Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. lokakuuta 2025
Muiden suut vetäysivät hymyyn ja katseet kääntyivät sinne, mistä ääni kuului. Siikalahden Mikko pani huulen hammasten väliin ja suuntasi katseensa muiden mukaan mutisten itsekseen jotain, josta sai kuitenkin selville vain viimeisen sanan: »Sarvikuono!» Mies, joka näin oli saanut huomion puoleensa vedetyksi, seisoikin hyvin näkyvillä, miesten eturivissä.
»Mutta tuopa nyt on merkillistä ahtamista, kun päätös vaan pitäisi kirjoittaa, vaikka useimmat tässä ovat vastaan... Eihän ole vielä ollut puhetta siitäkään, mihin se kapakka tulisi sijoitettavaksi», ihmetteli Varpulan Valee, keski-ikäinen, terhakan näköinen isäntä. Hyväntahtoisen näköisesti naurahtaen katsoi hän Siikalahden Mikkoon, joka punottaen näkyi koettavan kuohuvaa kiukkuansa hillitä.
Mistä lie vihiä saanut siitä, että perillä ollaan, kun osasi niin paraiksi karata. »Mutta on siinä asiassa sekaantuneina hiukan muitakin, vaan suu poikki miehet! Hyvästi.» Hän loi kieron silmäyksen Siikalahden Mikkoon, joka kappaleen matkan päässä juuri nousi maantielle. Vilkkaasti juoksi Grönbergin hepo pitkin pölyävää, tasaista tietä.
Muusta ei pelkoa, mutta mikä onnettomuus johdattikin tuon Mikon kyytiin. Jos se rupeaisi urkkimaan Karin Villeltä jotain palorahoista? Hiiteen koko Mikko! Rauhottui hän kuitenkin lopulta ja luotti hyvään onneensa. Seuraavana aamuna pani hän kirjeen postiin. Saman asian vuoksi valvoi Siikalahden Mikko koko yön, uni kun ei tullut silmään.
Klitsi avasi kamarin oven ja kutsui sisään. Siikalahden Mikko siirtyi istumaan kamarin pimeimpään nurkkaan. »Nytpä vasta miehiä tulee», toimitti Klitsi mielissään. »Käykää istumaan ja pankaa piippuun. »Mitä varten ne miehet nyt ovat kulussa?» kyseli Klitsi ymmällä siitä, mitä oikein sanoisi. »Sinäpä meitä tässä juoksutat», ilmoitti Valee.
»Ei kannata muiden niin kuin porvarien.» »Jaa, kunpa tässä saiskin myydä viinaa niin kuin kestikievarit, niin...» Siikalahden silmät pienenivät, kun hän katsoi Klitsiin. »Mitä se puhe on?» »Sitä...» nauroi Klitsi viisastelevan näköisenä, tietysti tarkoittaen Siikalahden salakapakoimista, joka oli yleisenä puheenaineena.
Sitä seikkaa hän yksistään piti silmällä. Toisten tarve ei häntä liikuttanut. Siikalahden kylässä oli enimmäkseen toimeentulevia talollisia, ja nekin, jotka siellä näihin saakka olivat muiden apuja tarvinneet, olivat koettaneet karttaa joutumista Siikalahden Mikon asioihin.
Jotkut sitä vastoin loivat mieheen vihanpuhuvia katseita, ikäänkuin ajatellen että »Lempoako tuossa kiljuu, miehinen mies jos olet!» Mies oli vähäinen, keski-ikäinen, terävä katse, jos äänikin. Iso koirannahkaturkki oli arvokkaan näköinen ja nähtävästi monessa polvessa perintönä kulkenut. Tämä oli pitäjän kestikievari, Siikalahden Mikko.
Hautalainen oli sanonut: »Kyllä se on koiramaista, kun pitää olla tuollaisten asioissa». Silloin oli häntä vetänyt oikein kylmäksi, kun tiesi, ettei Hautalainen aavistanutkaan tuon velkakirjan olevan Siikalahden kestikievarilla. Juho oli aikonut maksaa sen vaikka verellänsä. Tässä se nyt oli. Kumma ja ihme, ettei Hautalainen raivostunut!
Jos yksikin velkooja pääsee ryöstön kautta hakemaan, seuraavat toiset heti kintereillä. Ja Siikalahden Mikko alkaa, sen hän kyllä tiesi. »Mistä saada rahoja?» Ilma oli kostea ja kylmä. Viheriäisinä, keskenkasvuisina lainehtivat vainiot. Taivaalla liikkui rumannäköisiä pilviä. Suomen heinäkuun yön hymyileville kasvoille oli vetäytynyt tumma suruharso. Tiellä liikkuvat ihmiset puhelivat hiljaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät