Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Sillä Siuron rusthollaria ei tunnettu saituriksi, vielä vähemmän emäntää, jolla siinä suhteessa olikin päävalta, vaikka kaikki pelkäsivät rusthollaria hänen ankaruutensa tähden. Eikä missään tapauksessa tiedetty soimata häntä vääryydestä. Ja väki pysyi hänen palveluksessaan kauvemmin kuin muiden, ehkä hän oli vaativainen työssä, eikä sallinut aikailemista eikä laiskuutta.
Siuron isäntä, joka tähän asti oli elänyt siinä voiton varmuudessa, että ketä ikänänsä hänen poikansa pyytäisi avioksensa, se ei rohkenisi kieltäytyä. Hän oli ylipäänsä kaikissa pyrinnöissään päässyt tarkoituksensa perille. Ja jota vanhemmaksi hän tuli, sitä varmempi oli hän voitosta, milloin hän jotain yritti. Mutta nyt saatti kaksi kirkasta tytön silmää ukon epäileväksi.
"Niin, oikein, kaksi vuotta, eikä Severin ole sillä aikaa mitään unhottanut." "Mitä hänen olisi pitänyt unhottaman?" kysyi Mari. "Sinun." "Minun? Senkö vuoksi hänen lähetitte maanviljelyskouluun?" "Osittain senkin vuoksi," sanoi Siuron isäntä, "vaan myöskin tietysti hänen opiksensa." "Mutta ettehän syytä minua, että minä olisin Severiniä kehoittanut pitämään minua muistossaan.
Eikä aikaakan niin pohja näkyi Severinin korvossa, ja hän oli ansainnut melkoisen rahasumman. Osa saaliista oli kuitenkin jätetty kotitarpeeksi. Ja emäntä palkkatyttöinensä ryhtyi ahkeraan työhön niitä perkaamaan ja suolaamaan. Heidän sitä tehdessään saapui Siuron isäntä ja emäntä taloon. "Kas niin, kiltti väki, varhain liikkeellä, näemmä," huudahti ukko jo kaukaa.
Ne olivat semmoisia, joiden Siuron isännän kanssa ei ollut mitään erityistä tekemistä, vaan jotka naapuruuden vuoksi tulivat väkeä lisäämään näin kerran vuodessa, milloin enintä väkeä tarvittiin. Ne olivat kylän miehet ja heidän poikansa ja tyttärensä ynnä setämiehet, vävyt, miniät ja langot kylän taloista.
Siuron isäntä ja emäntä tulivat myöskin karja-pihaan, katsomaan kuinka menestyneitä Marin elukat olivat. Ja heidän täytyi myöntää, että ne olivat hyvässä ruokossa. "Teillä mahtanee olla aimo syöttömaat," sanoi Marin anoppi, "koska luontokappaleet noin kiiltävät." "Meillä on sekä kelpo hakamaat että kylvöheinälohkoja semmoisia, jotka pian tulevat rikottaviksi uudelle kylvölle."
Sillä ethän aivo alituisesti pysyä kotosella, Mari?" "No, tietysti en, vaikkenma tähän saakka vielä ole käynyt kotoa poissa muualla kuin kirkossa." He menivät nyt Marin maitokamariin. Siuron ukko seurasi, mitään puhumata. Hän jätti ne seikat emäntäin keskusteltavaksi, ikäänkuin ei ne olisi kuuluneet hänen käsitysalaansa.
Sillä niitä oli ollut joskus ja useinkin aikoja, jolloin monella oli leivästä puute. Vanha unilukkari tuli alas tapulista ja alkoi astua maantietä kylää kohden. Kirkko ja hautausmaa olivat nimittäin vähän matkaa kylästä, keskellä vainiota. Tien varrella tapasi hän Siuron rusthollarin, joka oli kylän, miltei koko pitäjän, äveriäin mies.
Mutta Mari ei kauvan viipynyt silmäyksiä vaihettamassa, vaan riensi tervehtämään isäänsä, joka vähän matkaa siitä rakensi kokkosia. "Melkein minä pelkään," lausui Siuron isäntä itsellensä, "että tuo tyttö kaikessa kainoudessaan on niin ylpeä, ettei häntä rukoilemallakaan saa miniäksi. Kuka niiden semmoisten tietää."
Tämmöinen päivä oli se suuri vuoden kesti, jolloin kaikki uudistivat vanhaa tuttavuutta ja jolloin kaikki salaiset vihat ja nurjamielisyydet karkoitettiin pois kyläläisten kesken. Siuron rusthollari maksoi vuoronsa sillä, että hän lähetti väkensä heidän talkoihinsa. Kun rusthollari saapui vainiollensa, nousi kaikki siellä oleva väki seisaallensa nimittäin ne, jotka pyörtänölle olivat istahtaneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät