Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Sensijaan hän aina edelleen tunsi pienen pistoksen sydämessään, joka kerta kuin tämän nimi heidän, hänen ja Liisan, kahdenkesken ollen mainittiin. Sillä Liisa ei koskaan voinut olla silloin hiukan punastumatta ja epämääräisesti, puolikiusatusti, puoliylenkatseellisesti hymyilemättä. Se kasvatti Johanneksen sisäistä kaunaa ja epäluuloa Liisaa kohtaan.
Usein hän on päiväkausia poissa, koiransa kanssa vuoristossa, muka eksyneitä etsimässä, mutta ketään tapaamatta, sillä eihän siellä nyt kukaan liiku eikä tarvitse apua. Mutta hänen nähtävästi täytyy saada olla liikkeellä, viihdyttämässä edes sillä tavoin sisäistä kipua, jota hän ei osaa lieventää valittamalla eikä toiselle tulkitsemalla.
Ja tuo toinen, jota en ole koskaan voinut loppuun asti ajatella ilman että kaikki on minun sisässäni kouristunut. Kuinka minä olinkaan saattanut unohtaa nuo tekoni niin kokonaan, etten kymmenkuntaan vuoteen kertaakaan ollut niitä toden teolla ajatellut! Ne eivät olleet astuneet mieleeni edes silloin, kuin olin luullut arvostelevani sisäistä itseäni.
Robert oli päässyt puhumaan hiljaisella, mutta sisäistä tulta hehkuvalla äänellään, posket hiukan punottaen, katse loistaen silmälasien takaa, hartiat vähän kumarassa, huulilla sama kaunis hymy kuin Kaarinalla. Thure, Kaarina, Risto ja Anette olivat hiljentäneet kulkuaan ja liittyneet jälessä tuleviin; Antero katseli tarkastelevin silmin Anettea ja varsinkin Thurea.
Täytyihän seurata jonkun loppuratkaisun, millaisen hyvänsä, joka heittäisi hänet jommallekummalle puolen sitä juopaa, mikä nyt niin ylipääsemättömänä jakoi kahtia, joskaan ei enää hänen sisäistä olentoaan, niin hänen ulkonaisen elämänsä. Oli joulu ovella.
Hän oli näkevinään Constancen kauhun tuon lapsen tähden, jota hän oli niin innokkaasti tiedustellut, hän häpesi Constancen puolesta ja hän katsoi välttämättömäksi haudata ainaiseksi tämän salaisuuden. Mutta tämä ei tapahtunut ilman pitkällistä sisäistä taistelua, sillä hänestä tuntui myöskin kovalta hylätä tuo viheliäinen nuorukainen. Olikohan pelastus vielä mahdollinen? Sitä hän tuskin luuli.
Hän tunsi koskettavansa heidän käsiään, kuuli vielä puhuvansa jotain, kärsi sisäistä kipua jokaisesta teeskennellystä sanastaan, ja väkinäisistä hymyilyistä syntyneet rypyt viiltelivät kuin tylsät veitset hänen kasvojaan. Antero käveli kiivaasti alas kosken sillalle tavatakseen siellä venemiehen, jonka kanssa hän... Vasta sillalle tultuaan huomasi hän uskoneensa omaa valettaan.
On turha ottaa häntä niin vakavasti. Voihan leikitellä hänen kanssaan hetken kaksi. Mutta on suorastaan järjetöntä panna hänen vuokseen mitään alttiiksi tai sallia hänelle sisäistä, sielullista määräämisvaltaa. Samalla huomasi hän kuitenkin kauhukseen, että Liisa tässäkin muodossa tai oikeastaan juuri tässä muodossa, oli hänelle hyvinkin haluttava.
Hän oli palannut takaisin jo puolentoista vuoden kuluttua. Mutta se aika oli riittänyt hänelle nuoren elimistön uudistamiseksi ja vanhojen, kalvavien mielihauteiden karkoittamiseksi. Muutenkin oli matka tehnyt hyvää hänelle. Aukaissut hänen silmänsä nykyaikaiseen kuohuvaan elämään, syventänyt hänen sisäistä itsenäisyyttään ja laajentanut hänen koko henkistä näköpiiriään.
Hänen luonteensa, joka oli omituinen sekoitus pikkumaisuutta ja suurenmoisuutta, oli tällä kertaa kokonaan luopunut pikkumaisuudesta. Pääkaupungin ja hovin suuret tapaukset olivat saaneet hänet hereille. Hänen selvä, valtioviisas päänsä, joka paljon suuremmassa määrässä harrasti ulkopolitiikkaa kuin valtakunnan sisäistä hoitoa, huomasi goottien aiheuttaman vaaran koko laajuuden.
Päivän Sana
Muut Etsivät