Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Severin ei kuitenkaan menettänyt näistä unilukkarin vastaväitteistä sitä hyvää mielen tuulta, minkä hän äskeisessä ajossa oli saavuttanut. "Joka ei onnea tavoita, se ei onnea voita," oli vain hänen yhtä lyhyt vastauksensa. Mari ei sekaantunut tähän keskusteluun. Hänessä oli salainen tunne, joka vakuutti hänelle, että unilukkarissa oli totuus.
"Mutta eikös kahden olisi hauskempi ajaa?" kysyi tähän unilukkari. "Mitä hyvää siitä on, jos hevonen hyvin juoksee, kun ei siitä muille ole huvia kuin ajajalle." "Kun hevosta opetetaan voittajaksi, niin ei se ole huvin ajoa," lausui lyhyesti Severin. Hän tahtoi sillä ikäänkuin katkaista kaikki ne väitteet kilpa-ajoja vastaan, joilla hän tiesi unilukkarin olevan varustettuna.
Tutkimisen jälkeen riensi herra unilukkarin luokse, ja unilukkari me laulumiehet olemme hyvät ystävät kertoi hänen juuri kysyneen Marin perustusta. Kyllä tunsin jonkun olleen takanani ja katselleen minua, tunnusti Mari punastuen. Minä näin hänen muotonsa muuttuneen ensin punaisen, sitten vaalean karvaiseksi, kertoi Saksmanni. Tämä jotain merkitsee, tuumaili Sunkreini.
Hän ei siis tytynyt puoliin selityksiin, kenenkä kanssa ikänä hän joutui keskusteluihin, vaan pyrki aina perinpohjin asiaan, jos hänen neuvoansa sitte kysyttiin taikka ei. Outo olisi tämmöisestä uteliaisuudesta närkästynyt. Mutta jokainen tunsi unilukkarin ja tiesi, että salaisuus pysyi hänen luonansa salaisuutena. Eikä häneltä ollut milloinkaan kulkupuheita lähtenynnä, vaikka hän paljon tiesi.
Hän oli ollut lapsien opettaja ja aikaihmisten neuvon antaja ja vanhusten tuttava ja kaikkien hyvä ystävä, siitä asti kuin hän seurakunnan virkaan pääsi. Sanoimme ollut. Sillä uusi aika oli tuonut muassansa uusia opettajia ja uusia neuvonantajia ja uusia mielipiteitä. Ne olivat tahtoneet sysätä vanhan unilukkarin syrjään. Hänen iltakelloansa ei enään kuultu samalla hartaudella kuin ennen.
Itsestään kuin jostakin valahtaen tuli mieleen pääsiäisen aikainen käynti kirkolla ja pappilassakin. Ennen hän aina oli kirkon luona mäntyyn sitonut hevosensa kirkon ajaksi ja kirkosta päästyään lähtenyt joko kotiin ajamaan tai jos kirkossa oli tullut kylmä, niin unilukkarin kotiin lämmittelemään. Mutta tänä pääsiäisenä hän oli ajanut suoraan pappilan pihalle.
Ja niinä vuosina toivoisi hän, Liisa, saavansa elää kunniallisten ihmisten parissa jollei kunnialliset ihmiset häntä niin halveksi ja kamoksu etteivät ota häntä halvimmaksi palveliaksensa. Hän oli kääntynyt unilukkarin puoleen, koska unilukkari oli ollut hänenkin opettajansa, kun hän, Liisa, vielä lapsena ja viattomana oli.
Mutta hän oli niin hidas näissä ajatuksissa, ettei provasti heti saanutkaan vaadittua vastausta. Sentähden kääntyi provasti unilukkarin puoleen, joka oli sakaristossa virkansa puolesta pappien palveluksessa, ja käski hänen ilmoittamaan kanttorille, että tämä veisaisi sopivan virren värsyn saarnan jälkeen.
Vanha provasti, joka saarnaansa mietti ja raamattua luki, katsahti ylös klasi-silmäinsä päällitse ja näki kiistan nuoren papin ja unilukkarin välillä. "Mikä on?" kysyi hän. "Herra pastori ei ota kasukkaa päällensä, vaikka on rippi-pyhä," ilmoitti unilukkari. Nuoren pastorin nimi oli Samuel Santalainen, vaikka hän oli papillista sukua ja hänellä vanhempi sukunimi.
Päivän Sana
Muut Etsivät