United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eräänä aamuna, kun uudet palkolliset olivat lähes kuukauden olleet Uotilassa, alkoi työ kuin ainakin. Yöllä oli lunta satanut vähäisen, ja pakkanen oli jotenkin kova aamupuhteella. Lauri oli mennyt katselemaan riihtänsä, joka oli vähän matkaa talosta maantielle päin, mikä vei myllykylään. Vanhemmat rengit olivat jo täyttäneet kuormansa ja lähteneet tanhualta.
Kun nyt emäntä taas oli ruvennut talouttansa hoitamaan, näytti elämä Uotilassa kaikissa kohdin asettuneen entisilleen. Syytä oli kyllä uskoa että näin oli laita. Isäntä, joka taas ja kenties ahkerammin kuin koskaan ennen johti tuon suuren talon ulkotöitä, oli kodissansa ääneti ja umpimielinen kuin ainakin, mutta hänen käytöksessään emäntää kohtaan ei milloinkaan huomattu vähintäkään tylyyttä.
"Onhan hänen paras niinkuin nyt on", sanoi hän silloin itselleen, muistellen vastoin tahtoansa oman sydämensä tuskallista tilaa. Vähitellen, kun kaikki tiedustukset yhä olivat turhia, laattiin puhumasta emännän salaisesta katoamisesta ja Uotilassa mukautui kaikki tuohon uuteen tilaan. Mutta se, joka nyt, isännän määräyksen mukaan, emännöitsi Uotilassa, oli nuori Liisa. Muutama vuosi eteenpäin.
Tämä vuosi oli ollut tavattoman hyvä ja siunattu viljavuosi Uotilassa. Aitat olivat täynnä kalliita tavaroitansa, jotka halusivat saada palkita viljelijän vaivaa ja ilottaa häntä.
Samat sanat lausui pappikin, ja tuvan ovi suljettiin. Tupaan jäivät ne, joita Lauri rakasti. Ulkona oli yön synkkä pimeys. Lähteväin kärryjen kolina kuului hetken; kohta kuoli tämä ääni tuulen tohinaan, ja Uotilan talossa vallitsi taas äänettömyys. Pimeä metsä sitä ympäröitsi. Mutta onnettomuuden ja koston musta lintu oli sillä välin istunut ääneti pesässään Uotilassa.
Sen tähden ei kukaan joulun aikana enää emäntää kysellytkään, ja väki vietti pyhää kuin ainakin leikeillä ja iloisilla ilveillä. Hiljaa ja tasaisesti joutui päiväin ja kuukausien kulku Uotilassa, mutta syvällä tuon hiljaisen pinnan alla vieri salainen, mutta ei sen tähden heikompi virta.
Uotilassa oli tapa lopettaa leikkuu jollakin talon kaukaisemmista pelloista. Niinkuin kertomuksemme alussa kerrottiin, kuului Uotilaan muutamia salopeltoja, jotka olivat noin puolen peninkulman päässä talosta. Ne olivat tänä vuonna kauralla, ja tavan mukaan oli nämä n. s. Järvenpääpellot jätetty kauimmin leikkaamatta. Isäntä oli ruistalkoon jälkeen saanut ikäänkuin rauhaa sydämeensä.
He etsivät tiellä ja metsässä, vaan eivät löytäneet mitään jälkeä emännästä. Sillä välin saatiin Järvenpään pelto loppuun leikatuksi, ja alakuloisena lähti väki kotiin, tien vieriä tähystellen nähdäkseen jälkiä emännästä. "Hän on kai palannut taloon", arvelivat he. Mutta kun he pimeällä tulivat kotiin, eivät he Uotilassa tavanneet emäntää eikä niitä renkejä, jotka häntä etsimään oli lähetetty.
Kun ei ketään elävää henkeä ollut Uotilassa näkynyt siitä asti kun väki lähti, oli työ nopeaan joutunut. Emännän tätä kertoessa ei Lauri paljon puuttunut työhön. Tuskallinen rauhattomuus valloitti hänet ja usein hän paidan hihalla pyyhkäisi hi'en otsaltansa, vaikkapa yö oli kylmä.
Kun Lauri huomasi, että emäntä jäi henkiin, joutui hän raskaille ja synkille mielin, ja selvemmin käsitti hän sen pahan synnin, jota hän sydämessään kantoi eikä voinut siitä poistaa. Vaikka emäntä vielä joulupyhinäkin oli vuoteen omana, tahtoi hän kuitenkin, että tätä maamiehen iloisinta ja huolista vapainta aikaa vietettäisiin Uotilassa kuin ennenkin.