Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Lopulta luuli hän eräässä kuninkaallisen kanslian virkamiehessä, jolla oli paljon tekemistä ulkomaan asioiden kanssa, tavanneensa semmoisen henkilön, joka saattaisi antaa hänelle tarpeelliset tiedot. Tämän puoleen kääntyi hän siis kysyäksensä tunsiko tämä sitä miestä, jota hän kädellänsä osoitti.
Nämät sanat koskivat uuteen kieleen nuorukaisen sisussa. Köyhyys, sehän oli jotakin, jota hän ymmärsi. Se nosti sääliä. Juhana, joka oli kuullut Attilan sanovan, että hän tunsi Yrjö Maunun isän, toivoi, että ehkä vieras tietää jotakin hänenkin isästään, mutta epävarmana kuinka menetellä pyysi hän kumppaniansa: Kysy sinä tuolta mieheltä, tunsiko hän isäni.
Anna katseli tutkivasti hänen tuskanilmeisiä piirteitään, jotka vielä äsken loistivat terveyttä ja eloa, hänen sydäntään puristi ja ahdisti tuska, sillä hänestä näytti kuolema joka silmänräpäys hiipivän lähemmä ja hän ei tietänyt tunsiko veli tätä peljättävää totuutta.
Gabrielle ei vastannut, oli vaan liikahtamatta kasvot käsien peitossa. Robertin sanat vaikuttivat hänessä tunteen, josta hän itsekään ei kyennyt tekemään selkoa. Tunsiko hän todellakin iloa kuullessaan noita sanoja ja vielä Robertin lausumina, eikä itsensä noita arkoja ajatuksia, joita hän niin monasti oli paennut, kuin niitä aaveita, joita pelkäsi?
Mahdotonta on sanoa, kuuliko hän hänen puhettaan ja tunsiko hän nyt tuota etevää lakimiestä, jolta hän joku ilta sitte oli voittanut monta tuhatta dollarsia; hänen kalpea naama ei vähimminkään muuttunut ja hänen mustat silmänsä kääntyivät huolimatoinna lainoppineen herrasmiehen ohitse hänen vierikumppaninsa paljon mieluisampaa muotoa katsomaan.
Ihalan lähelle tultuansa sanoi Iiri Ragnhildille: »Kerro sinä Ihalassa, mitä on tapahtunut, minä vien Maurin kotiin.» »Kyllä», sanoi Ragnhild, »mutta Iiri, vastaa minulle yhteen kysymykseen: Tunsiko Aksel sisartasi?» »Tunsi», vastasi Iiri lyhyesti. »Kuules, Iiri!
Tunsiko, tiesikö Klaus, että hän toisen omaa kantoi? Juhannuspäivän yö oli Harmaalassa kamala. Aina aamupuoleen saakka piti ukkonen pilvissä valtaansa, ja kun se vihdoin lakkasi, kun aurinko seuraavana aamuna taasen kirkkaana loisti, se ei ketään Harmaalan herrasväestä herättänyt. Marian vuoteen vieressä löysi se kaikki kokoontuneena. Vanha parooni itki kuin lapsi.
Viion leski katsoi ja katsoi ja silmäsi sitten Liisaan kysyäkseen tunsiko Liisa tuota naista. Liisa katseli suurin silmin vuoroon äitiään, vuoroon Viion leskeä ja noita meneviä, löi sitten kämmeniä yhteen ja lausui kummastuksissaan: »Vimparin Kristiina!» Toiset kertasivat nimen hämmästyksissään ja aivan kuin epäillen. Liisa purskahti nauramaan. »Ja sinä naurat?» sanoi äitinsä.
Senkötähden hänen otsansa pimeni? Tunsiko hän, että monen nuoren tytön hengellinen silmäily lepäsi hänen päällään? Näin sanoi hän nyt jo: jos hän ennen ei ollut arvossa pitänyt enonsa päätöstä niin hän kirosi sitä nyt! Rudolf Bodendorff ei seuraavana yönä paljoa levännyt. Mikä ero hänen loistolla valmistetun lepohuoneensa ja kylmäkolkkoisen kasarmihuoneen välillä!
Klaus silmäili vihaisesti ja kummastellen vierasta. «Mistä teillä se tieto on?« oli hän kysyä, vaan hän ei saanut tilaisuutta siihen. Hän pelkäsi Marian ottavan pahaksi kuolonsanoman. Vaan hän jäi ihmetellen seisomaan. Maria ei enää kysynyt isäänsä. Maria oli kääntänyt silmänsä outoon pelastajaansa. Maria vapisi. Tunsiko Maria kuka oli hänet pelastanut? Paroonin huulilla kuolivat sanat.
Päivän Sana
Muut Etsivät