Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Totta tosiaan, olihan siinä majuri Sprengtportin entinen palvelijatar, naimisissa Raskin kanssa Löfvingin omasta komppaniiasta. Niin oli, vaikka hän ei tuota alussa huomannut. Sitä vastoin oli Ulla kohta tuntenut kaikki kolme. Miksei hän tuntisi kapteenia, majurin oikeata kättä, ja kuinka hän ei käsittäisi, että tuo välkkyväsilmäinen kadetti oli hänen oma, pikku Yrjö Maununsa.
Tuntui, että nyt he eivät enää pääse koskaan täältä. Koti tuntui olevan niin äärettömän kaukana, että eivät yhdessä päivässä sinne ehtisikään, jos osaisivatkin. He syyttivät Ullaa, kun hän ei antanut huutaa! Ja senvuoksi me eksyimmekin, kun Ulla tahtoi itselleen kaksi mitallista marjoja, ja Jumalalle vain yhden.
Kaikille oli tien varrella seudut outoja, Ullallekin, kun eivät vielä koskaan olleet täällä asti käyneet. Tuntui matka sen vuoksi pitkälle, varsinkin kun kiihkeästi odottivat marikkoa. Ulla katseli ja tarkasteli muistellen, miten Kalle oli selittänyt. Tulee vasemmalla puolen tietä keto, jonka nurkkauksessa on koivikkometsää ja ladon edessä lakkapää petäjä.
»Nytpä sekainen vyhti selvenee», vastasi Liisa. »Lukkarin Ullapa Vilhonkin naimisesta meille jutteli.» Ja nyt hän puhui, mitä Ulla oli heille sanonut. Syrjän emäntä lausui: »Olkoot nuoret onnelliset! Olisin kyllä halusta rikkaan miniän ottanut, mutta en sillä kuitenkaan tahdo lapseni onnea estää. Annikin on taitava tyttö, ja työ ja toimi talon rikastuttaa.» Nyt tuli Mattikin sisälle.
Häät vietettiin sittenkin hyvän emännän luona, itkusilmin erottiin ja Ulla lähti, mutta se onni, jota hän toivoi, katosi pian kuin unelma. Torppa oli köyhä, parina vuotena vei halla vuodentulon, ja vihdoin täytyi se myydä. Molemmat hänen lapsensa kuolivat pieninä, ja vihdoin sai hän saattaa miehensäkin hautaan. Tämä oli joku kuukausi sitten kuollut ponnistuksista ja puutteesta.
Kuoleva maa, semmoinen kuin meidän, ei voi säilyttää valtiota eikä kirkkoa, vielä vähemmin lahjoittaa mitään kruunua, mutta sitä, mihin sielumme pyrkii ei meiltä kukaan voi riistää. Ulla. Mitä meistä suomalais-raukoista olisi ilman Jumalaa. Attila.
Viimein alkoivat tytötkin nurista, kun piti jumalanmarjoja antaa mitallisittain. Ja joka kerta enemmän. Koko joukko kerran niskotteli jäykästi vastaan, eivät ruvenneet antamaan niin paljoa kuin Ulla vaati. Ulla itse pani nyt mitallisittain, enemmän kuin kukaan oli koskaan antanut.
Ja toiset tulivat intoihinsa, kun Ulla selitti, että siellä on kuin punaista verkaa ja peukalon pään kokoisia marjoja! Pitää olla suuret astiat ja lähteä jo varhain, kun marikko on kaukana. Toiset toivoivat, että ehkä hekin saavat myödä asti. Ja sen vuoksi pyysivät he Ullalta, ettei heidän tarvitsisi jumalanmarjoja panna nyt kovin paljon, kun he eilenkin panivat niin runsaasti.
»Niin on», vastasi emäntä. »Lähden poikani kanssa Hämeenlinnaan.» »Niin aina, niin», lausui Ulla, »saattaa vielä olla tuttujakin tiellä. Olen kuullut Vilhon aikovan naida Mattilasta, ja sepä onkin sopivampaa hänelle, kuin että Annin olisi ottanut. Niinpä Annikin lienee ajatellut, kun toisen sulhasen otti itsellensä.»
Se on vaikeata työtä, sillä sekä maalliset että hengelliset vallat asettuvat teitä vastaan, mutta te voitatte lopuksi. Attila vaikeni, mutta jäi seisomaan liikkumatta. Hänen ajatuksensa olivat selvästi kaukana täältä. Kun hän taas pääsi omaksi itsekseen, lähestyi häntä Ulla liikutettuna, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: Minun täytyy kiittää teitä. Olette lohduttanut sieluani.
Päivän Sana
Muut Etsivät