Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Aamu oli suloinen, ja varpuset sirkuttivat räystäällä. Ja he katselivat toisiansa, ei varpuset, mutta maisteri ja Ilma, ja katselivat toisiansa kuin ainakin ihmiset, jotka lukevat toistensa otsalla sanat: minä olen sinun. Mutta maisteri virkkoi viimein: "Ilma!" Ilma nosti silmänsä. "Ilma, hyvä Ilma, tahtoisitko sinä..."
He lakkasivat kohta hakemasta ja menivät kiroten kotiin. Mutta Varpuset olivat lisääntyneet yhdellä hengellä. Rytilä saa uuden isännän. Ymmärrettävä on, että nuoren Kaarle Kornmanin äkkinäinen katoominen herätti mitä suurinta huomiota.
Kaikki, mitkä siivilleen kykenevät: pääskyt, peipot, leppälinnut, varpuset, västäräkit pellolta ja rastaat pellon takaa rientävät hätään ja huutavat ja kirkuvat ja rätisevät ryöstölinnun korvaan.
Varpuset alkavat rähistä räystäällä, päivän puolella kattoa. Ei siitä tule mitään. Ei hän minua rakasta. En minä ole hänelle mitään. Hänen ystävyytensä eilen oli satunnainen. Minä olen lapsellinen, kun panen sellaiseen mitään merkitystä. Ja minä päätän lähteä pois jo huomenna. Mutta kun aamulla alan laittaa matkalaukkuani, niin hän on taas ystävällinen.
Eipä nyt laula laulurinnat, Kultarinnat kuikuttele, Että laulu luonnon saisi, Sulo soittoihin sopisi. Halla on pannut laulun luonnon, Kylmä laulajat lumonnut, Pakkanen pojes ajanut; Talvi jättänyt jälille Tiaset tirisemähän, Varpuset valittamahan, Harakat hakattamahan.
Varpuset hyppelivät kadulla ja noukkasivat aina vähän väliä maata. Siirtyivät jonkun verran, kun Hanna heitä läheni, laskeutuivat alas jälleen, sihersivät, hyppelivät, noukkivat ja taas sihersivät. Viimein koko parvi äkkiä tohahti ylös, aivan kuin käskystä, ja lensi kauas pois. Hanna käveli eteenpäin; käveli puolittain kuin unessa; ei nähnyt eikä huomannut paljon mitään.
Lumi kimeltelee niinkuin lukemattomat ilokyynelet, ja virvatulet hyppivät ja heilahtelevat ihmeellisten sävelten voimasta; keltasirkut, tiaiset, käpylinnut, vanhat vakaiset kaarneet lapsinensa, kielevät harakat ja varikset, huikentelevat varpuset, kaikki ovat täällä jouluhartauksissansa, kuuntelevat ääneti ja uneksivat, silmät puoliummessa, auringon säteistä ja kukkain tuoksusta.
"Kyllä se onnistuu aikaa voittaen," lausui Severin; "minä luulen että sinä vielä kesytät, ei ainoastaan varpuset, vaan varikset ja teeret ja metsotkin." "Mutta mistä se tulee, että varpuset kaupungissa ovat kesyjä ja täällä maalla pelkoja?" kysyi Mari. "Tietysti siitä, että niitä täällä maalla vihataan ehkä minun mielestäni suotta." "Eikö ne vie muassaan pelkoa kaupunkiinkin?" "Vievät kyllä.
Tulee väsyneen työmiehen raukea sunnuntai. En välitä enää mistään. Ei siis ole mikään muuttunut. Riutuva päivä paistaa iltaisia pihoja pitkin, ilottoman sunnuntain sanomattoman ikävä ehtoo, kuva eletystä ja vielä elettävästä. Lepään aittani yläsillalla ja luen lehteä. Varpuset narskuttavat katon harjalla.
Varpuset sirkuttelevat pensastossa ja lasten lähetessä pyrähtelevät säikähtyneinä lentoon joukottain, vaan laskeuvat jälleen lähelle heitä, kunnes uudestaan säpsähtävät ja lentävät vihdoin puistoon, istautuen siellä omenapuuhun, niin että lehdet rapisten putoilevat maahan.
Päivän Sana
Muut Etsivät