Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Ymmärrätkö sinä, Siikalahden Mikko? Ja jos sinua huvittaisi ottaa selvää siitä toisesta jutusta, niin...» »Niin mitä?» »Luuletko sinä, että minulle on kovin vaikeata kadota tältä paikkakunnalta?» Vähän ajan päästä Mikko oikaisi kömpelösti kätensä ja virkkoi: »No sovitaan pois.» »Sitähän minäkin! Onko sulla rahoja mukanasi, että antaisit minulle kymmenkunta markkaa, olis vähän tarpeita.»
Mutta nyt oli Siikalahden Mikolla jotain sanomista näihin asioihin, ja ihmiset tiesivät senkin. Velalliset vapisivat.
»Mitäs siitä... Ja jos niinkuin jauhojakin tarvitset, niin kyllä me niiden kauppoihin sovimme... No hyvästi, hyvästi.» Kun Valkolainen meni puodin läpi, näki hän Siikalahden Mikon siellä ryömällään makaamassa kauppapöydällä ja aikoi, sanaa virkkaamatta, mennä ulos.
»Siikalahden kitupiikinkö sitä sitten pitäisi kaikki sellaiset tulolähteet ja koijarin konstit itselleen saada?» »Kaleniuksen herralle pitäisi nyt jo laittaa ruoti, ettei sen tarvitsisi aina rahan ja palkan edestä olla kaikkien juonia ajamassa.» »Olis toinen paikka, niin ottaisin sun säärihis! ja...» kuiskutti muuan hammasta purren ja irvistellen Kaleniuksen edessä.
Kun ei sellaisetkaan kuin sinä jaksa maksaa, niin... Perhana, ilmaiseksiko mun pitäis hyvää tehdä?» Klitsi kävellä lynttysi lattialla, katsellen ikäänkuin ainakin vääryyttä kärsivä. Valkolainen mietti. Häntä nyt peloitti enemmän Siikalahden Mikko kuin tämä.
»Jumalan haltuun, Jumalan haltuun, isäntä!» Tuomi-Kustaa istui laihtuneen varjon kaltaisena taampana ja nauroi toisten kehuessa Siikalahden Mikkoa, joka useimpain mielestä nyt yhtäkkiä oli muuttunut pitäjän rehellisimmäksi mieheksi. Melu yhä paisui. Voimiakin näytti nyt jostain salaperäisestä lähteestä virtailevan semminkin akoille.
Mutta kun he pelkäsivät, ettei se enää monta päivää kestä, päättivät lykätä sen tulevaan talveen ja olla siihen asti kellekään sanaakaan asiasta hiiskumatta. Tänään olivat Siikalahden Mikko ja kapteeni Stolt tulleet mainioiksi ystäviksi, vaikka ennen useinkin olivat riidoissa olleet.
Kesken puuhailunsa tultiin häntä noutamaan pihalle. Siellä odotti Annikka. Jossain nurkantakana selitti tyttö, mitä heillä tänäpäivänä oli tapahtunut ja näytti surumieliseltä ja lamautuneelta. Mutta Matti sanoi varmalla itseluottamuksella, ettei tässä nyt enää tarvitse Siikalahden Mikkoa pelätä, ja kehoitti Annikkaa menemään tupaan siksi kunnes hän päättää työnsä.
»No mitä?» Emäntä asettui, nähtävästi yhä enemmän hämmästyneenä, kädet lanteilla kuuntelemaan. »Ensiksikin minun poikani ei saa ikänä tulla Siikalahden Mikolle langoksi.» »Mitä ... eiväthän he mitkään langot siltä olisi enää, kun Siikalahden emäntä on kuollut? »Vaikka. Mutta sinä tiedät, että minulla on velkaa Märkäselle. Minä en, Jumal'auta...» »
Hän tunnusteli nyt kuitenkin sopivalla tavalla päässeensä osalliseksi keskusteluihin ja aikoi säilyttää paikkansa. »Saat sinä odottaa syksyyn», virkahti Valee, joka tahtoi nyt jo saada asian loppuun. Siikalahden Mikko samalla rykäisi, kakasi kurkkuansa ja pani piippuunsa »porvarin kasakoita».
Päivän Sana
Muut Etsivät