Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Mut kun meri heljänä heijastuu ja loivina laineet läikkyy, kuin kaukainen kantelo soipi sen suu, merenkultana varsi sen väikkyy läpi mainingin öin valoisin, niin kauniisti kajavat veen yli itkee.
Niin hän väikkyy tuolla jalona, keveänä haamuna ja, sireenikukkanen kädessä, nyt hän kääntyy ympäri ja palajaa. LIINA. Alallas, Leo, alallas ja hiljaa!
Hän huntua heittää ja häilähtää, hän vierii ja väijyy ja väikkyy, hän milloin vierellä virnakoi, taas milloin loitolla läikkyy. Näet veitikka on tytär hongikon ja tanssi on luontoa Tellervon. ITKU PITK
Mut vastassa hauskasti väikkyy Eri ryhmissä kirjavat maat, Huvihuoneet ja puistot ja rahvas Ja karja ja niityt ja haat. Tytöt pyykkiä valkaisuttaa Ja nurmella ilakoi; Helohelmiä mylly sinkoo Ja kaukaa jumisten soi. Tuoss' alla harmaan tornin On vahtikoppi pien'; Punatakkinen, ryhdikäs poika Siin' astuu, täsmii tien.
Kirkas on nuorukaisen katse ja hymy väikkyy hänen huulillaan, ajatellessaan: "mitähän se Heleena olisi sanonut, jos olisi sen keskustelun kuullut?... Tarkka se on silmä vanhalla miehellä... Jokohan tuo on kauankin ollut asian perillä? Vai olisikohan Heleena?... Eihän se Heleena miten olisi uskaltanut... Ja vielä isällensä, kun en minäkään..."
"Mutta minä kuulen aina kohtalon siipien suhinan, kohtalon, joka säälimättömänä ja kuurona kiroukselle, rukoukselle ja kiitokselle väikkyy ihmisten ja heidän tekojensa yllä." Hän katsoi eteensä pimeyteen aivan kuin hän näkisi siellä tulevaisten tapahtumien varjot. "Niin, niin", virkkoi nuori juomanlaskija, "samantapainen oli eräs sananlasku, jota vanha Iffa vuorella lauloi.
ARVIRAGUS. Maassa; Näin käsivarret ristissä. Ma luulin, Ett' uness' oli; puiset hokkakengät Jalastan' otin, ettei astuntani Kovalta vastaisi. GUIDERIUS. Ei, hän vain nukkuu. Jos kuoli hän, niin hauta on vain vuode; Naiskeijut väikkyy hänen kummullaan; Maan madot hänt' ei koske.
Tutkiessani näiden erhetysten syitä huomaan ensinnäkin että tajunnassani väikkyy kaksi perin vastakkaista miellettä: toinen on Jumalan, kaikkein täydellisimmän olennon todellinen ja oloperäinen mielle, toinen taas on mielle, jonka sisällyksenä on kaiken täydellisyyden äärimmäinen vastakohta, olemattomuus, «ei mitään», ja joka siis luontojaan on kieltoperäinen.
Hän laulaa, hän soittaa, hän syöksee, hän voittaa, jo Helikon hempeä säikkyy; Runotarten jo rukkain väri poskien kukkain kuin kalma jo kalpeena väikkyy; kuin kuolon on kuilun ään' Euterpen huilun: »Menet meistä jo loitolle liian!» Eraton sydän sykkää vain murhetta mykkää, kädet tuskasta vääntyy Thalian.
Nyt tiedän siis että minä itse ajattelevana oliona olen olemassa. Mutta samalla huomaan myöskin että tajunnassani väikkyy jonkunlaisen aineellisen maailman mielle. Nyt syntyy kysymys: onko se ajatteleva olio, joka on minussa eli oikeammin joka minä itse olen, jotakin tuosta aineellisesta maailmasta eriäväistä, vai ovatko nämät kaksi yhtä ja samaa oliota.
Päivän Sana
Muut Etsivät