Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. syyskuuta 2025
Jokeltaneet joutavia sanoja ja uinahtaneet jälleen haahkanuntuville. Ja sillä aikaa oli tuo nainen koko ajan tuijottanut täältä pimeästä yöstä heidän ikkunoihinsa. Sehän oli inhoittava ajatus! Sehän täytyi saada pois aivoistaan, ellei sen mieli jäädä elinpäiviksi sinne painamaan ja kummituksena kiusaamaan. Hän kysyi sentähden sangen tuimasti ja tunteettomasti: Mitä ikkunoita sinä tarkoitat?
Sakris ojenteli kouriaan. Kaikkeen maailmassa tottuu. Nelma oli kuin sadun tyttö, jota kummallinen ja ilkeä peikko hyväili vankinaan. Nelma istui yksin ikkunan luona. Hän ei tuijottanut ulos, vaan itseensä... Tyttö oli harmistunut itselleen ... ja hermostunut. Hänelle oli nyt käynyt samoin kuin sen herrasmiehen kanssa. Eikö hän ollenkaan pääsisi pois häijyn ramman luota?
Vähän ajan perästä tuli hän jälleen näkyviin veneen vieressä, ja kun tuuli silmänräpäyksen ajaksi hiljeni, näytti siltä kuin hän olisi seisonut veden päällä ja katsoa tuijottanut poikaa kasvoihin sitten hän jälleen painui suoraan alas ja aalto kiiti yli sen paikan, mihin hän oli uponnut. Kuolon ovi avattiin ja suljettiin ja poika oli orpo!
Ja sentähden tyttöä vaan hirvitti ja hän oli vaan hyvillään, kun niitä ei enää näkynyt. Mutta pitkä- ja laihakaulainen poika, joka oli silmiään räpäyttämättä tuijottanut vankijonoon ratkaisi kysymyksen toisella tavalla.
Olisin arvattavasti tuijottanut heihin liian kauan, mutta silloin kuulin Alanin huudahtavan ikäänkuin apua pyytäen ja se sai minut jälleen tajuihini. Siihen asti hän oli pitänyt puoliaan ovella. Mutta eräs merimies oli, Alanin kamppaillessa toisen kanssa, pujahtanut hänen miekkansa alitse ja tarttunut hänen ruumiiseensa.
Sinä olet nyttemmin aina niin surullinen, sanoi hän hellästi eräänä iltana, kun Antti jälleen oli tuntikauden vaieten poltellut ja tuijottanut sohvankulmassa. Enkö minä voi missään suhteessa auttaa sinua? Tuskin, lausui Antti. Ne ovat miesten asioita. Ja sitäpaitsi pelkään, ettei minun taudilleni ole enää mitään parannusta. Rouva Sorvi säpsähti. Eihän mies vain aikonut seurata Soisalon esimerkkiä?
Kun nyt Sunkreini kertoi Pynnölän yövieraan viimeisestä, niin vieras herra oli äänetönnä tuijottanut lattiaan ja painanut harmaan päänsä käsiinsä. Sitten oli hän mennyt syleilemään Maria, mutta arkana oli Mari ja vetäytyi pois hänestä. Sunkreini oli ottanut valokuvan rasiasta ja tarkastellut vuoroin sitä, vuoroin vierastaan ja sanonut päättäväisesti: Te se olettekin Akseli ja Marin isä.
Mutta tuo yhdessäolo, joka näytti muodostuvan niin ystävälliseksi, kantoi myrkkypistintä muassaan. Monta kertaa, kun hän oli kauan tuijottanut tyttöön, ahdisti häntä kiduttava halu kaivautua Reginan menneisyyden haavoihin ja saada selville hänen suhteensa vainajaan.
Myöskin rouva Modin, se nainen, joka tähän asti ei ollut mitään virkkanut, ainoastaan huokaillen tuijottanut eteensä, näytti havahtuvan ja yhtyvän muitten kysymykseen. "Niin, katsokaa vaan minuun, minä tarkoitan säntilleen sitä, mitä puhuin mitä olette itse tehneet?" toisti Katri ja hänen äänensä yhä kohosi.
"Sittenkuin olemme täällä kahdakesken olleet, et ole minulle sanaakaan puhunut etkä edes vilahdukselta minuun katsonut, vaan lakkaamatta tuijottanut tuonne ulos. Mielestäni on kuitenkin jo kauan siitä, kuin viimeksi olemme toisiamme kohdanneet." Annan kasvoissa ilmautui maltiton katkeruus. "Enkö enää saa ajatuksianikaan itsekseni pitää?" kysyi hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät