Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Nuori nainen katseli uteliaana ympärilleen tuossa uudessa luonnossa, joka levisi hänen silmäinsä eteen; se oli uusi, mutta kuitenkin oli täällä entisiä muistoja, hänen rakkaan Yrjönsä lapsuuden muistot olivat tähän paikkaan kiini kasvaneet.
Ja se oli niin liikuttava juttu, että minä itkin!» »Mikä ihminen se on?» kysyi neiti Smarin uteliaana. »Muistaneeko neiti Smarin sitä enää se on sama, kun minä en jaksa muistaa nimiä! Eikö neiti Smarin muista? Sitä joka ampui itsensä?» »En.» »Neiti Smarin ei tainnut olla vielä silloin täällä.
Laara katseli uteliaana tuon masentuneen alamaisuutta. Siihen vertaamalla käsitti vasta oikein oman arvonsa. Niin maailma muuttuu, ajatteli Laara hyvillä mielin. Ei se ennen katsonut miksikään, mutta kyllä se nyt saapi huomata. Varmaan se tulisi hautajaisiin, jos kutsuisi. On toisekseen soma olla kutsumatta, sittenpähän näkee, että näin sitä tehdään, kun varat kannattaa.
Ainoastaan huoleton utelias sepelpyy jäi koivun oksalle istumaan aivan polun päälle ja odotti uteliaana heidän lähestymistään, kunnes se äkkiä havahtui pelon vaistosta ja hätääntynein siivin pakeni kautta vähenevien kaartojen. Petäjän haarassa pieni ruskea pöllökin naksautti nokkaansa ja kähisi huolestuneena näiden molempien astuessa sen istuinpaikan alitse.
Minä rupesin uteliaana tarkastamaan joukkojen liikkeitä, suutuksissani savulle, joka peitti minulta enemmän kuin puolen tappelukenttää; minua huvitti tavallaan itsekkäästi, tietäessäni olevani turvassa, sillä aikaa kun toisia ympärilläni tapettiin. Noin kello yhdeksän aikaan saimme me käskyn lähteä esille.
Mutta isäntä seisoi ylevänä ja vakavana keskellä lattiaa ja katseli vain Liisaan, käskien häntä tulemaan kanssansa sisähuoneeseen. Lauri sytytti päreen ja läksi edeltä. Liisa seurasi häntä sykkivin sydämin. Mitähän isännän lienee hänelle sanomista? Kaikki väki istui ääneti tuvassa, kummastuneena ja uteliaana.
Vaan herra kävi sivuitse häntä huomaamatta. Uteliaana katseli Liddy häntä. Hän oli vaatetettu aivan niinkuin hänen palvelijansakin, sillä eroituksella vaan, että kirjoitus-taulu riippui nauhalta hänen olallansa. Pää oli alas painuneena ja kasvoja ei voinut nähdä. Ikään kuin kummitus hiipi tuo musta haamu puiston läpitse.
Sama hiljaisuus vallitsi saaren kivisellä lepikkorannallakin; ainoastaan siellä täällä nähtiin jokin puoleksi rapistunut tölli ja sen nurkkain takana joku pakoileva ihmisolento, joka hätäisen uteliaana katseli purjehtijaa, epätietoisena siitä, oliko tuo ystävänä odotettava vaiko vihollisena pelättävä.
»Onko siellä koiria?» kysyi Laura uteliaana uudesta kuvasta, jonka sai suureen kaupunkiinsa, ja ihastuneena, kun puhetoverinsa viimein sanoi muutakin kuin lyhyen sanan. »Ovatko ne suuria?» »No, on suuriakin», vastaa poika jo katsahtaen kysyjään. »Niin suuria kuin mökin hevonen! Ja on pieniäkin. Ja paljo niitä häjyjä on. Ja niin iljetyn vihasia minulle, pienet ja suuret.»
Kerran Arnold säpsähti tätä muistellessaan kun tanssin jälkeen vieraat vetäytyivät väsyneinä nukkumaan, oli Arnold, rohkean iloisella tuulella ollessaan, kutsunut Esterin yksinäiseen huoneeseen. Minulla on sinulle salaisuus, oli Arnold sanonut. Mikä se on? Ester iloisen uteliaana oli kysynyt. Tulehan! Tulen! Ja Arnold oli ottanut esille pöytänsä laatikosta kultaisen rannerenkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät