Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Peggotty oli niin ylpeä ja iloinen siitä, että hän näki meidät, ettei hän tietänyt, mitä sanoa taikka tehdä, vaan pudisti kättä kerta toisensa perästä minun kanssani, ja sitten Steerforth'in kanssa, ja sitten taas minun kanssani, ja sitten pörrötti tuuheaa tukkaansa ympäri koko päätänsä ja nauroi semmoisella ilolla ja riemulla, että oli oikein lysti katsella häntä.
Ennen koskena kohisen, Vaikka vasten kallioita, Tai syvälle tuonne syöksyn. En! Syvällä siell' on sisko. Liian on pyhä minulle Tuon valoisan kosken vaahto. Mut enpä paeta tahdo Enkä sortajan kädestä Ota iskua veristä. Lähestyy syrjässä tuuheaa kuusta. Tuossa se samea kuusi, Jonka alla mun himoni Ruohon raiskasi viherän, Kukan puhtosen pilasi Mun oman emoni lapsen.
Kaikille muille tahoille paitsi etelään oli suojaava harjanne niin laajassa kaaressa, että sen sisään mahtui kokonainen metsikkö pientä tuuheaa, paikoitellen melkein katajana maassa matelevaa kuusikkoa, joka tuskin ulottui huoneen räystääseen.
»Semmoisia ei ole monta», vastasi Alli. »Hän oli mahtava taistelussa, hänen kätensä ei koskaan vavissut vaarassa. Vielä olen näkevinäni, miten tuuli heilutteli tuuheaa tukkaa hänen päivettyneille poskillensa ja miten hänen silmänsä leimusivat kuin revontulet. Nyt on meillä kaikki yhden iskun varassa, oli hänellä tapana sanoa. Elämä on niin lyhyt, Alli, tehkäämme työtä silloin, kun vielä taidamme.
Täällä hän katseli nyt mielihyvällä Katumaan välkkyvää vedenpintaa ja tuuheaa metsikköä, joka ikäänkuin kiehkurana ympäröitsi järveä; mutta siinä hänen katsellessaan tuuditteli metsän hiljainen humu hänet makeaan uneen. Unissaan hän kuuli kanteleen surullisen äänen kaukana kaikuvan.
Linnaan tulonsa jälkeisenä aamuna istui kreivitär Bertelsköld komeassa sänkykamarissaan, katsellen Mainiemen salmen ihanaa näköalaa sill'aikaa, kun hänen kamarineitsyensä asetteli hänen tuuheaa tukkaansa ylös samalla tarkkuudella, kuin jos olisi ollut mentävä loistaviin juhlapitoihin Ruotsin pääkaupungissa.
Nyt ei ollut enää puissa lehtiä, ei maassa tuuheaa ruohoa, ei mitään muuta kuin oksien ritinää ja tuota kuivaa kahinaa, jota talvella kuulee lehdettömässä metsässä. He tulivat pieneen kylään. Raitit olivat tyhjät ja hiljaiset, ja ilmassa tuntui suolaisen veden, meriruohon ja kalan hajua.
Hän heräsi, kun Esteri muutamia tunteja myöhemmin tuli kotiin. Pieni olento hiipi varovasti varpaillaan ja pelkäsi kovasti, että jos hän häiritsee Hiljaa ja herättää hänet, niin että Hiljan kävi häntä sääliksi. Esteri näytti niin kauniilta, kun hän kuvastimen edessä suki tuuheaa tukkaansa. Hilja ehdottomasti sivellytti kädellään leikkotukkaansa.
Sitten hän kulki uupuneena ja voimatonna lapsi käsivarrellaan lumirännässä pitkin kolkkoa korpea tietämättä mihin. Kun hän kerran taas oli noussut kukkulalle, näki hän karujen kallioitten välissä pienen, herttaisen laakson puineen ja pensaineen. Hän laskeutui laaksoon ja huomasi eräässä kalliossa, jolla kasvoi tuuheaa kuusikkoa, riippuvien oksien alla aukon.
Käy kanssani, sanoi hän, lehmiä hakemaan, niin saan jutella sinulle yhtä ja toista, mitä mielessäni on. Ja niin me kulkea kuhkailimme pitkin avaraa laidunta, jonka äärelle oli matkaa kolmeenkin penikulmaan. Se oli Suomen aarniometsää se; vuoroin korkeaa männistöä, vuoroin tuuheaa kuusistoa, ja avaroita kulonpolttamia ahoja, rahkoja ja hallaisia korpia.
Päivän Sana
Muut Etsivät