Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
"Javani", sanoi hän tyynellä vakavuudella, "hairahduksen, johonka sisaresi onnettomuudeksi on joutunut, olemme molemmat sekä minä että hänen äitinsä kauan tienneet. Se on ollut surun lähde meille, ja miksi olisimme tehneet sinun yhtä murheelliseksi! Tunsimme sinun innokkaan rakkautesi Herraan ja tiesimme että siitä seurauksena olisi ollut vielä suurempi suru Naomin lankeemuksen tähden.
"Siis vanha flamma onnittelemme!" "Te punastutte molemmat!" Ja he jatkoivat tähän tapaan, joka minulle aina on ollut sanomattoman vastenmielistä ja epäsivistynyttä. Sinä et näyttänyt välittävän, vaan sanoit hilpeästi: "Tiesimme, missä asuittekin ja kenen kanssa." Mainitsit vanhan asuntotoverini nimen sinäkö siis olit se hänen kirsikkatyttönsä?
Mut tietäs käy, Toskanan mies, jo itkuun haluni suuremp' on kuin haastelohon: niin maamme järkyttänyt mult' on mielen.» Tiesimme, että askeleemme kuuli nuo sielut kalliit, vaan kun vaikenivat, se meidät sai tien suuntaan uskomahan.
Hänellä oli hyvin vaikuttavia sukulaisia ja jo pikku poikina leikkiessämme hänen kanssaan tiesimme, että lordi Holdhurst, tuo suuri vanhoillinen valtiomies, oli hänen enonsa. Mutta noista ylhäisistä sukulaisistaan ei hänellä ollut suurta hyötyä koulussa; päinvastoin oli meistä hyvin hauskaa ajaa häntä ympäri koulupihaa ja lyödä häntä vitsalla säärille.
Meille molemmille, minulle ja isännälleni, jotka yksin tiesimme kaiken tämän juoruilemisen syyn, soi tämä juttu monta naurun juhlahetkeä. Mutta kun ei minun ajan pitkään täytynyt olla kätkössä toisten luona vaan täytyi lähteä ihmisten pariin, sanoi isäntäni minun ylioppilaaksi Trondheimistä, ja että minä joka olin hänelle sukua, nyt olin hänen luonansa vierailemassa.
Garrison kertoi, että tällä naisella oli tapana kokouksissa kantaa hartioillaan karmosinin-punaista silkkishaalia. »Ja niin kauvan kun hänen ystävänsä näkivät vilahustakin tuosta shaalista puhelavalla», sanoi hän, »tiesimme me, että meidän täytyi kestää, olkoon melu salissa ollut kuinka hurja tahansa.»
Silloin myöskin tiesimme, mistä hän tahtoi meitä muistuttaa, meitä, jotka olimme vallattomat ja laiskat, ehkä olimme ravitut ja meillä oli kengät jalassa. Vuoden kuluttua katosi kärsivä kukka hautuumaalta. Hän ei enää käynyt koulua. Kumminki hän usein tuli meitä vastaan kadulla. Hän horjui raskaiden kannettaviensa alla.
Kaikki tiesimme, kuka se oli. Se oli se vanha rakkaus. Heidät oli nähty aamupäivällä yhdessä ajelemassa rikkaan isän valjakolla. Mutta että hän todella olisi voinut myödä itsensä, sitä ei kukaan olisi voinut uskoa. Puhuja laski paperin pöydälle. Toinen puhalsi sammuksiin kynttilän, josta se oli aiottu sytyttää, uhrituli toveruuden alttarilla. Ei kukaan onnitellut. Ei kukaan virkkanut mitään.
Rauhalliseen maanmieheen, nämät hirvittävät näyt, olivat tehneet kukaties hyvinkin pahan vaikutuksen, mutta meidän tappelujen-leikeissä terästetyille luonnoillemme, ei ne sentään tehneet tuntuvaa vaikutusta, ja kun varmaan tiesimme, että eteenpäin vaan! vaikka tulisi vastaamme itse "paholainen".
Ympärillämme oli rosoisia kivilohkareita, edessämme kiilsi tuo pieni valopilkku. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin arvata etäisyys jostakin valosta sysimustassa yössä, ja joskus näytti tuo valo tulevan kaukaa näköpiirin reunalta, joskus tuntui kuin olisi se vaan muutaman kyynärän päässä. Mutta vihdoin saatoimme nähdä, mistä se tuli, ja silloin tiesimme olevamme sitä aivan lähellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät