Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Minun tunteitani on enää mahdoton loukata, niin että olkaa hyvä ja sanokaa vaan suoraan. Ei vastannut kumpikaan. Volumnia ja Tuomas Webster tuijottivat valkeaan, niinkuin katselisivat siellä murheellisia kuvia. Kyyneliä oli vanhan rouvan silmissä; alakuloiselta näytti kelloseppäkin. Siis minä lähden, sanoi viuluniekka vähän suruisena. Hän ei sormiellut enää soitintansa.
Ken olisi sanonut kahdeksan vuotta tätä ennen, kun Anna silloin kävi lakaisemassa tallikamaria, ken olisi osannut sanoa Annalle: Kahdeksan vuoden kuluttua olet sinä Marialle rakas sisar, majurille rakas lapsi? Ja niin on kumminkin nyt. Suruisena oli Anna muuttanut majurin taloon majurin lähdettyä Harmaalaan. Kahdeksan vuotta on kulunut, mutta hän ei ole vielä muuttanut takaisin sieltä.
Kuka olisi uskonut semmoista Aadolf herrasta! jatkoi Hanna ja pani kätensä ristiin hämmästyksensä merkiksi. Aadolfistako? toisti Maria kiivaasti ja iski sumeat silmänsä kamarineitsyeen. Kerro!... Sukkelaan! Hiljaa, älkää puhuko niin kovin, neiti kulta! pyyteli Hanna suruisena.
Nuori vaimo tuli suruisena isänsä kanssa minun luokseni neuvottelemaan, miten he saisivat laillisen eron. Parin viikon päästä tuli mies minun luokseni ja sanoi että hän poliisilla tuottaisi uuden vaimonsa luokseen.
Teräase ei sitä ole tehnyt; aika kasvatti sydämeen kasvin; hetki repäsi sen juurineen ylös, mutta juuret ulottuivat sydämen pohjaan. Tämä kasvi sisälsi Annan onnen; ei kumma siis, etteivät juurten sijat pohjasta umpeen kasva. Anna läksi suruisena äitinsä luo. Hän itki kamarissa, missä hän ennen oli arkulla istunut, silloin iloisin mielin silmäillen nuorukaista, joka pöydän ääressä työtä teki.
Sivulliset katsovat samanlaisuuteen mukautumatonta henkilöä karsaasti keskellä katua ja ystävän vierashuoneessa. Jos tämä vastenmielisyys juontuu halveksimisesta ja vastustushalusta samoin kuin se, mitä asianomainen henkilö tuntee, on hänellä tietysti syytä mieli suruisena mennä kotiin, mutta ihmisjoukon happamilla kasvoilla samoin kuin suloisilla ilmeillä ei ole syvällistä syytä.
Suruisena kallisti Patras päätänsä, kulkeissansa viheriäisen kärrin sivu. Se ei nyt enään ollut heidän, vaan jäi velan suorittamiseksi. Vaskiset valjaat olivat lumella. Mielellään olisi koira tuon viereen istahtanut ja kuollut sen rinnalle murheesta; mutta niinkauan kuin Nello eli ja Patras saattoi olla hänelle hyödyksi, ei hän antaunut suruun ja epätoivoon.
Nello oli huolissansa, kummallinen oli näkönsä, hänen poskensa olivat joko lumi-vaaleat tahi loistavan punaiset joka kerta, kuin hän tuli kirkosta; kotona hän tavallisesti näiden käymisien jälkeen istui hiljaisena ajatuksiinsa vaipuneena; ei hän iloinnut, ei leikkinyt, katsoi vaan suruisena kaukaisuuteen. Mitähän se voisi olla? ihmetteli Patras.
Päivän Sana
Muut Etsivät