Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. syyskuuta 2025
Tästä sain paljon lohdutusta ja tahdothan sinäkin muistaa sen; lupaa minulle pitää se mielessäsi." Tunsin kuinka Stefan veti käteni kasvoilleen ja suuteli sitä, sanaakaan emme virkkaneet, istuimme vaan syvässä hiljaisuudessa siksi kuin kuulimme isän huutavan "Margery! Stefan! tulkaatte illalliselle." Viimmeinen ilta.
Hän oli suunnannut ajatuksensa Lothringin sukuun ja siellä Frans Stefaniin, suuren sotapäällikön Lothringin Kaarlon jälkeläiseen, joka päällikkö oli taistellut keisarin isän lippujen alla. Jo v. 1723 saapui Frans Stefan Wieniin kasvatettavaksi itävaltalaisten prinssien tavoin. Maria Teresia, joka oli syntynyt 13 p. toukok. 1717, oli siis silloin vain kuuden vuoden vanha.
Lähinnä minua istui karjakko ja isää lähinnä ajorenki ja sen jälkeen kaikki muut; pojat ja tytöt istuivat yksissä ja usein sain vakavuudella pitää heitä järjestyksessä. Kun Stefan oli kotona istui hän isän toisella puolella, eri kynttilä edessänsä, voidakseen lukea läksyjään.
Sentähden matkaan Australiaan. Aion tulla rikkaaksi ja mitä aion, siinä myös onnistun." "Stefan", sanoin ja olin sanomaisillani löytyvän rahaa parempia esineitä, kun hän keskeytti minut. "Kas niin, Margery, tiedän hyvin kyllä mitä aioit sanoa, vaan se ei asiaa muuta. Minun täytyy tulla rikkaaksi. Ja nyt Maggie hyvä, kun matkaan pois, aion kirjoittaa nimeni toisella tavalla.
Stefan yksin näytti levolliselta, vaikka poskensa hehkuivat ja silmänsä säihkyivät; tavallisuuden mukaan otti hän kirjan ja näkyi unhottavan meidät kaikki. "Pane pois tuo", sanoi isä laskien kätensä avonaiselle kirjalle, "on viimmeinen ilta, poika, kun olet vanhassa kodissasi, ja tahdon tänä iltana kuulla ääntäsi.
Olet kiltti, oikein kiltti poika, vaan kovin hieno jyvä meidän myllyssämme jauhettavaksi. Kuka olisi uskonut noin siron pojan kasvavan vanhasta juuresta?" Isä puhui kuin hän olisi ollut sekä ylpeä että surumielinen. Tiesin hänet yhtä ylpeäksi kuin Stefan ja yhtä levottomaksi hänestä, kuin pieni valkea kanani oli ankan pojasta, sen veteen mennessä.
Feden poismentyä kului hetki hetkeltä hiljaa, vaan suloisesti. Olin yksin Jumalan kanssa. Stefan ei tullutkaan; mutta hän oli samassa kaupungissa kuin minä ja tämä ajatus tuotti jo iloa. Minusta oli kuin olisimme suojassa saman siiven alla, ja Stefan minä hetkenä hyvänsä voisi lähestyä minua. Kuinka suuri on hyvyytesi, Jumala, kun ihmisten lapsille suot turvan siipeis varjossa!
Siinä olimme asuneet isä, Stefan ja minä, ja nyt olin vanha vaimo parka, joka yksin hoiperteli edes takaisin hävitetyn kodin raunioilla. Siellä ei löytynyt ainoatakaan elävää olentoa, vaan en Kondoveriinkaan tahtonut mennä. Menin vanhaan puutarhaan, jonka veräjä oli auki, ja astuin nurmikäytävää pitkin sille paikalle, jossa lehtimaja oli ollut.
Ajatelkaapa minlainen murhe minua oli kohdannut! Stefan oli palannut monen pitkän vuoden kuluttua, mutta ainoastaan muutamiksi hetkiksi ja sitten oli hän taas kadonnut samaan kamalaan äänettömyyteen ja pimeyteen kuin ennenkin, vaan joka nyt näytti monta, monta vertaa entistä pimeämmältä.
Stefanin vaimo seurasi häntä, sillä luulivat hänen vaimonsa läsnä ollessa paremmin voivan hillitä tunteitaan. Hän oli lyhyenläntä, hieno ja hento nainen, ja hän suuteli minua hellästi, ennenkuin istautui viereeni. Stefan seisoi vastapäätä ja katsoi meihin murheellisen, mutta entistä suloisemman näköisenä. "Voitko koskaan antaa minulle anteeksi, Margery?" kysyi hän.
Päivän Sana
Muut Etsivät