Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. kesäkuuta 2025
Ja nyt oivalsi Bård, että hänkin rakastaa Gunhildaa ja oli ainakin lempinyt häntä. Mutta Signeä! toisella tavalla oli sen asian laita; eihän se ollutkaan rakkautta, se on ollut aivan toista, ainoastaan laimeaa, sammuvaa, innotonta unelmaa ilman tällaista tulta ja lämpöä; se oli vaan tavallista tuttavuutta. Mutta tämä, tämä on rakkautta!
Tiellä jo olivat Anna ja Maria vironneet vähitellen. He tunsivat, että heitä kannettiin, vaan kuka heitä kantoi ja niihin, sitä eivät he tienneet; heistä oli kaikki kuin kolkkoa unelmaa vaan. Vasta silloin, kun vieras heidät maahan laski ja syksyiselle kylmälle maalle levitti lavean päällystakkinsa, tointuivat naiset. He eivät pelastajaa muistaneet, he muistivat, he huusivat majuria.
Hän tietää, mitä Mestarin rakkaus on, hän on saanut kokea, mitä on täydellisen ihmisen elämä, hän käsittää, että jos hän olisi täydellinen, hän joka hetki rakastaisi siten kuin hän rakastaa ekstasin hetkinä, ja koko hänen elämänsä olisi yhtä ainoata rakkauden unelmaa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ja tämä tieto velvottaa.
Sen nimessä, mikä hänessä on korkeinta, järkensä nimessä, luulee hän olevansa velvollinen olemaan pessimisti, sillä hänen järkensä ei voi tehdä muuta kuin hävittää sitä unelmaa, mikä antoi hänen elämälleen arvoa hänen omissa silmissään: unelmaa korkeammasta, jolle voi antautua.
Sitä lähetessään hän tapasi itsensä ajattelemasta, että ehkä tämä kaikki sentään onkin vain unelmaa ja hän huomenna jo tuntee ja selittää kaikki toisin. Mutta entä sitten, jos se olisikin unelmaa! Mikä ei ole unelmaa? Oikeastaanhan sitä on kaikki se, mikä on yläpuolella tavallisuutta.
Minä en rakasta tuota neitiä, minä rakastan sinua, Lyyli, minä kasvatan lapsesi suureksi minä muistelen sinua kuin nuoruuteni unelmaa. Minä olen heittiö, kurja, vaivanen. Sääli minua, vaan älä minua vihaa. Lyyli anna minun muistossani rakastaa sinua! Minä olen tätä aavistanut. Minä olen sitä itselleni kuiskannut. Minä en vihaa sinua Birger parka, minä vaan säälin sinua.
Mutta lopuksi jätin minä nämä järkeilyt kokonaan, minä innostuin, minä hehkuin, minä puhuin Ranskalle kuin toiselle isänmaalleni ja kuvailin tuon taivaallisen neitseen ilmestystä kuin ihmiskunnan parasta unelmaa. Kaikki silmät vettyivät, kaikki sydämet aukenivat... Ah! Se oli suurin hetki minun elämässäni. MAUNU TAVAST: Ja kuningas? Mitä hän sanoi? Ottiko hän suosiollisesti vastaan sanasi?
Tämä tähänastinen on näet ollut alkulausetta vain, jonka tarkoituksena on ollut todistaa, että me todellakin rakastamme taidekaunista. Nyt vasta tulee itse kertomus. Siellä Kolin lähellä oli kirkko, vanha ja huono. Ja harmaapää rovasti, joka näytti yhtä vanhalta kuin kirkkokin, oli pitkien, hiljaisten vuosikymmenien kuluessa uneksinut yhtä ainoata unelmaa ja toivonut sen toteutumista.
Tuo oli puoleksi unelmaa, ja niin tuli tietämättä mieleen ja löytyi sieltä yht'äkkiä tämmöinenkin kuva... Hän on kauniiksi, valkoiseksi olennoksi puettu hänellä on suortuvat hajallaan ja punainen rusetti, on rannerengas ja pienet silkkikengät; ei kukaan häntä alussa tästä piilosta huomaa, ne luulevat kaikki, että hänellä on entinen ruma pukunsa. Ja siksi ei kukaan tule häntä pyytämään.
"Pidin niinkin, se oli kaunis kuin unelma," minä sanoin; "minä soisin vaan, että se olisi unelmaa ollutkin." "Kuinka niin?" "Minun tuli niin surkeani sitä nuorta, kainoa naista, jonka täytyi lausua niin paljon sopimattomia yleisön edessä. Varmaankin se hänestä tuntui kovin raskaalta, Ja hän tuskin taisikaan sitä oikeaksi katsoa!"
Päivän Sana
Muut Etsivät