Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Kaikkialla kirjavaa, hälisevää kansanelämää ja iloista mielialaa, jota melkoisessa määrässä kansallinen, tulistava elinjuoma oli kohottanut. Nyt on tuollaisten kansanjuhlain viettäminen, kaupunkilaisten iloksi, maalaisten ja rinkelimatamien suureksi suruksi, loppunut. Jos kaupungin väkiluku tähän kuvattuun aikaan oli vähäinen, niin oli liikenne ja matkustajaintulva verrattain vieläkin pienempi.
Kyparisso luuli kuulevansa hiljaisen huudon, joka oli merkkinä siitä, että vasama oli sattunut. Hän juoksi ilomielin saalistansa katsomaan. Mutta jopa kääntyi ilomieli suruksi. Esine, johon nuoli oli sattunut, ei ollutkaan mikään muu, kuin tuo kaunis, Nymfoille pyhitetty hirvi, Kyparisson lempi-kumppali.
Usein he jo riemastuivat, kun pitivät jotakin valkoista, ilman rannalla nousevaa pilven kaunaa purjehtivan laivan hajotetuina purjeina ja yhtä usein muuttui heidän ilonsa suruksi, kun he vähän ajan perästä havaitsivat, että toivottaret olivat pahoin heitä pettäneet.
Mutta miten ollakaan! Tämä autuus olikin muodostuva sangen lyhytikäiseksi, sillä heti joulujuhlain jälkeen ilmoitti äiti minulle, että minut lähetetään Turkuun kouluun. Pian muuttui ilo suruksi. Rukoukseni ja viljavat kyyneleeni eivät auttaneet mitään.
Ei! hän oli eläessään ollut alhainen sotilas, joka Litvan metsistössä oli suojapaikan hakenut, suojapaikan löytänyt, mutta vaimon suruksi jo nuorena vaipunut hautaan kuoleman uhrina. Silloin jäi leski suremaan. Mutta hänen rakkautensa ei miehen kuolemassa sammunut. Se muuttui lapsiin. Mutta nyt on äitikin kuollut. Kuka heitä nyt rakastaa? Sitä eivät he tiedä.
Siten äkkiä ilo oli muuttunut suruksi, onni onnettomuudeksi ja riemujuhlasta tullut murheenpäivä. Sillä välin hevonen oli kuljettanut prinssin lähelle aurinkoa. Hän oli aivan kuoleman kielissä. Mutta vaikka hän oli kadottanut kaiken toivon pelastumisestaan, niin hän päätti sittenkin tarkastella, eikö hevosessa olisi mitään kojetta, jonka avulla saisi sen laskeutumaan jälleen alas.
Hänen ruumiinsa palsamoittiin, pantiin hopea-arkkuun ja laskettiin, hänen alamaistensa vilpittömäksi suruksi, jotka itkivät häntä kuin isäänsä, kalliisen marmorihautaan Alhambrassa.
Vaan eipä lähtenytkään lääkäristä apua, mummo kuoli kumminkin Taavetin ja sisarten suureksi suruksi. Nyt päätti Taavetti luopua torpasta ja tehdä perinnön jaon. Oikein lain mukaan olisi hänen vielä muutama vuosi pitänyt olla holhun-alaisena, vaan kun hän oli kaiken haltijana ja ansaitsijana ollut jo monta vuotta, ei kukaan lukua pitänyt hänestä, ja hän sai tehdä niin kuin halusi.
Kun ihminen jälleen ruumistuu, ei hänellä ole uudessa päivätajunnassaan itsetietoista muistoa vihkimyksestään: sanomaton kaiho ja ikävä vain, syvä sääli kärsiviä kohtaan ja varma tunne siitä, että on jotakin kadottanut, joka olisi saatava takaisin. Kalevala on kuvannut tätä tapahtumaa Pohjan neidin kuolemaksi ja Ilmarisen siitä aiheutuvaksi suruksi.
Ja missä vain pimeyden peikko päretulet ihmisten suruksi sammutti, siinä viritti valon haltija kohta paikalla takkatulet heidän iloksensa palamaan; ja ne paloivat niin, että hanget helottivat ja puitten latvat kauaksi punertivat. Mutta silloin suuttui peikko ja sydäntyi, ja silmät seisoen ja posket pullollaan tölmäsi hän sisään kuin tuulispää. Puh, puh, puh! puhalsi hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät