhaaksi olla vaiti. »Onko sulla jyviä?» Olihan Mikolla niitä, se täytyi tunnustaa. Vennu saa panna renkinsä huomenna hakemaan kolme tynnyriä, sovittiin.
Kun ihmiset näkivät Vennun istuvan nimismiehen vieressä raudat käsissä, nostivat miehet Grönbergille lakkiansa nöyremmin ja naiset niiasivat syvempään. Lautamies takaistuimellaan hymyili ja iski silmää melkein jokaiselle. Ja kun kuorma oli mennyt ohitse, jäivät useat vielä tielle seisomaan ja perään katsomaan.
Tuo muutamia vuosia sitten tehty murha alkoi tulla Vennun syyksi varmasti, mutta hänen osallisuuttaan jyväin varkauteen näytti olevan hyvin vaikea todistaa. Ella sitä vastoin ja ne toiset olivat jo selvästi syyllisiksi todistetut; tuomiota ei ollut heillekään vielä annettu ennenkuin Vennunkin suhteen päästään johonkin varmuuteen.
Hänestä tuli kuin itsestään nuorison johtaja. He rupesivat häntä kunnioittamaan, vieläpä vanhemmatkin pitämään oikein arvossa. Esasta oli tullut Karin Vennun jälkeläinen sitten, kun tämä naituaan oli joutunut pois jokayöllisistä yöjuoksuista. Kun Esa tuon maineensa saavutti, ei hänestä enää ollut työmieheksi, paitsi satunnaisissa tiloissa; se olisi ollut periaatteen kannalta liian halpaa.
Kun ei nimismies puhunut sanaakaan, ei edes katsonut häneen, uudisti Vennu: »Onko se totta?» Silloin käänsi Grönberg läpitunkevan katseensa häneen ja virkkoi aivan tavallisella äänellä: »On.» Nyt Vennun silmissä vilahti jotain niin selvästi juoruavaa kuin joskus näkee lapsen silmissä, joka on tavattu pahanteosta silloin kun hän sitä kaikkein vähimmän aavistaa.
Kutsui Karin Vennun, Kuivasen Ellan ja Koipi-Siukun kanssansa hauskaa pitämään. Kutsutut olivat saapuneet ja kaiken päivää kuului Karhusta mellastava rähinä. Talon väestä ei kotosalla näkynyt muita kuin muori ja Esa. Muorillakin oli hauskaa.
Vennun raskaista, jyryävistä, musertavan näköisistä liikkeistä ja melkein tyhmistyneen näköisistä silmistä olisi saattanut otaksua, että hän olisi tällä hetkellä ollut valmis iskemään puukkonsa kaikkeen eteen sattuvaan, elottomaan ja elolliseen; mutta hän olisi antanut veren juosta maahan, hän olisi vain *iskenyt*. Sitävastoin *Esa*, jos hän olisi uskaltanut, niin hän olisi ensimmäisenä laskenut *Vennun veren* ja *juonut sen*, tai kylpenyt ja piehtaroinut siinä niin verrattomalla sielullisella nautinnolla, että hän tuon kylvyn huimauksessa olisi saattanut antaa tappaa itsensä.
Naapureille ei tehdä täällä mitään. Te olette varastaneet häneltä lampaan kuin siat, ja hän on vaatinut siitä maksun kuin mies. Ilman minua olisi Kasari ottanut sen teiltä pakolla. Sellaisia miehiä tällä kulmalla kasvaa. Istu, Kasari.» Vennun äänessä oli tuskin huomattava imartelun vivahdus. Kasarin suu vääntyi hiukan hymyyn.
Mutta se ei Ellaa paljoakaan rauhoittanut, sillä hän pelkäsi, ettei Vennun päälle voida sitovasti todistaa mitään, ja siksi hän Jumalan nimessä rukoili, ettei nimismies antaisi ilmi sitä, että hän on tunnustanut. Ella oli suuressa sieluntuskassa, valitti ja vaikeroitsi sitäkin, että oli sellainen raukka, kun ilmoitti.