Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Saattaa olla tyytyväinen vähempään kuin sinä Sylfest, virkkoi Jon. Niin, sitähän minä tarkoitinkin, vastasi Sylfest. Kuinka paljon tulee jokaisen lapsesi osaksi, sinä Jon? Tuleeko housunlahe mieheen? Jon punastui, vaan tukehutti suuttumuksensa. Sinä Sylfest kyllä tiedät että minulla olisi voinut olla enemmän kuin nyt on, äläkä ole niin kovin varma niitystä vielä.
Tämä vähäinen mökki on minun oma kotini, ja minä olen onnellisempi tässä kuin koskaan ennen.» Rouva katseli kummastellen nuorta vaimoa. Annan kukoistavat posket ja onnesta loistavat silmät todistivat, että hän oli totta puhunut; mutta rouvan mielestä oli mökki niin ahdas, että hengitystäkin tukehutti, ja pian hän taas istui vaunuissaan ajaen kaupunkiin päin. Vuodet kuluivat.
Onko Jumala meidät hyljännyt? Hän yksin on isämme. Emmekö ole eläneet onnellisina tähän päivään asti? Miksi syyttä murehdit? Sinulla ei ole rohkeutta enää!" Ja nähdessään rouva de La Tourin itkevän hän heittäytyi hänen kaulaansa ja syleili häntä. "Ystävä rakas", huudahti hän, "oma ystäväni!" Mutta oma nyyhkytyksensä tukehutti häneltä äänen.
Hänen päänsä painui alas rintaa vasten; hän hengitti raskaasti; hänen kasvonsa kävivät synkiksi ja vääntyivät rumannäköisiksi ikäänkuin hän olisi kärsinyt kovaa ruumiillista tuskaa. Hän kumartui vähän ja nojaten kyynäspäällään kaidepuuta vasten hänen edessään, peitti hän kasvojansa kädellään; ja niin tukehutti hän nousevaa tuskaansa, niin pakoitti hän takaisin polttavat kyyneleet sydämeensä.
Lujasti suljetut huulet ja leimuavat silmät ilmaisivat rajatonta harmia, mutta sanat hän tukehutti ja jatkoi käskykirjeen lukemista. Lähteä linnasta, mutisi hän. Räjähyttää tykit ja polttaa kaupunki. Kuuletteko Freidenfelt?! He eivät edes suo meille aikaa pelastaaksemme varastot. Jospa auttaisivat meitä edes niin kauan että saisimme aseet ja viljat korjatuiksi.
Veri tunkeutui näitten sanain johdosta Euergeteen kasvoihin, mutta hän tukehutti sen pistävän, loukkaavan vastauksen, joka oli hänen huulillansa, ja hänen kävi sitä helpommin voittaminen vihainen mielensä, sillä Lysias astui juuri aterioitsevien seuraan, pyysi anteeksi pitkää poissa-oloansa ja pani sitten Kleopatran ja hänen puolisonsa eteen ystävänsä Publiuksen kuvat.
Hän tukehutti pahan tuulen jo alkuunsa ja saattoi melkein entisellä vauhdilla koko ajan puhua joutavistakin asioista, heidän syödessänsä kahden kesken yksityisessä huoneessa. Kerran vaan tuli äänettömyys, jota hän kaikista ponnistuksista huolimatta ei osannut katkaista. Silloinkin kuitenkin onneksi sattui putoamaan pieni posliini lautanen, josta tuli kylläkin puheen ainetta.
Helena oli siten ikäänkuin kahtia jakautunut: toinen "hän" oli yhä kasvanut maineessa ja kukoistuksessa, toinen "hän" taas oli käynyt ihmisille ikäväksi, ja vaikka Helena tunnusti vaan tätä jälkimäistä oikeaksi itsekseen, niin ei hän voinut olla huomaamatta, että edellinen yhä enemmän kasvoi sen ylitse ja tukehutti sitä.
Kun taputettiin, niin rauhaisen mielihyvän sijaan hiipi niskassa epäilys: ehkä sinä näet jossain Vahdin ja tahdot sitäkin taputtaa! Se epäilys pani karvat pystyyn, ja kalvava inho tukehutti mielihyvän. Kaikkeen, mikä ennen tuotti nautintoa, sekaantui tuo myrkky-ajatus: sama ihminen, joka kutsuu sinua, olisi voinut kutsua myöskin Vahtia!
Tämä hymyily sanoi Nehljudofille, että se mitä hän tekee, on pahaa. Hetkeksi hän pysähtyi. Vielä olisi taistelu ollut mahdollista. Vaikka heikosti, mutta vielä kuului totisen rakkauden ääni Katjushaan hänessä, joka ääni puhui hänestä, hänen tunteistaan, hänen elämästään. Toinen ääni puhui: katso ettet päästä käsistäsi omaa nautintoasi, omaa onneasi. Ja tämä toinen ääni tukehutti ensimäisen.
Päivän Sana
Muut Etsivät