Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Täällä ei ole mitään naisia, tämä on lasten osasto, sanoi hän. Sen tiedän, vaan täällä on vankilasta siirretty sairaanhoitajatar. On kyllä, täällä on niitä kaksikin. Mitä asiaa teillä siis on? Olen läheisessä suhteessa toiseen heistä, Maslovaan, sanoi Nehljudof: tahtoisin nyt tavata häntä, olen matkalla Pietariin jättääkseni hänen puolestaan valituksen kassatsioonioikeuteen.
Mutta nyt, kun nousi kysymys, että hän kenties tulee sysätyksi pois vankilasta, näytti hänestä, että hän jääpi ainoastaan noiden tuntiensa varaan, ja se ajatus suuresti vaivasi häntä ja hän tahtoi välttämättä jättää nämä tunnit, vaikkapa vaan siksi ajaksi kuin hän sovittelulla ja tirehtörin avulla jälleen saa asemansa vankilassa turvatuksi.
»Oi, jumalat!» Glaukus huudahti. »Oletteko siis sokeat tässä pimeydessä? Tuollaiset rikokset valmistavat syyllisille ja syyttömille samanlaista tuhoa. Tule, Ione, tule!» Arbakes kohtaa Glaukuksen ja Ionen. Hiljaa kuten henkilö, joka yrittää paeta vankilasta, Ione ja hänen rakastajansa jatkoivat epävarmaa taivaltaan.
Sitte lähteköön jokainen rauhassa kotiansa, sillä minä olen varma siitä, että Stensson lupauksensa mukaan tuo ne hevoset, joita vankien tulee käyttää sitä pikemmin päästäksensä turvaan, hyvissä ajoin ennen määrättyyn paikkaan, jotta ei meillä ole vangeista, päästettyämme heidät vankilasta irti, yhtään mitään rasitusta.
Nehljudof ihmetteli miten valtiollisten vankien vartija saattoi välittää kirjelappuja, vieläpä vankilan seinien sisäpuolella, melkein kaikkien nähden; hän ei silloin vielä tiennyt, että tämä oli samalla kertaa sekä vartija että spiooni, mutta hän otti kuitenkin kirjeen ja luki sen mennessään ulos vankilasta.
Liisa tuo Falkille vankilasta annetun todistuksen. Ja selittää: »Ei se minun vikani, se varkaus. Hän se, rautatieläinen, kertoi, että siinä talossa oli niin kauniita vaatteita, ja itse hän ne meni ikkunasta ottamaan. Ja minä sitten panin päälleni... Ja lopulta tahtoi kaikki minun syykseni... Salaamisesta minut linnaan.
Seuraavan päivän tapaukset ilmottivat sen meille aivan odottamattomalla tavalla. Edellä puolenpäivän kertoivat naapurit kummallisia uutisia vankilasta taloon. Ambrose Meadowcroft oli tunnustanut olevansa John Jagon murhaaja! Hän oli samana päivänä kirjottanut tunnustuksen alle tuomarin ja vankilan tirehtöörin läsnä-ollessa! Minä näin tämän asia-kirjan. Turhaa on tässä kertoa sen sisältöä.
Erityisesti Georgiin nähden olivat asiat taas tällaiset: Kerran oli Helena, juuri vankilasta tullessaan, kulkenut erään kadun ylitse, ja vilkaistuaan pitkin tätä poikkikatua hän näki Georgin tulevan kasarmista päin.
Pian joutui hän rikoksesta toiseen, hän vajosi yhä alemmas, ja ainoastaan Jumalan armo pelasti hänet mestauslavalta. Minun mielessäni pysyi hän kumminkin aina samana kiharatukkaisena poikana, jota olin hoitanut ja jonka kanssa olin leikkinyt, niinkuin vanhempien sisarten tapa on. Senvuoksi hän karkasi vankilasta. Hän tiesi, että minä olin täällä, ja että me emme voisi kieltäytyä häntä auttamasta.
Toverillensa sanoi Aake Berg heidän Drottninggatan nimistä katua kohti käydessä: "Siihen huoneesen viemme vangit ja pidämme heidät kätkettyinä siksi, että heitä uhkaava kuoleman tuomio on peruutettu. Mutta jos heille ei suoda armoa, niin lähetämme heidät salaa pois valtakunnasta, siinä tapauksessa nimittäin, että meidän onnistuu pelastaa heidät vankilasta."
Päivän Sana
Muut Etsivät