Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Mitä siitä, jos hän toimiinsa sortuisikin, kunhan Viljo saisi suureksi, saisi ihailluksi ja onnelliseksi! Eevin ajatukset olivat hänet muassaan temmanneet, tulevaisuudesta siirtäneet hänet menneisyyteen ja siitä äkkiä vieneet aikoihin vielä olemattomiin. Viljo palautti todellisuuteen.
Minulla ikäänkuin ei ole sydäntä nauraa itselleni. Sanon säälien, etteihän minulla ole muutakaan jälellä. Olen melkein samassa tilassa kuin surusta juova, joka juo, mutta aina ryypätessään tuntee, että hän ottaa siksi, ettei tahdo herätä todellisuuteen takaisin. Huutaa, reuhaa ja meluaa, koettaen unhottaa surunsa, mutta lasia suuhun viedessä muistaa aina, joskin hämärästi, minkä tähden juo.
Tuo erakko häntä ei ainakaan mikään maailmassa voisi herättää siihen todellisuuteen, että hänen aatteensa on vain haavetta. Hän on niitä, jotka, kerran saatuaan uskon, eivät siitä koskaan luovu eivätkä siitä pety. Heidän uskonsa sisällys ehkä joskus vaihtuu, mutta tuskin koskaan katoo heiltä itse usko.
Hetken perästä hän sentään riistäytyi irti tulevaisuusunelmistaan ja palasi todellisuuteen. Kas, nyt hän paikalla lähtee piispan puheille, ja illalla on jo sata päätä odottamassa kantotuolia. Ja olkoon sitten neittä kuljettamassa vaikka miten paljon orjia, vaikkapa pretoriaani-sotamiehiä!... Paras on vaan olla likenemättä hänen nyrkkejään, vaikkapa rauta-asussa... Mitäs vahvaa se rauta sitten on!
"Klea", Publius vielä kerran sanoi myöskin aikoen tarttua hänen vasempaan käteen. Ikään kuin lyhyestä unesta todellisuuteen palautettuna, Klea veti heti kätensä Publiuksen kädestä, työnsi avaimen lukkoon, aukaisi oven ja sanoi melkein käskevän totisesti: "Mene sinä edelle!" Publius totteli tätä käskyä ja astui juhlallisen, kallioon hakatun ja niukasti valaistun luolan laveaan eteiseen.
Ehkä oli hän ryöväri, murhaaja, jota paha omatunto vaivasi. Eli ehkä oli muukalainen, suruja kokenut hänkin, ja katkerat muistot raivottarina ajatuksissaan riehuivat. Hän näytti pelkäävän omaa itseään ja lieneekin tuskallisimmat hetket viettänyt yksinään ajatuksiensa kanssa. Niinpä noita tuntui hän kammoavan ja väkipakolla koetti riuhtaseutua todellisuuteen. Mutta vaikeata se vaan oli.
Ja samassa välähtää kinematograafisin leimauksin kuvia ennen käydyistä otteluista. Tekeekö se nytkin niin ja niin, paneeko se toimeen sen ja sen yllätyksen? Onkimies on siima-vapajohtoa myöten saamansa sähköiskun vaikutuksesta lyhyen hetken kuin tainnoksissa, huumautuneena, itsestään poissa. Sitten herää hän todellisuuteen. Se on lohen valtavan pyrstön posahdus, joka hänet siihen herättää.
Kun oma mieskohtainen suhde taide-elämykseen vielä on niin hieveräinen ja etäinen, että alistaa taide-elämyksissä ainoan ratkaisevan kriterion, arviointiperusteen, oman innoittumisensa toisarvoiselle sijalle sivullisten luulo-ovelaiden laskelmien rinnalla, niin silloin ollaan vielä hyvin kaukana vakiintuneesta, varmistuneesta taidevaistosta ja silloin on varminta hyvin varovaisesti sovitella näitä laskelmia todellisuuteen.
Mitä minun on tehtävä, siinä kaikki mikä kiinnittää mieltäni, eikä se merkitse mitään mitä ihmiset ajattelevat. Tämä laki, jota on yhtä vaikea sovelluttaa todellisuuteen kuin henkiseen maailmaan, olkoon suuruuden ja pienuuden erottaja. Se on sitäkin vaikeampi tehtävä, kun aina olet löytävä niitä, jotka ajattelevat, että he tietävät paremmin kuin sinä, mikä on sinun velvollisuutesi.
Kun vertaan sitä, mitä silloin mielessäni kuvittelin, siihen »meidän pieniin olosuhteisiin nähden kylläkin hyvään todellisuuteen», jossa minä nyt elän ja liikun, niin tuntuu kuin kuvitelmieni muodostama tuulentupa, korkea kuin Snæhætten, kaatuisi ylitseni.
Päivän Sana
Muut Etsivät