Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Vaimo meni hänen jälkeensä. "Ei suinkaan sinulla ole mitään vanhoja vaatteita, vanhoja housuja taikka vanhaa paitaa?" sanoi hän pyyhkien silmiä kädellään. Marit kääntyi suuttuneena. "Minusta sopisi paremmin tuommoisen vanhan vaimon, kuin sinä olet, istua kotona tuvassaan, kuin juosta vaan ympäri kerjäämässä", sanoi hän. Vaimo kallisti päätänsä ja leuka vapisi.
Hän ei niitä muistanut oikein, muuta kuin että posket ja korvanseutu ja niska oli kaunis. Silmiä ja suuta hän ei muistanut ollenkaan. Kun hän oli lähdössä, tuli Mari hakemaan häntä ja he lähtivät yhdessä kävelemään, jolloin Mari kertoi, miten äärettömän hauska heillä oli Aapon kanssa ollut. »Voi, voi Elsa, kun et tullut!»
Mutta kuka olisi voinut olla kauvemmin suutuksissa katsellessaan tuota sängyn laidalla istuvaa kaunista naista, joka niin miellyttävän veikeästi käänsi päänsä sivulle, että nuoren, joustavan vartalon muodot näkyi keveän pukineen alla, tai ihaillessaan täyteläistä, sileäihoista kaulaa, noita veitikkamaisia, kiihoittavia ja ilkamoivia silmiä!
Mutta kun hänen silmänsä kohtasivat Kenelmin silmiä, painoi hän taas alas päänsä ja hän vapisi hiukan.
Makaavan veljensä lasittuneet, avonaiset silmät tuijottivat häntä vasten silmiä ja suu näytti siltä kuin se olisi aikonut sanoa: "niin sinä sanot". Hän oli kuollut, tuo veli tuossa lattialla pehku-koossa. Viinapullo oli kauniisti pystyssä lattialla; se ei ollut aivan tyhjä, mutta tyhjä oli nyt sydän henki, elämä oli sieltä paennut.
Niinkuin tumma, musta harso yht'äkkiä olisi pudonnut pois luonnon otsalta, välähti aurinko kaikessa kirkkaudessaan, ja kevätloistollaan linnan ruutujen läpi tunkien valaisi hämmästyneen linnanpäällikön kasvoja, polvistuneen naisen kyyneltyviä silmiä ja Mainiemen kuoleman uneen nukkuneen kreivin, Bernhard Bertelsköldin jaloja piirteitä.
Minä tahdon laulaa keväästä ja rakkaudesta, nuoruudesta ja ilosta; suloiset raittiit muistot, nuoruuden-hetken satakielet! koroittakaatte äänenne! minä tahdon nuotille panna teidän säveleitänne ja ihastua vielä kerran teidän laulustanne. Toukokuun kahdentenakolmatta päivänä nousi kevät-aurinko kirkkaana ja kosketti kullan-keltaisilla säteillään Kaarlo kornetin silmiä.
Taivas, joka kaiken aamua oli ollut pilvessä, alkoi nyt itäisen myrskyn raivotessa viskoa lunta, joten sekä savu että lumiräntä ajautuivat vasten suomalaisten silmiä, niin että he tuskin näkivät vihollistaan.
Useimmat ihmiset elävät päivästä toiseen uskoen täydellä epäilemättömyydellä kaikkeen, mikä pelkästään silmiä koskettaa ja kouraan tuntuu, ja vaikka näkevätkin elämän salat, sanovat niitä todellisiksi, sillä he eivät uskalla mitata sitä mystiikkaa, joka heitä joka taholla seuraa. He pelkäävät hukkuvansa siihen.
Mutta kuu oli paksujen pilvien peitossa, ja purevana puhalteli pohjainen. Se oli tielle jo koonnut korkeat kinokset ja pyryytteli yhä vielä lunta aivan vasten silmiä. Eeviä värisytti. Oliko tämä kuva elämästä? Näinkö kävisi onnen unelmain? Oliko tämä matka ehken kuva todellisuudesta?
Päivän Sana
Muut Etsivät