Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. lokakuuta 2025
Tähtieni turvissa, oman onneni merkeissä me saavumme niihin suuriin ja rikkaisiin maihin, jotka tietojeni mukaan vielä tuntemattomina ovat suunnattoman valtameren perukoissa.
Ja purjeen ja laidan välissä ovat siniset, loivat laineet, jotka silloin tällöin vain vaahtoon pärskähtävät, etäiset rannat taloineen, niittyineen, peltoineen ja metsineen, ja niiden yläpuolella kaitainen juova sinistä, pilvetöntä taivasta, On jo iltamyöhä, kun saavumme satamaan.
Tapahtuuko siis, että tuo suuri voima, joka meistä tuntuu itsetiedottomalta, mutta ehdottomasti viisaalta, koska sen säätämä ja ylläpitämä elämä aina näyttää osottavan sen olevan oikeassa, tapahtuuko siis, että se erehtyy? Sen ylhäinen viisaus, tuo kaikista ylin, jota me huudamme avuksemme, kun saavumme oman järkemme äärimäisille rajoille, olisi siis puutteellinen?
Saavumme jo Saksin kuningaskunnan pääkaupunkiin Dresdeniin, jossa on noin 250 tuhatta asukasta. Se on Elhevirran rannalla, kuuluisa kauniista rakennuksistaan ja maailman-mainiosta taulukokoelmastaan. Sen ympäristöt ovat erittäin kauniit. Siellä näemme päivänpuoleisilla rinteillä ensimmäiset viiniköynnöstarhatkin matkallamme. Syyspuolla kesää saisimme syödä niiden mehukkaita rypäleitä.
"Onko siellä jotakin tiellä, Lassi!" kysyi kauppias. "Ei ole," vastasi Lappalainen omalla kielellään, jota kauppias myös taisi, "vaan etkö ole huomannut, että tässä on tuoreita suden jälkiä? Parasta lienee, ett'et hiisku vaimollesi mitään, jott'ei hän säikähtyisi. Ehkä saavumme majalle tapaamatta susia tahi ilman että ne saavat meistä vihiä.
Maalle noustuaan meni Stanley kauhistuneen, rannalle jääneen joukon luo, joka tuskin uskoi silmiään, kun näki hänen lähestyvän. Hän oli heidän mielestään kuin kuolleista noussut. "Niin, Jumalan avulla saavumme me merelle", sanoivat he. "Nyt näemme Jumalan käden. Vaan älkää enää luottako petolliseen virtaan, herra. Me tahdomme sen tehdä. Paljoa ennemmin voimme me kuolla, kuin te.
Jo ennenkuin Pietariin saavumme, huomaamme, että tuo Venäjän keisarikunnan suuri pääkaupunki ei ole enää etäällä. Pitkin matkaa Valkeasaaresta alkaen näkyy rautatien varrella tiheässä sieviä kesähuviloita, joissa varakkaat Pietarilaiset kesäänsä viettävät. Seutu ei itsestään muuten ole erittäin ihanaa; yksitoikkoista, havupuuta kasvavaa alankoa on kaiken matkaa.
Tahdot kysyä enemmän? et saa tietää enempää. Emme tiedä, onko se ikuinen, avaako se meille, omille luomilleen, sen pimeyden perästä, jota me kutsumme kuolemiseksi, uusia elämänmuotoja. Tässä jätämme tuon ikivanhan, näkymättömän, käsittämättömän voiman ja saavumme sinne, missä silmäimme edessä on kaikkien näiden toimintojen suuri ohjaaja.
Vaikutus oli melkein sama, minkä saamme, kun bretagnelaisen kylän kivitöllien välitse luikertelevia kapeita ja sotkuisia katuja kierreltyämme saavumme viimeiselle solakadulle ja äkkiä näemme aavan meren vallan edessämme.
Soudettiin kaikin voimin. Kuu nousi ja heitti puolen tunnin ajan valonsa saarien yli, joita kohden kuljettiin. Kuun valo rohkaisi myös wangwanoiden mieliä; mutta vielä kuului takaa surkeat huudot: "Herra, voi herra! Tuo tänne venhe venhe!" Saaret näyttivät yhä suuremmilta ja selvemmiltä kuun valossa. Hurraa, poikani, jo saavumme saariin! sanoi Stanley.
Päivän Sana
Muut Etsivät