Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Rakas Alice, jaetaan suru, onhan se meille yhteinen ei vastausta itke minulle, niin on helpompi. Tohtori istui sohvaan ja koetti nostaa vaimonsa päätä ja kun hän siinä katsoi hänen silmiinsä, niin ne olivat kuivat.
Minähän olin nuorempana morsiustyttönä sinun häissäsi. AGNES. Se on totta. Minä siis erehdyin. Komea ja ylpeä kuin aina, mutta olet sinä käynyt vähän kalpeaksi. AGNES. Sinä sitävastoin olet punakka kuin aamurusko. SIIRI. Nyt pitää sinun istua tänne sohvaan. Kas niin, ja tyyny pään taakse, palli jalkojen alle ja AGNES. Riittää, riittää, kiitos. Minä olen kuin kissa.
Minä kiihdyin ja aivan huusin: "Mutta minä puhun... Minä olen kärsinyt, mutta nyt siitä on loppu, sillä minäkin olen ihminen." Sukeutui ankara väittely. Isä ei ollut kuulevinansakaan. Hän söi loppuun, otti sanomalehden, sytytti sikarin, kellahti sohvaan selällensä ja kysyi: "Mitä sinä nyt riitelet?"
Katsoimme pikimältään toisiimme, Emmi ja minä. Luulen, että meissä molemmissa liikkui samat ajatukset. Ja minulle juohtui mieleen, mitä äsken olimme puhelleet metsässä. Niin olimme kumpikin noloja, ettemme ensi hetkessä osanneet virkkaa niin mitään. Läksimme takaisin saliin ja istuimme äänettöminä sohvaan. Sanni ja Otto koettivat saada meitä hyvälle tuulelle jälleen.
Olavi vei hänet sohvaan istumaan ja he alkoivat puhella toisilleen katseitten hiljaisella sunnuntaikielellä. »Kaikkea!» huudahti Olavi äkkiä. »Jo minä olen pyörryksissä. Minähän olen keittänyt sinulle kahvia, ja nyt minä...» Hän nousi ja riennätti pannun tarjottimelle. »Oletko sinä keittänyt kahvia ?» ihmetteli Kyllikki ilonhulveisin silmin.
Hän meni, ja Bengt vaipui sohvaan puoliksi tainnuksissa. Hirmuinen mielenliikutus monine erilaisine syineen vaikutti häneen vallan ruumiillisesti, aivan kuin raju ukkosilma.
Nyt taikka ei koskaan, ajattelin minä ja istuin sohvaan. Minä mietin kauan miten alkaisin kosijoitsemiseni, mutt'en voinut löytää sopivia sanoja. Viimein menin kangaspuitten tykö, jossa Elina kuto palttinaa. Tämä oli Juhannuksen aikaan, ja niinmuodoin hyvin lämmin sekä ulkona että sisällä. Elina oli sentähden avannut hameensa liivit edestä.
Väliin hän tuli heidän pariinsa, puuttui puheesen tahi otti osaa leikkeihin; välistä hän istahti vihreään sohvaan Elisen viereen katselemaan tanssia ja iloitsi tyttäriensä onnesta, jopa oli mukana tanssimassakin kun tyttöset oikein innokkaasti pyysivät häntä tulemaan mukaan.
"Minä noin vähitellen". "Mutta istuudu nyt kerran tähän minun viereeni", sanoi hän ja löi kädellään sohvaan. "Paikalla". Hän ojensi kätensä ja kaappasi, kääntämättä silmiään Jergunovista, kitaransa. "Ensin minä laulan". "Niin, niin, vaan istu". "Ja tanssia tahdon tahdotko niin?" "Sinä tanssia? Sitä voisin kyllä tahtoa nähdä, vaan mitähän jos vasta sitten tanssisit?" "Ei, ei!
Ei Worsekaan olisi tahtonut että matami olisi tavannut häntä nuorukaisen kanssa ruokakaapin luukun edessä; ja kun hän nyt oivalsi Laurits'in menetyksen, tirkisteli hän vaan viekkaasti toisella silmällä poikaa, viedessään matamia sohvaan istumaan. Hän oli puettu mustaan silkki-kaloppiin, tumman-harmaasen hattuun, jossa oli suuri esiinpistävä lieri ja atlasinauhoja.
Päivän Sana
Muut Etsivät