Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Muutamissa minuutissa kulki ruuhi tarpeellisen matkan päähän, jolloin molemmat nuorukaiset ikäänkuin luonnonvetoisesta sopimuksesta lopettivat soutamisen, ja ruuhi pysähtyi melkein paikalla. Pimeys pikemmin lisääntyi kuin väheni, vaan kumminkin voi vielä siitä paikasta, jossa seikkailijamme olivat, eroittaa vuorten haahmo-piirteet.
Koska metsäläiset ovat erittäin varovaisia ja harvoin tarinoivat kovalla äänellä, ymmärsivät seikkailijamme nyt kuuluvista äänistä, että leiri oli läheisyydessä. Mutta vaikka he valkean loisteesta, joka valaisi korkeampia puunoksia, voivat huomata tulen olevan viritetyn metsään, oli kumminkin heidän olopaikastaan mahdoton päättää kuinka likellä se oli.
Tie kiemuroitsi pitkin Cofre de Peroten harjaa, taivaankorkuisten, tulta ruiskuttavien vuorien sivutse, laavan ja tuhan peittämien tanterien poikki. Usein kävi polku kauheiden kuilujen ja syvyyksien partaalla, joiden pohjalla seikkailijamme näkivät tropiikien kukoistavan kasvullisuuden.
Tämä toivossa kangastava Kaanaa, tämä uusi isänmaa vaati taas uuden nimen. Väärällä nimellä ja valeparralla varustettuna tuli siis seikkailijamme Hampuriin. Täälläkin oli poliisille jo tieto annettu hänestä, mutta tuo parta petti heitä.
Molemmat seikkailijamme hiipivät nyt suurimmalla varovaisuudella selänteen laidalle, tarkasti varoen etteivät tulen valolle paljastaneet kirkkaita pyssyn-piippujaan tai muuta ruumiinsa osaa kuin kasvot. Leiri oli nyt ihan toisennäköinen kuin se Hirventappajan järveltä katsellessa oli ollut.
Kun toinenkin muuttuminen oli samoin suoritettu, molemmat seikkailijamme istuivat juhla-aterialle, kuitenkin sauvat varalla ja isäntiään yhä silmällä pitäen. Ei mikään oikeuttanut näin ylelliseen varovaisuuteen. Kolarit olivat iki-ihastuneet; soppa kattilassa oikein taivaallista. Viimeinen pala suussa, Troussecaille huudahti: "Ohhoh! En jaksa enää. Antakaa tänne viinipullo.
Muutoin, ellemme ole huonosti esittäneet seikkailijamme luonnetta, on lukijamme kaiketi jo huomannut, että d'Artagnan ei ollut tavallinen ihminen. Niinpä, samalla kun hän yhä ja toistamiseen tuumaili itsekseen, että hänen kuolemansa oli karttamaton, hän ei suinkaan aikonut antaa henkeänsä ilmaiseksi, niinkuin joku toinen vähemmin rohkea ja vähemmin maltillinen hänen sijassaan olisi tehnyt.
Tutkittuansa niiden kahden pienen pistoolinsa sankkiruutia, joita hän aina Unkarin sotaretkestä asti kantoi vyössään, päätti nuori seikkailijamme laskeutua alas tikapuita ja tutkia luolaa. Varmuuden vuoksi pudotti hän kolosta pienen kiven ja päätti sen synnyttämästä äänestä, ettei luola ollut syvempi kuin että tikapuut otaksuttavasti sen pohjaan ulottuivat.
Seuraavana aamuna, päivän koitossa, molemmat seikkailijamme nousivat ratsujensa selkään ja lähtivät eteenpäin. Sinä päivänä ei mitään erinomaista heille tapahtunut. Voidakseen niin kauan kuin mahdollista käyttää kuninkaan asettamia postipaikkoja, Villon yhä kulki Ranskan puolella rajaa, menemättä sen yli Burgundiin. Sama temppu seuraavana päivänä. Lähestyttiin Clamecy'ä.
Etköhän sinä itse ole se, joka minua näin ohjaat heidän tiellensä? Oi Jumalani, suo minun vielä vastakin heitä palvella!" "Tapahtukoon niin!" Troussecaille päätti. Molemmat seikkailijamme, puettuina pyhissä-vaeltajiksi, lähtivät taasen matkaan. Välttäen huolella kaupungeita, aina varoillaan, he pian olivat kulkeneet Burgundin läpi.
Päivän Sana
Muut Etsivät