United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Minä olen kihloissa hänen kanssaan, isä», hän vastasi tällä kertaa hänen äänensä värähteli tuskin huomattavasti. Vai niin! Todellakin! Tyttö oli uskaltanut! Arne Holtin siis onnistui masentaa hänet toisen kerran. Taikka uskaltaisiko hän viimeistä keinoa käyttää? Kertoisiko hän tyttärelleen, mikä oli perimmäinen syy, ettei hän koskaan saattaisi suostua hänen valintaansa?
Silloin vihdoin viimein suoraan hänen edessänsä näkyi yksi ainoa jalanjälki, joka vei jotain mustaa kohden, joka oli alasvierineen kallion lohkareen kaltainen; mutta kun poika tuli lähemmäksi, näki hän että se oli huone, ja kun hän saapui sen luokse, loisti leimuava tulen valo häntä vastaan vanhasta ikkunasta. Uskaltaisiko hän kolkuttaa ovelle?
Nyt lienee tosin tarttumisen vaara ohitse, mutta Lovisa ei kuitenkaan tietänyt, uskaltaisiko hän pyytää pientä tyttöistä tulemaan sinne. Mutta kun pojan kiusallisesti änkyttävät huudot eivät lakanneet, kirjoitti hän tytön äidille, kertoen asian laidan, ja pyysi, viimeisenä lemmenosoitteena hänen poika raukkaansa kohtaan, pientä leikkitoveria tulemaan häntä tervehtimään.
Miina neiti tunsi itsensä perin onnettomaksi täytyessään olla tämmöisen perhekohtauksen todistajana, mutta ei tietänyt, uskaltaisiko hän lähteäkään ja jättää Liisaa kahden tuon julman, raivostuneen miehen kanssa. Nuori rouva oli koko ajan näköään täysin tyyne, mutta levottoman nopeat liikkeet, joilla hän korjasi ompelutarpeensa pöydältä, osoittivat että hänkin oli liikutettu.
Harakka hyppää maahan, hevonen luimistaa korviaan, ja harakkata yhä imelämmin naurattaa. Rovasti seisoo kamarinsa ikkunassa ja puhaltelee pitkiä savuja piipustaan lasia vasten. Hän on katsellut ja odottanut, uskaltaisiko harakka siepata jotakin. Ja odottaessaan hän hymyilee eikä polta silloin...
Vihdoin kuuli kuunteleva neitonen kavioiden kuminan etäältä. Joukko tuntui olevan jommoinenkin, juminasta päättäen. Heleena lähetti yhden ratsumiehistä, joka päällikkönsä morsianta velvollisesti kunnioittaen, paljain päin meni hänen ohitsensa, rouvalle ilmoittamaan odotettuin vierasten tuloa, jota vastoin hän itse seisoi kynnyksellä, epäröiden, pitikö hänen palata tupaan, vai uskaltaisiko jäädä portaille, rakastettuaan vastaanottamaan ja tervehtimään. Omituinen ujous vieraiden suhteen, jotka olivat
Kenenkä vene se on korvassa?» Läksivät siitä ne miehet, joitten veneellä oli vuoro saada laskumies. Mutta Erkki meni Jussin luo kysymään, että uskaltaisiko se Jussi laskea jälestä. »Onhan noita pahempiakin laskettu ja omin nokkinsa», tuumaili Jussi vastaukseksi. »Onhan ne Ontojoen kosket...» »Eihän nää ole toki niitten veroisia», arveli Erkkikin.
Hän oli tullut valkoisen nurkkarakennuksen kohdalle, jossa oli jauhonkauppa. Hän pysähtyi. Tiina Katrin limppu juohtui mieleen. Jos antaisivat tuosta puodista velaksi jauhoja, niin saisi hän sen heti sovitetuksi. Uskaltaisiko mennä koettamaan? Pian hän ne maksaisi sitten, kun käsitöillä pääsisi ansaitsemaan. Hän rohkaisi mieltään ja meni sisään.
Vieressä oli pikari kaadettuna; toinen oli joutunut pöydän alle ja kolmannen sirpaleita näkyi yhdessä ruutisarven jäännöksien kanssa. Tirkistelevin katsein pysähtyi Erkki keskelle laattiaa kuultelemaan. Ovi sisähuoneesen oli suljettu. Uskaltaisiko hän avata sen? Olihan siellä se hirmuinen salaisuus, jota hän kuitenkin toivoi selväksi? Kova väristys kävi hänen ruumiinsa lävitse.
Rohkea purjehtijamme painui sentähden likemmä Ruotsin rannikkoa, kunnes oli tullut ryöstetyn Uudenkaarlepyyn väylän, poltetun Pietarsaaren ja Kokkolassa olevan päämajan sivuitse. Mutta tultuaan Kalajoen kohdalle läheni hän taas Suomen rantaa ja teki vieläkin varovaisia yrityksiä pohjoista kohti tiedustellakseen, uskaltaisiko maihin laskea.