United States or Nepal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä oli herkullinen kinkku, joka aikanansa oli ollut jalon metsäkarjun liikkiönä läheisessä Montrichart'in metsässä. Mutta vettä ei tarvittukaan yksin juoda, olipa pöydässä myös bottrine-niminen nahkaleili, joka sisälsi noin korttelin verran kelpo Beaulnen viiniä. Näin monet hyvät herkut olisivat herättäneet luurangonkin ruokahalua.
Eikä sitä tarvittukaan, Kari ymmärsi häntä kuitenkin. "Ei, ystäväni, se on kuolema," kuiskasi Kari lempeästi. Silloin Olli katsoi häneen vakavasti, sitten sulki hän silmänsä ja hänen kasvonsa osoittivat kovaa tuskaa, se oli kiertokasvi joka katkesi! Ja nyt Kari nousi vuoteen ääreltä ja hoiperteli kirstun luo, jonka kanteen oli maalattu kukkia.
Ei vakavuudessa ollut aina surkuttelua huomattavana, moittimista yleisemmin, kun suloisen kotorauhan häiritsivät ikävän näköiset repaleiset kerjäläiset. Vasta silloin useinkin talonväen puolelta ensimäinen lause äännettiin, kun joku pojista sattui talon kapineita koskettamaan ... ja siihen ei paljoa aikaa tarvittukaan.
Se alkoi näyttää Ellistä niin somalta, että hän unohti ikävänsä ja uhkansa ja jäi katselemaan, kuinka koivun oksat notkistuivat ja haavan lehdet lepattivat ja kuinka kaikki puut hiljaa huojuivat ja humisivat... Mikähän se oli noissa puissa, joka niin humisi, ja minkätähden lehdet lepattivat?... Ei tullut vastausta siihen, eikä sitä tarvittukaan... Mieli livahti muuanne... Onkohan paljon lehtiä puissa ... yksi, kaksi, kolme, viisi ... kymmenen ... sata ... kymmenen sataa ... tuhatta... Ei hän enää viitsinyt, paljon näkyi olevan...! Voi, jos hän olisi edes lintu ... tai olisi hänellä edes yksi siipi, niin lentäisi ylös tästä puiden tasalle ... ja jos olisi käki, niin kukkuisi, ja kukkuisi koko päivän ja yön!... Se koivu oli niin korkea, paljon korkeampi kuin talo ... saisi kukkua senkin latvassa, jos olisi siipi, jolla lentäisi... Kun olisi aivan yksin, ettei ketään muita koko talossa, niin nousisi jotenkuten niin korkealle kuin puiden oksat ja kiipeäisi, kiipeäisi ... oksalta oksalle ... latvaan ... ja pistäisi sieltä päänsä ulos oksien välitse tuolta ... tältä puolen puun ja katselisi ... olisi hiljaa hiiskumatta ... eikäpä kukaan tietäisikään, kun tulisivat kotiin.
Mahtoi olla luonnossa. Ei Hanna suinkaan oppisi, ei ikinä. Hyvänen aika! Tällä hetkellä hän vaan ei saisi sanaakaan suustansa. Mutta eipä sitä tarvittukaan. Olga kyllä piti puhetta vireillä. Eikä pojat häneen enää katsoneetkaan. Varmaan hän oli heidän mielestään typerä ja mitätön. Oikea nolla. Ja ruma, onnettomasti ruma. Kylläpä hän sen tiesi itsekin.
Mutta Aapon rinnassa sykähti nyt rohkeus ja päättäväisyys, eikä hän koiria pelännyt. Annu oli arvannut Vahdin haukunnasta vieraan tulon ja istuutunut eloaitan kynnykselle. Aapo oli tullessaan miettinyt hyvinkin koreita pyrkiäispuheita, mutta kun hän nyt Annun ulkona näki eikä niitä puheita tarvittukaan, joutui hän kokonaan hämmennyksiin ja osasi tuskin tervehdystään toivottaa.
"Mitä nyt, mitä nyt on hätänä?" huutelivat unenpöppörässä olevat kumppanit. "Nouskaa, nouskaa!" Hannu vastast. "Pyssy kouraan, sillä olemme saaneet aamuvieraita!" Karhu murisi ja koirat ulvoivat, enempää ei tarvittukaan tekemään kehotusta vaikutukselliseksi. Pian oltiin valmiina ottamaan vastaan vierasta kuumin kourin. Kuusi pyssyä oli heti tähdättyinä kohti otsoa, joka ei hätäillyt vähääkään.
Samassa paljastuivat myöskin Vahdin hampaat koko riviltä, ja nyt alkoi murina, joka parissa sekunnissa yltyi hirvittäväksi ärisemiseksi. Molemmat olivat valmiit tuossa tuokiossa hyökkäämään toistensa kimppuun ja repimään toisensa palasiksi. »Nyt kun luen kolmeen, niin heitetään. Yks, kaks, kolme!» Muuta ei tarvittukaan. Koirat takertuivat toisiinsa äriseväksi, kiehuvaksi, pöllyäväksi keräksi.
Enempää ei tarvittukaan rohkaisemaan Renaton alakuloista mieltä. Hän nousi hevosen selkään ja ratsasti kaupungin läpi joukkonsa etupäässä. François Villon oli jo edeltäpäin tästä levittänyt tiedon. Kaikki ihmiset seisoivat ovien kynnyksillä ja akkunoissa. Taputettiin käsiä ja hurrattiin tuolle maansa menettäneelle, tuolle pakolaiselle.
Aapo oli tullessaan miettinyt hyvinkin koreita pyrkijäispuheita, mutta kun hän nyt Annun ulkona näki, eikä niitä puheita tarvittukaan, joutuikin hän kokonaan hämmennyksiin ja osasi tuskin tervehdystään toivottaa. "Hyvää iltaa isäntä minnekäs se on isännällä matka näin öiseen aikaan", sanoi Annu.