Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Silloin ei tahtonut kertomisesta ja kaakottamisesta tulla loppua lainkaan, ja kauan jälkeenkin päin virkkoi silloin tällöin joku hanhi ikäänkuin unissaan jonkun painavan sanan itsekseen, ja tuolla täällä pisti joku joukosta nokkansa siiven alle ja nukkui unelmiin. Ja taaskin kohosivat Amrein ajatukset ylös.
Näin Henriette horjui rohkean valan ja mustimman epätoivon välillä, milloin oli hän alakuloinen, milloin tuuditti hän itsensä rohkeihin unelmiin pulskasta Lauritsistaan, kuinka Laurits häntä rakasti ja kuinka vilpittömästi Laurits luotti hänen uskollisuuteensa.
Kolibri näytti hetkiseksi vajonneen unelmiin, sitten päätti hän taas lähestyä luutnanttia, kun kolme kumisevaa lyöntiä kaikui läpi rakennuksen. Kolibri nousi äkkiä istuiltaan. "Tänään ei, huomenna, niin tule huomenna", sanoi hän väkinäisellä hymyllä. "Mihin aikaan?" "Kello seitsemän iltapäivällä". "Hyvä, vaan huomenna sinun täytyy kertoa minulle, miksi olet kätkenyt itsesi minulta niin kauan".
Gabrielle oli ihastunut. Hän puoleksi makasi lepotuolissa kuistin oven edessä katsellen merelle, ihanain sävelten tuuditellessa häntä surullisiin ja samalla kuitenkin suloisiin unelmiin.
Hän pudisteli päätään ja vaipui himmeisin unelmiin... ... "Kohtasin tuolla tiellä laihan, kelmeän lapsen, joka itki avuttomassa toivottomuudessaan... Paljo on, joka toivottomuudessa huutaa, tiedätkö, Reierstad, kun kerran korvat ovat auenneet senkaltaiselle musiikille, eikä ole enää kyynelvirtaa jälellä, niin silloin juo, juo vaan... Tänne pullo!"
Mistä tulisi lapselle, jonka paljon vaativa levottomuus lopettaa isän kärsivällisyyden, rakkautta, joka on sille yhtä tarpeellinen kuin maito, jota se juo, ellei äidiltä? Kuka ottaisi osaa nuorukaisen unelmiin ja innostuisi hänen ihanteistansa, ellei sisar? Kuka sovittaisi miesten riidan, taivuttaisi heidän jäykkyytensä, kukistaisi heidän ylpeytensä, ellei vaimo, rakastettu, tytär?
Bård käveli rinnalla ja kuunteli, unhottaen itsensä ja usein unelmiin vaipuen; ei hän aina tiennyt mitä Gunhild puhui, hän vaan katseli häntä, katseli suuta, joka liikkui, hymyilyä, joka paljasti valkoiset hampaat, silmiä, jotka välkkyivät ja leimusivat, sakeita hiuksia ja hienoja käsiä.
Poissa ollessaan oli hän kuitenkin elänyt toivossa, sillä joku sisällinen tunne oli hänelle sanonut, että Karjalan kukka säilytti hänen kuvaansa sydämensä syvyydessä. Hän oli arvannut oikein. Rakastavaiset vaipuivat nyt suloisiin unelmiin, muistellen mennyttä aikaa ja silmäillen tulevaisuutta toivon ruusuhohteessa.
"Tiedätkös", sanoi Dora, oltuaan hetken ääneti ja kun ystävänsä näytti vaipuneen unelmiin, "tiedätkös ... aina on jotain vikaa: yksi on liian rikas, toinen ylen köyhä; kukaan ei ole tyytyväinen, ja jos ihminen voisi tulla jumalaksi, niin kuolisi tuo jumala tunnin kululla ikävyyteen, kun ei kaikki-voimallansa taitaisi luoda ainoatakaan onnellista ihmistä.
Silloin äkisti ilmaa värähyttivät surumieliset, sanomattoman suloiset sointeet ja tunkeutuivat kaikkein kukkain unelmiin, mutta varsinkin syvälle, lainetten levähtävän laulajan rintaan. Hän ei voinut silmiänsä kohottaa; milloinkaan tuntematon, haikea hekuma painoi väkisin hänen silmänsä umpeen.
Päivän Sana
Muut Etsivät