Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Eikä Eevi ainoastaan leikkiessään ollut herttainen, sen oli Heikki näinä päivinä nähnyt. Hän oli nähnyt hänen uupumattoman kärsivällisesti pienoisia hoitavan ja auttavan, oli nähnyt hänen niin äidillisen hellänä, vaikka itse oli vasta kuin umpustansa puhkeamassa, ja nyt, nyt näki hän lisäksi tämän herttaisen lapsekkaan leikin. Taisiko hän uskoa muuta kuin hyvää siitä, joka noin lapsia ymmärsi?
Pitkä Buchholz, henkikirjurin asian-ajaja, seisoi kahvikuppi kädessä jäykkänä ja äänettömänä käytävässä, nojautuen seinää vasten; hän mietiskeli, taisiko kukaan hänestä mitään huomata. Hän oli käynyt sisällä naisten luona ja koetellut keskustella neiti Jäger'in kanssa. "Oletteko olleet täällä kauan aikaa, neiti Jä-äger?" "Kolme viikkoa." "Ja kuinka ka-auvan aiotte viipyä?" "Elokuun loppuun."
Eräs tovereistani, joka oli lapsundestaan oppinut elämään hyvin, uskalsi napisten näyttää kuninkaalle palaisen mustaa ja homeista, kauroista ja ohrista sekoitettua leipää, jota sitäkin niukasti jaettiin meille, ja sanoi samalla: "taisiko sellaista leipää syödä?" Kuningas otti palaisen, söi sen rauhallisesti ja sanoi: "No, ei se nyt hyvältä maistu, mutta kyllähän sitä sentään syöpi."
Mutta minkäänmoista selitystä Erkin menettelyyn ei Aunella kuitenkaan ollut, ja sitä hän sanomattomasti kaipasi. »Eihän onni ole toiveittemme toteutumisessa», oli Aune itse kerran sanonut, ja hän tunsi, että häneltä nyt kysyttiin, vastaisiko hän todella teossa sanoistansa. Taisiko hän unohtaa oman itsensä?
Hän pureskeli huuliansa eikä rohjennut ottaa tyttöä kädestä. Hän hyvin kyllä hoksasi Crockstonin laittaneen hänen pulaan semmoiseen, että hänen nyt olisi maidotonta peräytyä. Kumminkaan ei hänen tuumiinsa soveltunut ruveta avulliseksi Halliburtin vapauttamiseen ja hankkia tukala asia niskoillensa. Mutta taisiko hänellä olla sydäntä antaa tämän tyttöraiskan pettyä toiveissansa?
Vähä Juoseppi oli taululle kuvannut yhden mokoman ison miehen, hirvittävän näköisen ja itse oli hän siitä sanonut, kenenkään kysymättä: "Se on minun isäni!" Se oli Martinasta jotakin sangen erinomaista, koska hän taululta pois pyhkäisi lapsen piirustuksen. Kuinka? taisiko hän myös palauttaa mitä hän edellisen päivän ehtoolla oli virkannut lapselle sen isästä, ja kuinka hänen piti tuleman tänäin.
Vaan kuitenkin tiesi hän, että Aino oli kotona ja että hän joka päivä oli ulkona kävelemässä. Hän ymmärsi kohta syyn tähän ja tuli huolestuneeksi. Taisiko Aino todellakin viihtyä tässä tyhjyydessä vai oliko hän vielä niin vähän kehkeytynyt ett'ei sitä edes itse huomannut? Mutta minkätähden tuli hän niin huolestuneeksi?
Taisiko hän sysätä luotansa tuon käden, jonka tyttö ojensi hänelle noin todellisella ja syvällisellä ystävyyden tunteella? Taisiko hän huoleti nähdä noiden kiitollisuuden kyynelten, jotka kiiluivat tytön ihanoissa silmissä, muuttuvan mielikarvauden kyyneliksi?
Pöydän toisessa päässä sai Jörgen käyttää kynttiläin valon hyväkseen, kun hän siinä istui läksyinensä; hänen piti siinä venytellä määrätyt tuntinsa, siitä vähän väliä, taisiko läksynsä vai eikö tainnut niitä. Kuuraiset ikkunaruudut kimeltelivät kuutamossa valkoisina kuin marmori; niistä kuvastui toinen ikkuna arkihuoneen pimeälle peräseinälle. Kuuluipa varmaan kulkusia!...
Minä kauhistuin... Taisiko sellainen silmäpari niin valhetella? taisiko itsekkyys niin silmäillä. Olin hämmästynyt, melkeen mielipuoli. "Te tahdotte ilmoittaa kihlauksemme, sanoin minä; no hyvä, minä en sitä tahdo. "Minä tirkistin hänen sinisiin silmiinsä uhkamielisenä kuin lapsi aurinkoa ... mutta minä näin kuitenkin hänen silmäinsä sisälle." "No, sinä et kuitenkaan häntä uskonut."
Päivän Sana
Muut Etsivät