Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Hän olisi nyt jo voinut sen tehdä. Mutta hän ei uskaltanut, sillä parooni näytti hänen mielestään nyt niin vakavalta ja kunnianarvoisalta. Sitäpaitsi oli parooni silminnähtävästi vanhentunut. Suru oli satanut lumen hänen hapsilleen. Hänen silmäluomensa olivat raskaat, hänen katseensa totinen ja tuijottava.
Juuri sinulle, tyttöseni!... Mutta aivan sinä olet kuin kasvanut ja vanhentunut eilisestä!... Ihan sinä olet totinen ja vakavan muotoinen? Niinkö! Kas niin!... noin sinä olet sentään somempi... Pidän aina iloisista ihmisistä. Minkä arvoituksen? Paha juttu! Kyllä koetan arvailla ensi kerraksi! Liian myöhäistä arvailla! Sillä nyt saat suoran selityksen. Oli sekin arvoitus!
Siinä tekisin väärin omaisiasi kohtaan, jotka ovat surreet sinua niin suuresti. Huomaisitko äitisi kalpeita kasvoja ... kuinka hän on vanhentunut! Kuinka murhe on painanut häneen leimansa. Riennä vain heidän luoksensa ... minä olen onnellinen, nähtyäni sinut hengissä palanneena sieltä kuoleman ottelukentältä.
Larsson oli vanhentunut, ja onnettomuus oli köyristänyt hänen jäykkää niskaansa; mutta samalla kuin hänen harmaat silmänsä näyttivät tunkevan läpi aikojen, mietti hänen kekseliäs päänsä yhä edelleen, niinkuin ennenkin, parhaita keinoja, miten aikaa ja olosuhteita olisi edullisimmin hyväksi käytettävä.
Muistui mieleen vanha ruunakin tullessa, sen silat ja iänikuiset kääsit, joista revenneen nahan reiistä pisti karvoja ulos. Mutta isä oli eniten kaikista vanhentunut ... seköhän se tuolla kuorsaa ... tuolla seinän takana.
Hän oli vanhentunut; hänen muinoin pitkä ja suora vartalonsa oli köyristynyt, hänen mustat hiuksensa olivat harmaantuneet, katsantonsa käynyt raukeammaksi, kasvonsa kalpeammiksi. Mutta vieläkin hän oli tarpeeksi komea esiintyäkseen paikkakunnan etevimpänä ylimyksenä.
Tuo hyvä ukko oli vanhentunut silmin nähtävästi Liinan kuoltua; kuinka oli sentään, niin sai ihminen ja isä voiton lapsen mieleltä, niin ett'ei vaasa-nauhalla likimainkaan ollut tuota parantavaa vaikutusta, kuten Frans oli ennustanut. Tuo patruuna raukka käyskeli, hänkin, vallan hyljättynä tässä maailmassa, eikä hänellä ollut ketään, johon luottaisi.
Kovinhan on Laasmanni vanhentunut, tuumaili Matti. Mutta raudasta näytti sittekin tuo mies olevan, ikä oli tehnyt raudan vain romuliaisemmaksi ja karkeammaksi. Kuinka voititte Laasmannin, kysyi isäntä miehiltään, onpa hän vielä notkea ja voimakas. Onhan minussakin miehen vastus, huomautti Teemu. Enkä minäkään miestä pelkää, lisäsi Teemun toveri.
Mutta kun ensimmäinen kerä saatiin loppuun puretuksi, oli sen pohjalla kasaan kääritty kangastilkku, varustettu kovalla, ympyriäisellä sydämellä. Kun tuo kova riepukääre au'aistiin, oli sen sisällä vanhentunut, homehtunut kupariraha.
Luonnollisesti oli hän vanhentunut, iho oli saanut vahvemman ruskean värivivahduksen, ja parta oli pitempi ja tiheämpi, hänen leveällä otsallaan näkyi myöskin jo joku hieno ryppy; ei voinut häntä sanoa juuri kauniiksi mieheksi, mutta silmissä oli harvinaisen viisas ja ajatteleva ilme ja koko tuossa suuressa olennossa oli kuten ennenkin jotain miehekästä ja voimakasta, joka synnytti luottamusta ja kunnioitusta, tahtoa ja luonteenlujuutta oli hänessä sormen neniin asti.
Päivän Sana
Muut Etsivät