Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. huhtikuuta 2025
Lähes neljä vuotta oli hän viettänyt tällä paikalla, neljä pitkää, toivottoman synkkää vuotta, synkimmät vuodet hänen elämässään. Täällä olivat hänen nuoruuden-unelmansa tomuksi rauenneet, täällä hänessä herännyt tietoisuus siitä taakasta, jonka hän vapaaehtoisesti oli hartioilleen ottanut, täällä oli hän kokenut äidin onnea, täällä nähnyt tuon onnen, kaikkein rakkaimman, häneltä riistettävän.
Muutamat olivat jo päästäneet verkonlangat putoamaan käsistänsä ja kumartaneet päänsä uneen. Toiset vielä pitelivät urhollisesti vastaan ja katsahtivat silloin tällöin väsyneesti merelle, suurelle, aavalle, sinertävälle merelle, joka siinä levisi niin kirkkaana, niin toivottoman autiona, että olisi luullut sitä kuolleeksi, ell'ei olisi kuulunut sen unista, raukeata huountaa rantaa vasten.
Se ylimielisyys ja näennäinen ilo, jota olin pitänyt elämän haluna, ei ollutkaan muuta kuin hetken huumausta, toivottoman väkinäisiä ponnistuksia tyhjyyden ja kaihon karkoittamiseksi, jotka senlaisten ylenmääräisten riemastusten jälkeen tulivat kahta kauheampina takaisin.
Monen monet kerrat hän heidän haudallaan oli toivotellut kuolemaa itselleenkin, niin raskaalta ja niin toivottoman pitkältä näytti se tie, joka hänellä oli kuljettavana. Voimat tuntuivat jo olevan lopussa ja hän oli kuitenkin vielä nuori. Tätä hän kauhistui eniten, kun ajattelemaan rupesi. Ei hän silloin olisi uskonut, että kestäisi näin kauan.
Ne silmänräpäykset eksyttivät hänet kaikesta yhdenjaksoisuudesta; se oli kuin unijuoman humalaa. Kun häntä sitte huudettiin johonkin taloudenpuuhaan tai joku lapsista tuotiin kadulta sisään, suuri raamu otsassa, kätki hän heti aarteensa piiloon ja tavallisella, toivottoman väsymyksen tunteella antautui lukemattomiin velvollisuuksiinsa ja huoliinsa.
Hänen naisellinen ja äidillinen vaistonsa on hänelle ilmaissut, että hänen miehensä on täysin kourin ammentanut elämänsä pääomaa, että sitä pakostakin seuraa toivottoman alakuloisuuden julmat hetket ja koittaa synkät päivät. Hän, joka puhui niin kauniisti vanhurskautetun sielun rauhasta, ei kuitenkaan jaksa sietää oman pienokaisensa itkua eikä vanhempain lasten jyryämistä.
Sillä Johanneksen mielestä hän ei ollut koskaan ollut viehkeämpi, naisellisempi. Liisa oli aina ollut kuin omainen, kuin sisar hänelle. Naista Liisassa hän oli tuskin huomannutkaan. Eikä Liisa puolestaan ollut koskaan päästänyt sitä esille hänen seurassaan edes vilaukselta. Olihan hän niin usein ja niin lujasti päättänyt haudata ijäksi sydämen syvyyteen toivottoman rakkautensa.
Tahtoisi helpottaa vankien oloa, ja syntyy vaan pahempaa; en muuta toivoisi kuin jättää kaikki; hirveän raskaita velvollisuuksia! Nehljudof ei ymmärtänyt mikä se oli tirehtöörille niin vaikeata, mutta tällä kertaa hän näki hänessä erikoisesti sääliä herättävän, tuskastuneen ja toivottoman mielialan. Niin, kyllä uskon että ne ovat hyvin raskaita, sanoi Nehljudof.
Fredrikin itsensä tietämättä muodostuivat syvät huokaukset, jotka kohosivat hänen ahdistetusta rinnastaan, sanoiksi, säveleiksi. Hän lauloi: Miss' olet sä Mun toivontähteni? Miks' sulosilmäsi Multa tuiki poistat, Muille hellin loistat? Kohotkaa hyökyvät iltatuulet, Hurjat halut nostakaa Tuskat, jotka kuolettaa Voip' onnettoman Ja toivottoman Ver'itkuun haljennhen Sydämmen sortunehen!
Hänen kasvonsa ilmaisivat tyyneyttä ja pelottomuutta. Hän ei vavissut, vaan laski käsivartensa ristiin ja katsoi vakaasti ja väistämättä kuolemaa kasvoihin. Hurja valitus nousi toivottoman isän särkyneestä sydämestä. "Voi, minun poikani!" Rakkauden ja epätoivon tuska, joka ilmestyi tässä huudossa, havautti Markoa. Hän katsoi alas. Hän näki isänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät