Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Siinä oli lunta siis lähes kolme kyynärää. Sakaristossa tuli olla pitäjän kokous. Kirkonmenon päätyttyä alkoi sinne kokoutua miehiä. Paitsi isäntiä, jotka sujottelivat seisomaan oven puolelle, istui tuoleilla muutamia herrasmiehiä.
Sillä aikaa kun vanha provasti lasketteli näitä syntisiä ajatuksia alttarin edessä, seurakunnan veisatessa evankeliumi virttä, toimiskeli herra pastori Samuel Santalainen yksin sakaristossa. Sillä unilukkari oli mennyt lukkarin kanssa kolehtia kantamaan. Vanha provasti oli niin paljon taipunut uuden ajan mielipiteiden mukaan, että hän oli siirtänyt kolehtilla käymisen evankeliumi virren ajaksi.
Hän ei enää moneen vuoteen ole kirjoittanut saarnaansa, vaan miettii ja ajattelee sitä viikolla. Ja vielä sunnuntaina ennen saarnaa hän sitä muistuttelee ja katselee raamattua. Nytkin hän niin teki, eikä ottanut huomioonsa, mitä sakaristossa tapahtui. Huomen virsi oli loppumaisillaan ja nuori pappi menemäisillään alttarille. Unilukkari otti kaapista messu-paidan ja tahtoi pukea sitä papin ylle.
Pastori ei voinut vastata, hän ainoastaan puristi sydämmellisesti tuon nuoren miehen kättä jäähyväisiksi. Kirkko oli nyt aivan tyhjä, ainoastaan lukkari-ukko puuhasi numerotaulunsa luona. Mutta pää käden varaan tuettuna istui nuori pastori yksinään kylmässä, pimeässä sakaristossa ja tuijotti jäykästi eteensä.
Hän on ollut seurakunnan opettajana päälle kolmenkymmenen vuoden ja tuntee hyvin raamattunsa. Mutta se on hänelläkin totuttu tapa, että, kun kirkonmeno on alkanut, hän ei saarnavuorollansa salli mielensä häiritsemistä niillä moninaisilla mailmallisilla asioilla, joita sakaristossa usein tapahtuu. Silloin taas, kun ei ole hänen saarnavuoronsa, ei hän ole yhtä ankara.
Mutta Stolt ei jaksanut kuulla loppuun. Hän keskeytti ukon sanoen, ettei tässä kylmässä sakaristossa nyt viitsitä kuunnella tunninpituisia körttisaarnoja, ja selitti vieläkin huomauttavansa, että juuri köyhän ajan vuoksi olisi patruuna Kilströmin ehdotukseen suostuttava, sillä vaivaiskassa kyllä tulee tarvitsemaan varoja.
Ylipäänsä valtiohoitajan luonne synnytti täällä puolen enemmän epäluuloa kuin turvallisuutta, ja milloin hän viime kerran oli Suomessa käynyt, talvella ja kesällä 1491, oli hänelle riita syttynyt Maunu pispan kanssa, vaikka tosin sovinto taas tehtiin Turun sakaristossa ennen hänen lähtöään.
Kuinka lankeemme polvillemme vieretysten; kuinka Dora vapisee yhä vähemmän, mutta aina pitää lujasti kiinni Agnesin kädestä; kuinka toimitus käy levollisesti ja vakavasti; kuinka kaikki, kun se on ohitse, katsomme toisiamme jonkunlaisessa hymyjen ja kyynelten Huhtikuun tilassa; kuinka nuori vaimoni sakaristossa käy hysterilliseksi ja huutaa isä raukkaansa, kallista isäänsä.
SKULE KUNINGAS. Sigrid! oletko sinä täällä? SIGRID. Lupasinhan, että me silloin kohtaisimme toisemme, kun tarvitset minua suurimmassa hädässä. SKULE KUNINGAS. Missä on lapsesi, Margareta? MARGARETA. Se nukkuu sakaristossa. SKULE KUNINGAS. Siis on suku koossa Elgesäterillä tänä yönä. SIGRID. Niin, koossa pitkien riehuvien aikojen päästä. SKULE KUNINGAS. Hookon Hookoninpoika vaan puuttuu. Isä!
Sakaristossa äsken näytti siltä, kuin ukot olisivat hetkeksi unhoittaneet sen tuskallisen, kamaloita aavistuksia herättävän tunnelman, joka heitä oli rasittanut jo pari viikkoa ja mikä äsken kirkossa, Kaikkivallan silmäin alla, suli nöyräksi, avuttoman rukoukseksi. Paino palasi nyt uudelleen sydämille.
Päivän Sana
Muut Etsivät