United States or Niue ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja koti oli sangen kallis minulle, ja Agnes myöskin mutta hän ei ollut minun hän ei koskaan ollut oleva minun hän ehkä olisi voinut olla, mutta tämä oli mennyt! Takaisintulo. Minä nousin maalle Londonissa eräänä talvisena syysiltana. Oli pimeä ja satoi, ja minä näin yhtenä minutina enemmän sumua ja lokaa, kuin mitä olin nähnyt kokonaisena vuonna.
Samoinko katselette äitiä, joka tuudittaa lastaan sylissään, ja isää, joka talvisena yönä hakee lastansa suden kynsistä? Voi teitä, te yön kylmät tähdet! Vaaleana seisoi Paavo verisellä aholla, sanomaton hätä ja omantunnon vaiva rinnassaan.
Mutta onni vaihtelee. Eräänä kylmänä talvisena päivänä tuli torpan isäntä kartanon työstä kotiin ja sanoi kovin vilustuneensa; toisena päivänä hän oli sängyn omana poltetaudissa. Tässä hän makasi kaksi viikkoa, ennenkuin hänen elämänsä lanka oli katkaistu. Leena parka! Hänen turvansa oli poissa, ja nyt hänen täytyi palkata mies, joka teki päivätyöt kartanoon.
Eikä viulukaan ollut enää entisellään, kolme kieltä oli katkennut siitä eikä Matti ollut tullut enää uusia hankkineeksi. Kuitenkin soitteli Matti sillä vielä. Soitteli ja muisteli muinaisia aikojaan. Kuuli hän kerran talvisena, kuutamoisena iltana kummallisia tissuttavia ja tassuttavia askeleita saunansa ympärillä.
Sentähden päätin pysyä niin paljon, kuin mahdollista, poissa heidän tieltänsä; ja monena talvisena hetkenä kuulin kirkonkellon lyövän, kun vähäisessä päällystakissani istuin kolkossa makuuhuoneessani ja ahkerasti luin jotakin kirjaa. Iltaisin menin toisinaan istumaan Peggotyn luo kyökkiin. Siellä minun oli mukava olla enkä pelännyt olemasta semmoisena, kuin olin.
Sitten hän kertoi, kuinka he melkein väkisin olivat saaneet riuhtaista hänet äidin kaulasta, kuinka sitten oli ajettu talvisena harmaana päivänä virstoittain ja penikulmittain ja hän vain tuijotti sivulleen, jossa vitkalleen vaelsi jäljellepäin lumeen peittynyttä aitaa ja matalaa havumetsää.
Muistelleeko hän pääskysen laulua, vai setä Niirasen lupaamaa kukkasta, vai nähneekö unissaan pulleaposkisia enkeleitä, jotka saarnastuolin katossa puhaltavat torvea... Tämä on vain hyvin yksinkertainen tarina. Kaukana salolla, savupirtissä sen kerran juttelin talonväelle, päreen valossa, talvisena iltana. Rukit minua säestivät, säesti sirkkakin.
Kukapa meistä ei liene jolloinkin kokenut sitä tunnetta, joka syntyy, kun talvisena iltana katselemme tuollaista valon tuiketta ja kun mielikuvituksemme yhdistää sen johonkin, joka sillä hetkellä erittäin kiinnittää mieltämme. Kustaa Bertelsköld katseli valoa, katsoi sitten muualle ja katseli taas valoa.
Kolkkona, kammottavana esimerkkinä törötti yksinään kota-tupa tuossa ja kun tyyneenä, selkeänä talvisena aamuna savu kohousi pystysuorana korkealle ilmoihin kota-tuvan tornista, niin tuntuipa silloin siltä kuin se olisi suoristansa tullut kirouksen pätsistä.