United States or Pitcairn Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän luki seuraavaa: »Suuresti valitettava tapaus on sattunut eräässä ylhäisimmistä ja jaloimmista aatelisperheistämme. Kreivi Karl Gustaf Lejonborg, hänen majesteettinsa kuninkaan ent. kamariherra ja suuren, Skoonessa olevan Bastholman sukukartanon omistaja, on havaittu aivoiltaan niin sairaaksi, että hänet on täytynyt viedä Danvikin hospitaaliin.
Samana päivänä oli mahtava ajatus välähnyt hänen aivoissaan, ja hän huusi korkealla äänellä seuraavat sanat: Kreivi Karl Gustaf Lejonborg, kamariherra ja Bastholman sukukartanon omistaja, tähän saakka sinä olet palvellut kuningasta ja maata hovissa, mutta sinulla ei vielä ole töyhtöjä kolmikulmahatussasi... Helposti sinä voitat itsellesi töyhdöt, sillä sinun ei tarvitse muuta kuin lausua sana, ja sinä olet hovimarsalkka... Mutta sinusta ei pidä tulla hovimarsalkkaa... Sinun suuri sukutilasi Skoonessa tarvitsee armollisen herransa läsnäoloa, ja Malmöhusin lääni, missä tila on, tarvitsee puolestaan maaherraa, jossa yhtyvät syntyperä ja kelvokkuus... Miksi et hanki itsellesi tuota lääniä?... Etkö voi palvella kuningasta ja maata yhtä hyvin Skoonessa kuin Tukholmassa?... Lääni on kaunis, virkapuku ei ole ruma, töyhdöt kuuluvat hattuun, tuloja ei saata halveksia, komentajan rintatähti seuraa kaupanpäälliseksi, yksinkertainen pohjantähti ei enää riitä peittämään sinun laajentunutta rintaasi... Lejonborg!
Nyt tahdon minä sanoa teille, miten Frans'illa ja Emmalla on se oleva. Minun säästöni, loukkaamatta niitä perillisiä, joita testatori kodicill'in mukaan tulevat omistamaan ja luultavasti jakamaan sukukartanon, olen minä, aina siitä saakka kuin löytö Frans'ista tuli minun tietooni, koettanut käyttää niin hyvin kuin olen voinut.
Kapteeni ei myöskään olisi tahtonut naimisiin mennä, mutta kun hän oli sukukartanon omistaja, tarvitsi hän emännän taloonsa, ja hänen vanhempansa kiusasivat häntä niin kauan, että hän vihdoin suostui ottamaan vaimokseen erään köyhän aatelisneidin, joka oli hyvin yksinkertainen.
Tuo nuorukainen on rikas, kaunis, sivistynyt, hän on perivä sukukartanon, hän on ... hyvänen aika! mitä kaikkia hän olleekaan? "Ja Hermina! ... miksikä hän lauloi, vaikka minä käskin hänen olla laulamatta? Näihin tämän onnettoman rakastajan kysymyksiin ei kukaan vastannut. Taivaan-kaarros vetäytyi pilviseksi, ja maassa kietoutui papumaan sotketut pavun-taimet hänen jalkojensa ympäri.
Mutta missä minä nyt olinkaan? Jo muistan. Jaa ... nuori H. matkusti pois ja oli poissa koko kesän, mutta sukukartanon omistaja kävi ehtimiseen paroni K:n luona ja osoitti kohteliaisuutta. Eräänä kauniina päivänä kosi hän tyttöä, mutta mitä luulette? Hermina ei hänestä huoli vaan antaa suorastaan kieltävän vastauksen. Mutta silloinpa lienee talossa meteli noussut.
»Mitäpä se sitte, vaikka siinä talonpoikaislapset istuivatkin», sanoi neiti Aateli, »ei se mielestäni ollenkaan meitä haitannut, tuollaiset pikku sirkat.» »Oh, Lilli, orpanasi Arvon mielipiteet», virkkoi Aksel. »Arvo saattaa kyllä olla hyvä poika, mutta ellei hän olisi sukukartanon perillinen, luulen, ettei pikku sisareni noin hänen mielipiteitään matkisi.»
»Niin, mutta Ihalan sukukartanon patrunessa tulee tänne kyllä ne tarvitsee tomuttaa; mene nyt vain oitis! Kaisa saa myöskin mennä kaluja kanssasi kantamaan ja sitte saat mennä pastorille ja sanoa näin: 'Ruustinna ja rovasti käskivät sanoa paljon terveisiä ja pyytää, että herrasväki kaikin tulisi huomenna iltaa viettämään pappilaan' ja sitten menet lukkarille ja sanot siellä samoin.
Hän oli hyvänluontoinen, yksinkertainen minuun verraten mutta hän oli se, joka sopisi tulla naimisiin Valdemarsborg'in sukukartanon omistajan kanssa. No hyvä teidän vaalinne oli tehty. Minä rupesin silloin vihaamaan teitä; mutta kun en minä saanut teitä omakseni, tahdoin minä kumminkin voittaa niin paljon kuin minä taisin sisareni onnesta ja samalla kiusata teitä, kostaa teille.
Hän tunsi meidät ruotsalaiset aivan hyvin, ettei hän muka huomaisi, että mitättömäksi tehty kreivi tulisi yhtä ankaran hyökkäyksen esineeksi, kuin tuo onnellinen sukukartanon omistaja oli ollut sokean ihmettelemisen ja karttavaisuuden esineenä.