Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Sitte hän vetäisi hihat suoriksi, ravisteli jauhoja vaatteistaan ja tarttui Toinin käsipuoleen ystävällisen pakoittavasti, vetäen hänet sisään. Katsokaa, supisi hän, saatuaan Toinin pieneen, ahtaaseen eteiseen, mieheni on puutarhassa. Teidän täytyy vähän aikaa olla täällä, että hän pääsee sieltä siistiytymään.
Eilert Olsen pysähtyi ja jäi tuijottamaan häneen, ajatusten vielä kulkiessa kaukana. Näytti siltä kuin hän vasta vähitellen olisi käsittänyt Toinin sanat. Silloin tasoittuivat tuskan uurtamat uomat hänen otsallaan, ja kasvojen ilme kirkastui. Te olette oikeassa. Minä en saisi moittia perinnön merkitystä, minä, joka itse olen saanut niin siunatun perinnön äidiltäni.
Ja te ajattelette, että sama joki, joka täällä iloisena lapsena hyppelee yli esteitten, se matkansa lopussa väsyneenä vanhuksena vierittää mutaiset aaltonsa mereen. Eikö niin? Eilert Olsen ei vastannut kysymykseen, hän vain jatkoi: Onko se ihme? Sillä on pitkä tie ja suuri työ takanaan. Toinin ajatukset luistivat samassa siihen uomaan, joka häneltä viime aikoina oli jäänyt unhotukseen.
Vieraat vanhemmat siunaavat häntä lastensa hyväntekijänä, ystävänä, oma perhe pettää, polkee . Mutta tuoltahan kylä jo näkyy! Neiti Toll alkoi kulkea melkein juoksujalkaa. Hänen poskillaan paloi tuskan puna, ja joka hermo näytti jännittyneen. Toinin täytyi työntää kaikki syrjään ajatellakseen vain miten olla avuksi. Kylän keskellä näkyi se pieni majatalo, josta viesti oli tuotu.
Minä olen tavallinen, typerä työihminen. Te ette ole typerä. Ette saa itseänne panetella. Ei, ei, kyllä toiset siitä pitävät huolen. Se on totta. Rouva Hägg pysähtyi portin edustalle ja tarttui Toinin käteen kuin pidättääkseen häntä. Juuri sentähden, etten itse kykene antamaan heille kaikkea, mitä tarvitsevat, täytyy minun saada apua. Ja teidän pitäisi auttaa. Sanokaa, tahdottehan?
Mutta sitä tehdessään hän huomasi Toinin katsovan kelloaan. Neidillä on kiire. Ja minä kun tässä olen puhellut näin pitkään! Mutta ajatelkaa, että olen odottanut teitä kaiken sen aikaa, kun olitte siellä ulkomailla. Sentähden se nyt tuli näin purkautumalla. Ja on sillä toisetkin syynsä, jahka saan puhua. Kyllä minun nyt kuitenkin pitäisi lähteä. On jo niin myöhä. Lähdetään, lähdetään.
Ja tuo pieni alppijärvi, joka kuusimetsän keskeltä pilkisti esiin, miten väririkas ja vaihteleva se oli! Se oli kuin sielun syvyyttä kuvastava katse, niin tutkimaton, syvä ja samalla niin kirkas. Toinin pää painui hartaana. Miten pieneksi tunsi itsensä tämän suuren luonnon ympäröimänä, mutta miten vapauttavaa tuo tunto samalla oli. Se ei masentanut, se nosti.
Emäntä lähti saattamaan ja ennenkuin Toini ennätti nähdä mitään, oli neiti Toll polvillaan vuoteen ääressä. Toini vetäytyi hiljaa pois. Hän seisoi yksin portailla, nojautuneena kaidetta vasten, kun tunsi kepeän kosketuksen. Eilert Olsen seisoi hänen vieressään. Te täällä? Tulin teidän jälessänne kuultuani lähdöstänne. Toinin silmissä näytti hetkeksi kaikki mustenevan.
Kun hevonen pysähtyi portaitten eteen, oli Toini vielä ihailemassa pientä goottilaiseen tyyliin rakennettua kirkkoa, jonka valkoisen hohtaville seinille puut loivat pitkiä varjojaan. Kohta kun Toinin matkatavarat oli kannettu hänen huoneeseensa, rupesi hän laittautumaan levolle. Seurusteluhuoneesta kuului soittoa. Joku soitti viulua, toinen säesti. He soittivat hyvin kumpikin.
Mutta kristinusko kohottaa persoonallisuuden arvoa niin sanomattomasti, kun se yksilölle yksilönä myöntää ijäisyyselämän. Siitä syystä en ensinkään ymmärrä väitettä, että kristinusko on persoonallisuutta kuolettavaa. Minusta se vain kirkastaa sitä. Niinkö? Väri vaihtui Toinin kasvoilla ja hän kääntyi Eilert Olseniin katseessaan suuri tuska.
Päivän Sana
Muut Etsivät