Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Vaan ei mikään voinut vastustaa Bartolomeon ja hänen Vallisilaistensa kostavia kirveitä, Villon'in ja Troussecaille'n aivan ranskalaista raivoa ja Starck'in hirvittävää nuijaa, joka maahan sulloi, tappoi ja musersi kaikki, mitä sen tielle sattui. Yhä etupäässä, hän syöksi portaita ylös ja ryntäsi vuorostaan juhlasaliin. Italialaiset näyttivät olevan voitolla. Useampia Berniläisiä oli kaatunut.
Uudestaan kanuunat jyrähtivät heitä vastaan; uudestaan kivikuulat tekivät työtänsä, ja nuo harventuneet rivit aaltoilivat niinkuin laiho vihurin alla. Epäilys sai vähäksi aikaa vallan. Vaan eräs ääni, munkin, veli Starck'in ääni huudahti: "Rohkeutta! veljet, ja siunattu olkoon se, joka kaatuu! Hän hyödyttää meitä paljoa enemmin taivaassa rukouksillaan, kuin täällä alhaalla aseillansa."
Ja hypäten satulaan, hän lähti ajamaan täyttä karkua, samalla kun Scharnachthal, kääntyen kumppaniensa puoleen ja pitäen veli Starck'in kättä yhä vielä omassaan, lausui: "Veljet, meidän tulee osoittaa kiitollisuuttamme hänelle." Kaksi kuollutta urosta. Seuratkaamme ensin Beit-Weber'iä. Hän ei ollut ainoastaan uudestaan haavoitettu, hänen entinenkin haavansa oli jälleen auennut.
Se oli siihen saakka maannut vuoteen alla ja pysynyt hiljaa, näkymätönnä. Nyt se äkkiä hyökkäsi esiin, valmiina puolustamaan isäntäänsä; vaan huomaten epäilemättä hänen tarvitsevan ainoastaan lohdutusta, se tytyi hänen kättänsä nuolemaan. Starck'in toista kättä Fridolin hiljaa puristi.
Toisella puolen karkea Herman jutteli matalalla äänellä Bartolomeon ja hänen poikansa kanssa, toisella taas Diesbach Starck'in ja Fridolin'in kanssa. "Munkki", Diesbach sanoi, "mistä tulee tuo suuri ystävyytesi minua kohtaan?
Sinä voit puhua. Mitä siellä nyt olet toimittanut, toverini?" "Sire, alkaakseni alusta, nä'in ensin Nikolaus Diesbachilaisen kuolevan ja tutustuin hänen poikansa Kilian'in kanssa, joka on hänen avujensa ja hänen Teidän Majesteettianne kohtaan osoittaman uskollisuutensa arvokas perillinen." "Tiedän sen. Entä sitten?" "Sitten, suorittaen lähetykseni, löysin veli Starck'in."
"Ystävät", Scharnachthal sanoi, "kauan aikaa on veli Starck'in salaisuus jo minulle ollut tuttu. Hän on viimeinen Winckelried! ... hän se oli Saint-Jacques'in pakolainen!" Tämän nimen kuullessaan veli Starck avasi silmänsä, kohotti päätänsä ja kysyi: "Voitteko minua jälleen kunnioittaa?" "Voimme ja koko Sveitsi myöskin", Bubenberg vastasi.
Hätähätää, syvän äänettömyyden vallitessa, kimput heitettiin hautaan ja ulottuivat ainakin lähelle aukkoa, jonka nostettu vipusilta sulki. Tällä välin nuori päällikkö ja osa hänen Berniläisistänsä olivat laskeneet tikapuut alas, hautaan astuaksensa. Päällikkö laskeutui ensimäisenä sinne ja samassa jo Starck'in seisoi risujen päällä, melkein portin tasalla.
"Vaeltaja, te tunnette siis veli Starck'in?" "En, lapseni. Mutta tulen hyvin kaukaa häntä katsomaan. Minun täytyy nähdä hänet." "Teitä miekkoista! teidänkös kelpaa!" Ja novition silmäripsien alta kiilsi kyynel. "Vai niin", Villon sanoi, "sinä siis rakastat häntä hyvin, lapseni?" "Minäkö häntä rakastan!" Fridolin hehkuvalla innolla vastasi, "minäkö häntä rakastan, veli Starck'ia!
Abbatissa tuli äkkiä väliin, siirtäen kauemmaksi toisella kädellä veljensä tyttären, toisella Fridolin'in, joka istui vielä likempänä kuin ennen ja pisti päänsä uteliaana esiin. "Pois tieltä!" hän sanoi, taputtaen tätä poskelle; "päästä minua katsomaan veli Starck'in halkiomessa olevaa päätä. Vielä yksi meidän uroistamme, ensimäinen kenties kaikista!" "Niin, ensimäinen!" Beit-Weber vastasi.
Päivän Sana
Muut Etsivät