Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Mutta usein tapahtuu että olemme surumieliset tai iloiset voimatta niin selvästi huomata sitä hyvää tai pahaa, joka on niiden syynä, nimittäin silloin, kun tämä hyvä tai paha jättää vaikutuksensa aivoihin ilman sielun välitystä, koska se joko vain on ruumiillista laatua tai koska sielu, vaikka se onkin sille kuuluvaa, ei pidä sitä hyvänä eikä pahana, vaan jonakin toisenlaisena seikkana, jonka aivoihin jättämä vaikutus on yhdistynyt hyvän ja pahan vaikutuksiin.
Kansanjoukolle ei suorastaan olisi voinut tarjota suurempaa nautintoa kuin nähdä tuollaiset lihakset jännityksessä ja kamppailussa arenalla. Melu muuttui huudoiksi. Kysyttiin, missä se kansa asuu, josta lähtee tuollaisia jättiläisiä. Mutta Ursus seisoi keskellä arenaa, alastomana, muistuttaen kivistä kolossia enemmän kuin ihmistä, surumieliset barbaari kasvot ällistyksissään.
Kun Wappu katsoi ylös, näki hän kaksi pistävää mustaa silmää, jotka tikarein tapaisina olivat Jooseppiin luodut, ne oli Bincenz'in, joka seisoi joukossa, ja lähellä häntä näki Wappu toisetkin surumieliset kasvot, Benedikt Klotz'in, joka miettivästi katseli häntä.
Hänen kauniit, surumieliset harmaat silmänsäkin näki hän selvästi, vaikka ne nyt olivat kiinni ja hän näytti uinailevan. Kaikki oli entisellään paitse hän itse, sillä hän oli paljon, paljon muuttunut siitä päivästä, jolloin hän pienenä tyttösenä seisoi tuolla oven suussa samalla paikalla tarjoten kaupaksi vehreitä seppeleitä. Nyt olivat ne lakastuneita kauan, kauan sitten.
Te etsitte, tahdotte totuutta te surumieliset sankarit hurskaat. Sen alttarille henkenne tuskan te tuotte, sen uhriksi voimanne parhaat te suotte, sen kangastuskaaria kultahan luotte, se elämänne huippu ja elämänne määrä, se näyttää mi tekonne oikea, mi väärä, te etsitte, tahdotte totuutta vain yli kaunihin valheenkin! Mikä valhetta sitten? Oma etsintänne, virvojen välkkyvä, väikkyvä harha!
Niinkuin ei koskaan voisi katsoa kyllin silmiin toisiaan eikä kiittää kohtaloaan, että se on saattanut yhteen meidät. Sama kohtalo on ehkä kerran meidät myös erottava. Nuo surumieliset sanat pulpahtivat Liisalta kuin vahingossa. Hän kiirehti heti niiden turman-enteistä kaikua päivänpaisteisimmalla hymyllään lievittämään. Ei, sanoi Johannes. Me kaksi emme eroa milloinkaan.
Ja nyt taas astumaan alaspäin mullassa ja kivistössä polulle asti. Gunnar istui takan ääressä lepäämässä päivän työstä. Monta ajatusta juolahti hänen päähänsä kun hän istui tuossa, heittäen silloin tällöin oksaa tuleen. Mutta tuvassa oli niin rauhallista ja rauha kuvautui vanhuksen kasvoissakin; vaikka olivat surumieliset, oli niitä kumminkin hyvä katsella.
Tää Vapahtaja korkehin Nyt aih' on ilon' ihanin On sieluntuska laannut. »Kuitenkin taasen aavistus. Kamala, synkkä vavistus Lävistää sieluani: Kuin viime kerran levähtää Sais' täällä tämä kallis pää, Oi mun Vapahtajani!» Näin tuntehet käy riitaiset: Iloiset, surumieliset, Marian sydämmessä; Näkyvi syvä rakkaus Ja kiitollinen uhraus Kasvojen ilmehessä.
"Hän ei tule, hän ei tule!" huokasi Laila taas. Tuskallinen tunne ahdisti kuin raskas taakka hänen sydäntään, ja hän huokasi sydämensä syvimmästä pohjasta. Kello oli 1. Asia oli siis varma, Lind ei tullut! Laila nousi seisoalleen, pyyhki kyyneleensä, siveli hiukset silmiltään, ja hänen suuret surumieliset silmänsä loivat vielä viimeisen katseen Garnäsiin päin.
Päivän Sana
Muut Etsivät