Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Palvelijain laiskoitteluviikko loppui pian. Yksi ja toinen alkoi hiljaisuudessa kyhnystellä vaatenyyttyineen olopaikoillensa ja painautua palkkalaisen kaipaavan levollisin mielin syksyn likaisiin töihin, elähyttäen kuivaa elämäänsä niillä vähäisillä muistoilla, mitä oli sattunut joutoviikon ajalla näkemään.
Onnellisena vietti Junno veljensä ja Maissin seurassa kesän lämpimät ihanat päivät, vaan syksyn tultua kävi hänen ennustuksensa toteen, sillä syyskuun viimeisenä päivänä hän makasi lakastuneena vuoteella. Maissi hoiti häntä. Aurinko oli laskemaisillansa, ja Junno pyysi Maissia aukaisemaan akkunan. Sitte hän sanoi: »Kuulkaa syntymämaani honkain huminata ja paimentorvien ääntä. Kuulkaa, jo lehdet putoavat. Minä menen pois, ennenkuin tähdet syttyvät taivahalla Isäni!
Hänellä kun ei ollut peiliä, ei hän myöskään voinut nähdä, miten paljon hän ensi kesänä laihtui ja miten posket syksyn tullen näyttivät melkein kalpeilta. Juhana ei sitä kertonut hänelle, tuskinpa sitä huomasikaan, hän kun katsoi Katria vaan silmiin, ja ne näyttivät loistavan sitä kirkkaammin ja tulevan sitä suuremmiksi, mikäli muoto kapeni.
Me polvistumme lumehen sun tuloasi vuottaen, sa talven talvi, syksyn syys, sa öiden yö, sa iäisyys. ON KAIKKI SYKSYN T
He olivat niinkuin eivät olisi aavistaneetkaan, että hänen ja Antin suhteet olivat niin läheiset... niinkuin olisi muitta mutkitta selvää, että Juhani ja hän syksyn tullessa menisivät naimisiin... Se tuntui kummalliselta, eikä Hanna osannut sitä selittää. Hän ei siitä kuitenkaan suuresti huolehtinut. He saisivat sen kyllä tietää aikanaan, jollei ennen, niin ainakin syksyllä.
Hän on vielä varsin nuori mies, on kuulunut anarkistien taistelujärjestöön sekä vangittu kahdeksan toverinsa kanssa joitakin aikoja sitten. Hänen raskaat askeleensa ne ovat syksyn kuluessa kaikuneet pääni päällä aamusta iltaan ja niiden kuminaan olen usein nukahtanutkin. Mutta löytöretket jatkuvat edelleen. Toverini on jo kiintynyt naputtelemaan alaskäsin.
On kevään aika lyhyt Pohjolassa Niin väleen kuolee ruusut kaunihimmat; Iloitse, leiki siis, sä säde päivän, Pian voi tielles tulla syksyn pilvet. HYLJ
Pois linnut laaksoistamme lähti, Nyt laulaa tuuli hallasuu; Pois lähti linnut, veivät kanssa Mun armahani parvessansa Kauniisen kaikki ihastuu. Tuoll' on hän, merten tuolla puolla. Kun jätti, antoi rukkasensa Lähteissään mulle kullallensa Ja käski syksyn tullen kuolla. Mutt' enpäs kuole kiusoinkaan! Syys tullut on, mä elän vaan Mä elän!
Eikö se ole merkillistä, Elämänlanka, että minun piti sinut löytää minun, joka jo luulin että kaikkialla olisi vain syksyn kuihtunutta, keltaista verta?» »Syksyn keltaista verta...?» sanoi tyttö, katsoen häntä aran kysyvästi silmiin. »Olavi, älä pahastu minuun ... oletko sinä rakastanut muitakin sinusta on puhuttu niin paljon?» Nuori mies oli hetken vaiti.
Hän oli varsin iloinen siitä, että kalkilla oli niin kiire, Henrikillä myöskin; hän sai täten olla rauhassa eikä hänen tarvinnut käyttää öitä lukemiseen. Hän luki koko syksyn, luki vielä ripillelaskentajuhlan aikana, istui penkissä pappilan perheen takana ja lausui runoja itsekseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät