Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. lokakuuta 2025
Siellä oli muuten kaksi leveätä, pehmeätä vuodetta, lämpimästi verhottuna uutimilla ja katoksilla sarssikankaasta. He sukelsivat niihin kumpikin yhtä tytyväisenä. Troussecaille päästi vielä muutamia ilohuutoja, jotka pian muuttuivat innokkaaksi kuorsaamiseksi. Vaan Villon ei ollut sitä lajia, joka olisi liian kauan nauttinut Capuan hekumaa.
Ei kukaan sitä voi vakuuttaa; se on kokonaan pimeyteen peitetty. Sitä vastaan muut Granson'in timantit, alussa halveksittuina kuin lasipalaset, vaan sittemmin kulta-läjien hinnalla haettuina, kaunistavat nykyään paavin hiippaa ynnä kuninkaiden ja keisarien kruunuja. Tästä kaikesta huolimatta Troussecaille jatkoi kertomustansa.
Vaimoni tahtoi puolustaa lapsiamme; he tappoivat hänen...! Kostoa!" Ja aivan hengästyneenä hän vaipui priorin syliin, joka häntä oli seurannut ja kaikilla tavoin koetti rauhoittaa häntä. Priorin takana kaikki luostarin munkit. Niiden kanssa Saint-Pierre'n asukkaat, jotka tahtoivat hekin puolestaan kostaa. Perimmäisenä Troussecaille vielä unen pöppörössä.
"Hän haluaa minua tavata?" "Hartaasti sire ... jo tänä iltana, jos mahdollista." "Kyllä; mene noutamaan häntä. Minä vartoon." "Hän on tästä vaan parin askeleen päässä", Troussecaille vastasi ... "jonkun minuutin kuluttua, sire, hänet saatan luoksenne." Tämä kaikki oli tapahtunut eräässä vanhassa Göthiläisessä salissa, joka oli ristiholveilla ja syvillä akkunareijillä varustettu.
Me olemme kahden. On aika vihdoinkin ilmoittaa..." "Vihdoinkin..." "Ett'en mitään voi sinulle ilmoittaa." Troussecaille näytti vähän närkästyneeltä. Villon kiiruhti lisäämään: "Mieleni on paha, ystäväni. Mutta olen vannonut. Yksi sana, yksi ainoa vaan hentomaisesta kohteliaisuudesta lausuttu, hävittäisi kohta tämän ihmeellisen onnen, jonka osamieheksi sinut olen tehnyt hartaasta sydämmestä.
Hän oli valinnut kolareista suuremman ja meni sen kanssa majaan; hetken kuluttua hän tuli takaisin, ei vaan vaatteiltaan, mutta vieläpä kasvoiltaankin ihan mustana. "Eläköön!" Troussecaille huudahti. "Enhän sinua tunteakaan tahtonut. Nyt on siis minun vuoroni. Sinä saat paistia kääntää."
Fridolin aikoi myös rientää esiin, mutta Saint-Maurice'n vanhin sekä nuorin Saint Pierre'n asukkaista ehtivät ennen häntä: heidän oli kotikylä kostettavana. Pari-kymmentä muutakin tarjoutui; vaan Villon, ja hänen kanssansa Troussecaille anasti ensimäisen sijan, sanoen: "Malttakaas! me edustamme täällä Ranskaa, sen tulee olla etupäässä!" Ankaria vastaväitteitä alkoi kuulua.
Kaksi kättä tarttui hänen kurkkuunsa, ja ääni sanoi: "Suokaa anteeksi, matkamies ... minun tekisi mieleni vaihettaa kanssanne vaatteita, etenkin jos joku ecu sattuisi taskuissanne olemaan." "Tuhannen sarvipäätä!" Villon huudahti; "se on Martti Troussecaille!" Tästä lempi-kirouksesta hänet Troussecaille oitis tunsi. "François ystäväni! Eiväthän siis saaneetkaan sinua kiinni?
Kun toinenkin muuttuminen oli samoin suoritettu, molemmat seikkailijamme istuivat juhla-aterialle, kuitenkin sauvat varalla ja isäntiään yhä silmällä pitäen. Ei mikään oikeuttanut näin ylelliseen varovaisuuteen. Kolarit olivat iki-ihastuneet; soppa kattilassa oikein taivaallista. Viimeinen pala suussa, Troussecaille huudahti: "Ohhoh! En jaksa enää. Antakaa tänne viinipullo.
Ja todellakin, Troussecaille ei näyttänyt mitään iloa, ei vähintäkään ihastusta. Päin-vastoin, joku vastenmielisyys loisti hänen silmistänsä. "François ystäväni", hän vihdoin lausui. "Miks'et tätä aarrettakin minulta salannut? Näyttää nyt siltä kuin sinua seuraisin kultasi vuoksi. En tahdo siitä mitään, enempää kuin salaisuuksistasi. En niin mitään! Köyhyys ja tiedottomuus on oleva minun osani.
Päivän Sana
Muut Etsivät