Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Jägermeister lähti, jättäen ruhtinaan ajatuksiinsa. Jos nyt käymme takaisin sille kankaalle, mitä kahdeksaantoista vuoteen emme ole nähneet, niin tapaamme kyllä vanhan tutun Erätöllin entisellä paikallaan, mutta mikä muutos kuitenkin on sillä välin tapahtunut!
Ei sentähden että he ehkä eivät kykenisi ilmaisemaan, mitä kuitenkin sydämessä asuu; ei suinkaan, vaan juuri evankeeliumista on sydän tyhjä. Tämä tulee ilmi kun murheen vesi tunkeutuu sieluun. Seuraavan tapauksen olen itse kokenut; minä mainitsen sen vaan sen tähden, että se on vertaus, se on ilmaus eräästä asiasta, jonka tapaamme kaikkialla.
Sen verran hän vaan jätti itselleen, että vaimoneen ja lapsineen saattoi toisella aluksella purjehtia Bergeniin. Vuonna 1790 tapaamme taas Lailan Bergenissä yksinkertaisessa huoneessa, jonka ainoa akkuna on kadulle päin. Hänen miehensä on konttoorissa entisen velkojansa luona, jolta hän on saanut pienen toimen.
"Ja, se on merkillistä" toisti hän "enkä minä saa häntä omakseni, mutta minä olen kuitenkin niin varma, niin todellakin varma, että me tapaamme toisemme, että me kuitenkin kuulumme toisillemme, kuitenkin, niin päinvastoin mitä maailma ajattelee ha! nuot ajatukset puhaltuvat kai pois, nuo väliseinät kai kukistuvat, ne ovat ihmistöitä".
Elli taas on tuon resigneeratun, syvästi eleegisen tunnesävyn hahmottelema naisluonne, saman, jonka me tapaamme kaikkialla Ahon teoksissa. Missään ei kuitenkaan voimakkaampana kuin tässä. Kirjan surumielinen loppusävel ei ole enää pelkkää resignatsionia, se on tärisyttävää, sydän-öistä epätoivoa, melankoliaa, joka lähentelee suurta traagillisuutta.
Vihdoin oksat hänen edessänsä työnnettiin syrjälle ja moniain askeleiden päässä hänestä pysähtyi se mies, jonka hän oli kehoittanut ylistämään paistia niiden laulujen sijaan, joita laulaja ikivanhassa hairauksessaan rakkaudelle pyhittää. "Sir," sanoi Kenelm ja nousi hiukan maasta, "me tapaamme siis toinen toisemme vielä kerran. Oletteko milloinkaan kuulleet käen kukkuvan?"
Lemminkäis-jakso taasen alkaa merkillisellä lauseella: »Aika on Ahtia sanoa». Mitäs tämä lause tarkoittaisi, jos ei sitä, että nyt tulevat runot eivät ole katsotut erinänsä olevaksi, itsenäiseksi jaksoksi, vaan keskeyttävät suuremman kokonaisuuden, jossa ne sivutapauksina ovat jäsenenä? Toisen merkillisen viittauksen tapaamme taas Sammonryöstö-runossa.
Luuletko, että hän uskoo sinua? Liisa katsoi veitikkamaisesti häneen. Varmasti, sanoi hän. Sillä hän rakastaa minua, ja silloin uskotaan mitä tahansa. Hyvästi nyt! Ja kiitos seuran edestä. Milloin me tapaamme sitten? Kenties huomenna, kenties ylihuomenna. Miten sopii. Minulle sopii aina. Kyllähän minullekin, kun vain saan Muttilan lepytetyksi. Siitä hänellä näkyi suurin huoli olevan.
Walter Scott on siten tuntuvasti saanut määrätä tämän romaanin henkilövalintaa ja muuta sommittelua; tapaamme latinaa rakastavan pedantin, noita-akan ja muita skotlantilaisen suurmiehen vakauttamia piirteitä.
Me katselemme ympärillemme ja etsimme jotakuta, joka voisi tätä ihmettä selittää... Mutta vain silmänräpäyksen, ehkä jo huomenna tapaamme jälleen tuon hajamielisen silmäyksen, kuin ennen, samat kalpeat kasvot, saman epäröimisen liikkeissä ja kuolettavan tuskan jälkiäkin lyhyen kukoistusajan kuluttua...
Päivän Sana
Muut Etsivät