Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
"Minä en sitä ihmettelekään, että tulitte tänne ... mutta se on niin ikävää ... enkä minä mitään sille voi! Näin monen vuoden kuluttua ... me emme tunne toisiamme, eikä meillä ole mitään sanottavaa toisillemme. Ja muuten, minä en ole rikas, sen te kyllä näette." Alexandre vilkasi vieläkin kerran huonetta. "Minä näen sen. Ja minun isäni ... ettekö voi sanoa minulle hänen nimeään?"
KERTTU. Mutta, Valter malttakaa toki mieltänne, emme ole enää kihloissa. Laskekaa minut irti. VALTER. Me puhelemme vielä, istu tähän! KERTTU.. Ei meillä enää ole mitään sanottavaa toisillemme. Onhan kaikki selvillä. Jääkää hyvästi, Valter! VALTER. Kerttu, elä mene, kuule, Kerttu, tule takaisin taikka, sama se, minä tulen sinne. KAUPPANEUVOS. Mikä hiiden lahjakirja? Menkää suolle!
Useimmilla oli tietysti "perin" tärkeätä sanottavaa, mutta oli myös paljon niitä, joilla oli "äärettömän" tärkeätä sydämmellään, ja oli yleensä tuo sana "tärkeä" melkein kaikkien meille raportteerattujen tapahtumien välttämätön atribuutti sinä viikkona.
Tiedän olleeni epäystävällinen, mutta suokaa minulle anteeksi. En ole enään sama tyttö kuin ennen, enkä siksi tule. Mutta luullun avomielisyyteni puute tulee siitä, ettei minulla ole mitään sanottavaa. Annan elämän mennä menoansa mitään tuntematta tai ajattelematta. Rouva Löfving katseli häntä hieman aikaa. Tyttö parka, ajatteli hän, mutta oli vaiti.
Maeterlinck on kulkeutunut tunneherkän salamyhkäisyytensä äärimmäisyyteen ja sitten toipunut sen kirveltelystä. Kun tulee aika, jolloin ihmiset virvoittavaa uudistusta janoten alkavat viljellä keskityksen, sisäisyyden ja aatteellisuuden arvoja, on Maeterlinckilla entistä enemmän sanottavaa.
Minä en ole vielä lopettanut mitä minulla on sanottavaa. Sallikaa minun kysyä, asuuko Mrs Huhu tässä kylässä?" "Mrs Huhu! Ah, minä ymmärrän. Tietysti; missä vaan naisella on kieli, siellä Mrs Huhulla on koti."
"Luonnossa on jotain, mikä tänä iltana vaikuttaa minuun harvinaisen valtavasti", lausui hän hiljaa, kiinnittäen pitkän, haaveilevan katseen merelle päin: "Minulla on vaikea irtaantua siitä, tuntuu aivan siltä, kuin sillä olisi jotain minulle sanottavaa, jotain jota minun täytyy kuunnella... Tämä rauha ... tämä tyyneys, joka levenemistään levenee ... tähdet, jotka tuikkivat kuni säkenet ijäisyydestä, kaikki tuo muistuttaa suurta, syvää hiljaisuutta ... ijäistä lepoa!
Viimeksi mainitut puhelivat keskenään kuin kaksi ystävää ainakin, sillä heistä oli tullut ystävykset heidän suoran luonteensa ja vilpittömien sydämiensä vuorovaikutuksesta; jälkimmäiset taas puhelivat useimmiten hiljaa keskenään, mutta nauroivat välistä kovasti, katsoivat yht'äkkiä toisiinsa, aivan kuin heidän silmillään olisi ollut toisilleen jotain sanottavaa, jota ei heidän suunsa ilmaissut.
"Minun ei myöskään ole vilu; minä ainoastaan ajattelin tulevaista aikaa. Anna! sinä et tunne maailmaa tuhansine juonineen, ja onnellinen sinä, jos et tätä koskaan tulisi tuntemaan. Mielelläni tahtoisin salata, mitä minulla nyt on sinulle sanottavaa, vaan se on kerran kuitenkin tapahtuva, ja sentähden niin hyvin nyt kuin toiste!
"Ei, sata seitsemän kertaa ei, ei!" huusi Hukkanen, mutta vaikeni taas heti: joko lienee tahtonut hillitä kiihkoansa, vai eikö lienekään ollut hänellä mitään vastaan sanottavaa. "No luuletteko, että valtiolla on oikeus sakoilla pakoittaa ihmisiä lapsiansa kouluun lähettämään?" kysyi opettaja. "Kyllä, tiettävästi." "Niin, mutta mistä syystä?" "Sen tähden, että se on oikein."
Päivän Sana
Muut Etsivät